Kaikki rakastavat
Kaikki rakastavat on viroksi kõik armastavad.
Siltä vähän tuntuu, kun silmäilee viron kielen kurssimme kansainvälistä joukkoa.
Suomalainen Heidi sen ensiksi huomasi.
"Mä keksin, miksi täällä on melkein vain kundeja," ilmoitti Heidi jo toisen opiskelupäivän jälkeen. Minä vähän ihmettelin. En ollut tullut ajatelleeksi vielä sukupuolijakautumia. "No, miksi?" kysyin. "Näillä on kaikilla virolainen tyttöystävä!"
Heidi oli oikeassa. Viron kielen intensiivikurssimme opiskelijoista neljä viidesosaa on nuoria miehiä. Ja aika monella heistä tosiaan joko on tai on hankinnassa virolainen tyttöystävä. Tai heidän isällään/äidillään on ollut.
Esimerkiksi. Ryhmämme pinkolla, tšekkiläisellä Mirekillä on 4 kuukauden ikäinen poika ja häät tiedossa ensi vuonna. Mirek aikoo jäädäkin Tarttoon, vaikka työttömyys iski, kuten niin moneen täällä. Virossa muuten naimisiin mennessä mies ottaa ja nainen vikisee. Mees võttab naise mutta naine meneb meehele.
Muita poikia kymmenisen vuotta vanhempi, rauhallinen australialainen Jeff on seurustellut jo kolme vuotta. Jeff viihtyy hyvin Tartossa, mitä nyt kaipaa joskus englanninkielistä keskustelukulttuuria. En yhtään ihmettele; Jeff on juuri niin hyvin käyttäytyvä kuin vain anglosaksinen parhaimmillaan on, ja virolainen (vaikkakin ystävällinen) suorasukaisuus voi joskus käydä hermoille.
Rento latvialainen Gvido puolestaan lähti viikonlopuksi Helsinkiin tapaamaan – virolaista tyttöystäväänsä. Tyttö opiskelee Helsingissä ja on vailla asuntoa, kuten niin moni opiskelija tänä syksynä.
Gvido kauhisteli Suomen hintoja. En ihmettele yhtään. Minäkin jo tiedän, että paikallisen Stokkan eli Kaubamajan ruokaosastolta kahmitun kauppakassin sisältö maksaa vain kolmanneksen Helsingin vastavasta. Jos sitäkään.
Mutta se armastus. Arabialais-virolainen hulivili, Case ajattelee jatkaa vanhempiensa linjoilla: virolaiset tytöt miellyttävät kovasti eli Caselle meeldivad eesti tütrukud. Amerikan-virolaiset Adam ja Christian puolestaan ovat niin ujoja, ettemme ole vielä päässeet selville, miten he tulivat syntyneeksi. Mutta ehkäpä asia tämän syksyn mittaan selviää...
On toki muunkinlaista rakkautta. On esimerkiksi kansainvälinen ystävyyskaupunkiketju, jonka ansiosta kuvataidetta opiskeleva, Ranskan Dijonista kotoisin oleva Mickael on paikalla. Ja josta syystä Tarton suomalaisella ystävyyskaupungilla, Tampereella, on vanhassa kaupungissa oma, soma puutalo, joka majoittaa kaupungissa vierailevia sopuhintaan.
Sitten olemme vielä me, unkarilaiset ja suomalaiset eli Miklos, Tünde, Robert, Ville, Heidi ja minä, jotka jostain oudosta syystä rakastamme vaikeita suomalais-ugrilaisia kieliämme. Me hymyilemme toisillemme jotenkin salamyhkäisesti aina, kun joku anglo-saksi on ihan pihalla. Niin, me ajattelemme, sellaista se on meillä, joilla on sijamuodot....
PS. Opettelimme eilen värien nimiä. Hailakanlila väri on viroksi lilla. Opettajamme punastui vallan, kun joku ehdotti viattomasti käsitettä lilla poiss (lila poika). Opettaja näytti tuolloin kuvaa, jossa pikkupojalla oli lilla vaateparsi. "Hui ei, – lilla poiss on aina gay!" hän huudahti, ei paheksuen vaan jotenkin tarkkana. Etteivät vaan hänen oppilaansa nimittelisi lastentarhan ohi kulkiessaan pikkupoikia lillaksi…
Mietin opettajan reaktiota, kun yhtäkkiä eräänä iltana, ihan tavallisella mainostauolla, iänikuisten hiusmainosten seassa, miesääni asiallisesti tiedusteli, että haluanko tietää, miten gay todella olen? Ja että, jos haluan, voisin soittaa annettuun numeroon...
