YLE
 
YLE A-Ö

Mopoilija Dahlström

Torsten Dahlström sai ensimmäisen moponsa seitsenvuotiaana. Monark-merkkinen mopo oli ahkerassa käytössä ja saikin sen verran siipeensä, että siitä tuli käyttökelvoton. Torstenin harmiksi rikkinäistä mopoa ei kuitenkaan ymmärretty säilyttää parempia aikoja varten. Tänä päivänä Torsten on iloinen samanlaisen Monarkin omistaja, väri vain on toinen, ja sen lisäksi hänen kokoelmaansa kuuluu noin parisataa muuta mopoa ja 50 moottoripyörää.

Torsten Dahlström (copyright YLE/videokuvaa)

- Kyllä kaikenlaista on vuosien varrella löytynyt. Lähinnä minä mopoja olen keräillyt. Moottoripyöriäkin on tullut hankittua ja yhteen aikaan olin kovasti kiinnostunut autoista. Autot ovat vaan niin kalliita huoltaa ja vievät paljon tilaa, joten keskityin kaksipyöräisiin. Sen verran lipesin, että parikymmentä traktoriakin tallista löytyy.

Torstenin kokoelmaa (copyright YLE/videokuvaa)

Vanhoista mopoista on tullut niin suosittuja, että Torstenin kaltaisille keräilijöille hinnat ovat harmittavan korkeita. Torsten on onneksi harrastanut mopoja niin kauan, että harvinaisemmat löydöt hän on tehnyt 80-luvulla. Markka-aikaan mopoja sai jopa satasella, kun tänä päivänä hyvässä kunnossa olevasta 60-luvun menopelistä saattaa joutua pulittamaan yli tonnin euroissa. Ajamaan Torsten ei mopoillaan ehdi omasta mielestään tarpeeksi usein, muutaman kerran vuodessa hän on mukana alan harrastajien ryhmäajoissa. Eniten aikaa mopojen kansa menee niitä putsaillessa ja huoltaessa. Torstenin kokoelmaan olennaisena osana kuuluu myös laatikoittain varaosia ja huoltovälineitä.

kaunotar (copyright YLE/videokuvaa)

- En oikeastaan tiedä mikä näissä niin viehättää. Kai se on se pärinä ja tuoksu, kun niillä ajaa. Mieluummin minä mopolla ajan rauhallisesti kylätiellä kuin moottoripyörällä tuhatta ja sataa maantiellä, Torsten hymyilee lopuksi.

yksityiskohtia (copyright YLE/videokuvaa)



Lue aiemmat jutut

Jukan figuurit
Simon Trabantit 29.11.2008
Heidin Barbiet 22.11.2008
Mannisen ukkelit 15.11.2008
Einon pullot 8.11.2008
Palaset kohdillaan 25.10.2008
Heikin muistot rintamalta
Norsulauman johtaja
Lammilta löytyi autotallillinen moottorisahoja
Imatralla on navetallinen elämyksiä 20.9.2008
Pinssiprinssi
Samin mosaiikkinen maailma
Hannun peltilelut 10.05.08
Maatuskojen maailmassa 03.05.08
Pekan navetan aarteet 26.04.08
Vesan museo 19.04.08
Huhmareita hyllyllä 12.04.08
Nukke-Ulla 05.04.08
Tinasotilaita hyllyllä 29.03.08
Munakuppien maailmassa 15.03.08
Vesa Keskisen stereokuvat 08.03.08
Raimon elektroniikkataide 01.03.08
Mainoskynäparatiisi 23.02.08
Markun tuopit 16.02.08
Jarmon kivinen tie 09.02.08
Pellemummo 02.02.08
Heikki bongaa busseja 26.01.08
Markuksen rautalankaa 19.01.08
Alpon kellot 12.01.08
Taisto Alpon taulut
Mirjan kuume kenkiin
Gundan kisut
Jorman puhdetyöt
Perniön Pelle Peloton
Hannan leppäkertut
Robottimies
Petrin kotiteatterikoti
Arton elvistely
Laurin lenkkarit
Helin keinuhevoset
Veturinkuljettaja Nyström
Thuren merenkulkuhuone
Mikko Råberg kerää fillareita ja fillarinosia
Turussa kahvit voi siemaista Wanhanajan Puodissa
Timo Lapila kerää muovikasseja
Mike Kaireniuksen intohimona ovat bensa-asemat
Jari Korkiakoski keräilee pikkuautoja
Hiiriherra Asko Kaikusalo
Ollen Salo keräilee rautalankavinyylejä
Masin lätkäkortit
"Rautarouva" Tuuli Larjavaara"
Irman 3 kolikkoa
Sepolla käy viuhka
Kameroita kaapissa
Maunon kahvimyllyt
Pop-antiikin Liisa
Punaisia pelipaitoja
Pölykapselit seinällä
Juha Setälä on scalextric-entusiasti
Mika Ollila kerää kännyköitä
Tuula Suomi ja Johanna Kankaanpää keräävät paperinukkeja
Karin mutkamäkimuseo
Tohlopin pula-ajan kauppa
Joel kerää sotilasmerkkejä ja -mitaleita
Leluharrastajat ja –keräilijät kohtaavat Old Toy Swapissa
Kaisa Junttila tekee käsitöitä muovipusseista
Jukka Kettunen kerää kaikkea
Olavi ”Korkki” Korkia-Aho kerää radiolaitteita
Kimmo Ylönen tekee taidetta hylätystä puusta
Taru Hartikka kerää flippereitä
Metsänkylän navetta myy vanhoja rakennustarvikkeita
Ari Hukkanen kerää Coca-Cola -pulloja
Aija Rouhiainen on himokierrättäjä
Liikkuvat saunat
Walle skootterityttöjen matkassa
Eero Pesoselta löytyy aurinkolaseja yli 30 vuoden takaa
Paula Gustafsson kerää lehmiä
Sirkka Könönen tekee kakkutaidetta
Olli Toivonen kerää armeija-ajokkeja
Aulikki Leinonen tekee koristemunia
Kierrätyskeskuksen auton matkassa
Kiasman roskalavalta taidetta
Mauri Muttonen kerää sikoja
Kenkämummo Anneli Weckman
Sonja maalaa räsymattoja
Katapulttiharrastaja Alvar Härtull
Tuire Putuksen lelumaailma
Alpo Koivumäen pihalla laiduntavat savannin eläimet
Nissen Pieni perämoottorimuseo
Kim Kumlin on fiftarifani
Pekka Soramo kerää pienoisjunia
Pelikeräily vei porilaiselta pikkusormen - ja varpaat
Paul Imarhiagbe korjaa kodinelektroniikkaa