Astrologinen syksy
Virossa vuodenajat vaihtuvat täsmällisesti, astrologiset vuodenajat siis. Tänä vuonna siirryttiin kesästä syksyyn viime viikon keskiviikkona, 18 minuuttia vaille keskiyön. Kyllä kyllä, lehdessä luki, ja ainakin täältä Tartosta katsoen astrologiassa piilee totuuden siemen: ilm on külm.
Astrologinen syksy on suomalaiselle vähän outo asia. Niin kuin television iloisen asialliset horoskoopit sääennusteen yhteydessä. Virossa on kuitenkin vanhat perinteet tähtien totuudelle. Saarenmaalle putosi jo 2700 vuotta sitten - vai oliko se ennen ajanlaskumme alkua? No kauan aikaa sitten - meteoriittiparvi ja kun omin silmin voi käydä katsomassa Kaalin meteoriittijärven silmää, onko ihme, jos tähtiinkin on alettu tuijotella.
Astrologia osui nappiin ainakin tänä vuonna. Ilma kylmeni kerrasta ja paikallisen lankaliikkeen hyvistä valikoimista löytyneet ihanat lankakerät muuntuvat toivottavasti kohtuunopeasti erilaisiksi lämmikkeiksi.
Kielikeskuksen luokassa on nimittäin viileää. Opettajat ja muut paikalliset eli kohalised kyllä liikkuvat vielä kesäisen kevyissä vetimissä, mutta me ulkomaalaiset, välismaalased, keräännymme istumaan vierekkäin, toisistamme lämpöä
hakemaan.
Tartu on küll ilus sügisel, kaunis syksyllä. Hyvin hoidettujen puistojen komeat puut varistavat arvokkaasti lehviään ja itse kunkin koulutiet peittyvät vaahteranlehtiin. Loppukesän viimeiset kukat tuoksuvat ja ilta hämärtyy jo seitsemältä. Jotenkin vuodenajat ja luonto ovat lähellä täällä, ikivanhassa kaupungissa.
Vai johtuisiko tämä olo virolaisten lähes ylikorostuneesta luonto- ja kotiseututunteesta? Keskustelutuntieni vetäjäkin, nuori opettaja Piret, toteaa jo toisella tunnilla tutun lauseen: eesti keel on eesti meel eli kieli on virolaisen olemisen ja ajattelun ydin.
Kieleen liittyy vahvasti oma maa ja luonto. Yleisin sukunimi on maan yleisin puulaji: Tamm.
Piret kertoo, että hänellä on poika nimeltä Kaur. Juuri kun olen alkanut pohtia kauriin ja kaurin samankaltaisuutta, tapaamme kahvilassa nuoren miehen, joka on Piretin entinen kolleega ja myös nimeltään Kaur. Suuri on hämmästykseni, kun Piret toteaa, että kaur on vesilintu!
Emme kumpikaan tiedä mitä kaur voisi olla englanniksi ja vasta sanakirja minulle kertoo, että kyseessä on kuikka. Niin, se tyyppi, joka jokaisessa suomifilmissä ja monessa mainoksessa haikeasti moikaa kesäyön sylissä...
Jotenkin se on kaunis ajatus: poika nimeltä Kaur Suomenlahden
eli Läänemeren tällä puolen ja se iänikuinen kuikka uikuttamassa siellä Suomessa.
Alkaneen syksyn kunniaksi taidan tänään katsoa virolaisen Veiko Õunpuun elokuvan Sügisball eli syysjuhlat, jonka YLEn Teema-kanava esitti jokin aika sitten. Kurssimme kirjatoukka - voi miten hän on sen näköinenkin! - tšekkiläinen Jiri tosin totesi, että Sügisball on tyypillinen skandinaavinen taide-elokuva. Tämän jälkeenhän se onkin sitten ihan pakko katsoa!
