YLE
 
YLE A-Ö

Raimon elektroniikkataide 01.03.08

Raimo Lähteenmäki, eläkkeellä oleva TV-tekniikan- ja elektroniikanopettaja sekä laitteiden korjaaja, keksi tehdä tutuksi tulleista komponenteista taidetta. Raimon hyppysissä erilaiset transistorit, putket ja virittimet saavat uuden elämän värikkäissä ja oivaltavissa teoksissa.

Raimo Lähteenmäki (copyright YLE/videokuvaa)

- Oikeastaan kaikki sai alkunsa vuonna 1966, kun otin talteen laatikollisen näköviritysputkia Turun teknilliseltä opistolta. Idea oli tehdä niistä myöhemmin jotain kaunista, mistään modernista nykytaiteesta en silloin ollut vielä kuullutkaan. Ensimmäinen teos tuli kuitenkin tehtyä vasta vuonna 1975, kertoo Raimo.

Vuosien varrella Raimo on ehtinyt kerätä tuhansia erilaisia kauniita elektroniikan osia. Sääntönä hänellä on olla purkamatta osia laitteista ja rakentaa vain käyttämättömistä ylijäämäkomponenteista. Esimerkiksi teos "Amplitudimodulaatio" koostuu n. 3700:sta alumiinikotelossa olevasta säädettävästä kelasta, 134:stä smd-ledistä, useista FET-transistoreista, mikro-ohjaimesta ja read-releen putkesta, joka toimii magneettikytkimenä.

Elektroniikkataidetta (copyright YLE/videokuvaa)

- Vaikka teoksia on tullut tehtyä omaksi iloksi jo useita vuosia, näki ensimmäinen näyttely päivänvalon vasta parisen vuotta sitten. Ystävät ja tuttavat alkoivat painostaa, että miksi pidän teoksia piilossa kotonani, kun muidenkin tulisi nähdä ne. Kesällä 2006 avautui mahdollisuus pieneen näyttelyyn Someron Kökkössä, kertoo Raimo.

Elektroniikkataidetta (copyright YLE/videokuvaa)

Muutaman onnistunen näyttelyn ja innokkaan vastaanoton jälkeenkään Raimolla ei ole uuden uran luomisen paineita.
- En aio ryhtyä taiteilijaksi, harrastushan tämä on. Enkä kadu aikanaan tehtyä ammatin valintaani. Elektroniset laitteet ovat aina kiinnostaneet minua niin, että en olisi saanut samaa tyydytystä taiteilijana.

Elektroniikkataidetta (copyright YLE/videokuvaa)



Lue aiemmat jutut

Jukan figuurit
Simon Trabantit 29.11.2008
Heidin Barbiet 22.11.2008
Mannisen ukkelit 15.11.2008
Einon pullot 8.11.2008
Palaset kohdillaan 25.10.2008
Heikin muistot rintamalta
Norsulauman johtaja
Lammilta löytyi autotallillinen moottorisahoja
Imatralla on navetallinen elämyksiä 20.9.2008
Pinssiprinssi
Samin mosaiikkinen maailma
Hannun peltilelut 10.05.08
Maatuskojen maailmassa 03.05.08
Pekan navetan aarteet 26.04.08
Vesan museo 19.04.08
Huhmareita hyllyllä 12.04.08
Nukke-Ulla 05.04.08
Tinasotilaita hyllyllä 29.03.08
Munakuppien maailmassa 15.03.08
Vesa Keskisen stereokuvat 08.03.08
Mainoskynäparatiisi 23.02.08
Markun tuopit 16.02.08
Jarmon kivinen tie 09.02.08
Pellemummo 02.02.08
Heikki bongaa busseja 26.01.08
Markuksen rautalankaa 19.01.08
Alpon kellot 12.01.08
Taisto Alpon taulut
Mirjan kuume kenkiin
Gundan kisut
Jorman puhdetyöt
Perniön Pelle Peloton
Hannan leppäkertut
Mopoilija Dahlström
Robottimies
Petrin kotiteatterikoti
Arton elvistely
Laurin lenkkarit
Helin keinuhevoset
Veturinkuljettaja Nyström
Thuren merenkulkuhuone
Mikko Råberg kerää fillareita ja fillarinosia
Turussa kahvit voi siemaista Wanhanajan Puodissa
Timo Lapila kerää muovikasseja
Mike Kaireniuksen intohimona ovat bensa-asemat
Jari Korkiakoski keräilee pikkuautoja
Hiiriherra Asko Kaikusalo
Ollen Salo keräilee rautalankavinyylejä
Masin lätkäkortit
"Rautarouva" Tuuli Larjavaara"
Irman 3 kolikkoa
Sepolla käy viuhka
Kameroita kaapissa
Maunon kahvimyllyt
Pop-antiikin Liisa
Punaisia pelipaitoja
Pölykapselit seinällä
Juha Setälä on scalextric-entusiasti
Mika Ollila kerää kännyköitä
Tuula Suomi ja Johanna Kankaanpää keräävät paperinukkeja
Karin mutkamäkimuseo
Tohlopin pula-ajan kauppa
Joel kerää sotilasmerkkejä ja -mitaleita
Leluharrastajat ja –keräilijät kohtaavat Old Toy Swapissa
Kaisa Junttila tekee käsitöitä muovipusseista
Jukka Kettunen kerää kaikkea
Olavi ”Korkki” Korkia-Aho kerää radiolaitteita
Kimmo Ylönen tekee taidetta hylätystä puusta
Taru Hartikka kerää flippereitä
Metsänkylän navetta myy vanhoja rakennustarvikkeita
Ari Hukkanen kerää Coca-Cola -pulloja
Aija Rouhiainen on himokierrättäjä
Liikkuvat saunat
Walle skootterityttöjen matkassa
Eero Pesoselta löytyy aurinkolaseja yli 30 vuoden takaa
Paula Gustafsson kerää lehmiä
Sirkka Könönen tekee kakkutaidetta
Olli Toivonen kerää armeija-ajokkeja
Aulikki Leinonen tekee koristemunia
Kierrätyskeskuksen auton matkassa
Kiasman roskalavalta taidetta
Mauri Muttonen kerää sikoja
Kenkämummo Anneli Weckman
Sonja maalaa räsymattoja
Katapulttiharrastaja Alvar Härtull
Tuire Putuksen lelumaailma
Alpo Koivumäen pihalla laiduntavat savannin eläimet
Nissen Pieni perämoottorimuseo
Kim Kumlin on fiftarifani
Pekka Soramo kerää pienoisjunia
Pelikeräily vei porilaiselta pikkusormen - ja varpaat
Paul Imarhiagbe korjaa kodinelektroniikkaa