Jänis on Jänes on näytelmä
Millal seletada pilte surnud jänesele? tarkoittaa suomeksi: miten selittää kuvia kuolleelle jänikselle. Kuulostaa noin äkkiseltään aika käsitteelliseltä kysymykseltä. Ja onkin sitä. Mutta se on myös virolaisen teatteriesityksen nimi. Ymmärrätte kysymyksenasettelun poliittisuuden, kun kerron, että paikallisen kulttuuriministerin nimi on Jänes....
Virolainen huumori on ankaran ironista, silloin kun sitä on. "Miten selittää kuvia kuolleelle jänikselle" -esityksessä sitä on. Näin tämän NO99-teattterin ohjaaja Tiit Ojasoon näytelmän ja siitä olivat kyllä suomalaisteattereiden hassunhauskat "poliittiset satiirit" kaukana.
Kieltämättä lähtökohta oli myös. Ojasoo lainaa idean näytelmänsä tunnetun kuvataiteilijan, Joseph Beuysin performanssista vuodelta 1965. Beuys kuljetti sylissään täytettyä jänistä, jolle hän esitteli senhetkistä tuotantoaan. Kysymättäkin on selvää, että Beuys sai seuralaiseltaan aika vähän kommentteja.
Rankkaa ironiaa taiteen todentajia eli meitä taiteen kuluttajia kohtaan. Että kun töitään asettaa näytille, on vähän niin kuin katsojat olisivat yhtä vastaanottavaisia kuin kuollut jänis.
Sattuu sitten olemaan täällä kulttuuriministerinä Laine Jänes, jonka tyyli ja esiintymistapa muistuttavat saamani käsityksen mukaan hieman Suvi Lindéniä ja joitakin menneitten vuosikymmenten muita kulttuurirouvia. Tiedätte mitä tarkoitan.
Tiit Ojasoo ei voi vastustaa kiusausta. Ja niin hän kirjoittaa hurjan, käsitteellisen leikin, jossa ihmisenkokoiset jänisasuiset hahmot seuraavat milloin nykytanssiesitystä, milloin pelmahtavat keskelle improvisaatioharjoituksia tai yrittävät saada selvää kuvataiteesta. Voi, miten siinä sai nauraa itselleen! Minäkin, vajavaisine vironkielen taitoineni, istuin ihan jäniksenä katsomossa.
Näytelmässä vilahtaa Jäneksen oloinen rouva erilaisissa kulttuurisissa tilanteissa, taiteilijoita kohdaten ja "ymmärtäen". Milloin hän on kansallispuvussa, milloin kovinkin sporttisena ja aina hän siteeraa ministerin repliikkejä ja kirjoituksia tämän uran varrelta.
Muun osan näytelmästä täyttävät näyttelijöiden improvisatoriset kokeet siitä, millaista kulttuuria ja taidetta pitäisi tehdä. Osansa saavat niin nykytaiteen ja urheilun eri lajit kuin kansantapahtumatkin. Ministeriä viedään niissä useimmiten kuin kuollutta jänistä.
Näytelmän ministeri yrittää silti ymmärtää, mutta taiteen tekijät eivät moiseen suostu. Paitsi eräs, joka esittää yhdessä improvisaatiossa koiraa ja sitä, mitä koirat isäntäväkensä suureksi häpeäksi tekevät joskus vieraille... kun niille tulee kiimainen olo? Kohtaus on julma ja suoraviivainen: minä "annan" sinulle, jos sinä annat minulle.
Saman päivän Eesti Expressissä sattui olemaan ministeri Jäneksen haastattelu. Ministeri todistaa olevansa aito virolainen, kykenevänsä itseironiaan. Hän toteaa nauraen käyneensä katsomassa esityksen kaksikin kertaa. Toteaa vielä, että "Se esitys muutti elämäni. Sain siitä voimaa ja kulttuuriministeriö sai huomiota, mitä se tarvitsee."
Mieleen juolahtaa Jari Tervon Koljatti. Ojasoo voittaa Tervon kyllä 6-0. Ojasoon näytelmän piikit osuvat ja uppoavat, sillä Jänis-näytelmä ei ole pelkästään ilkeä, kuten Koljatti on. Ojasoo miettii myös sitä, mitä voisi olla sellaisen kulttuurikäsityksen tilalla, jota ministeri edustaa. Sellaiseen ajankuvan syväluotaukseen ja vielä paljon enempään pystyy kyllä Tervokin romaanissaan Myyrä. Mutta se on jo ihan toinen juttu, täiesti teine lugu.
