Karkkisota virolaiseen tapaan
Karamellit ovat kansallinen asia Virossakin. Ja skandaali on päällä. Kun Suomessa paraillaan koljatti horjuu, täällä kiivaillaan siitä, saako esileedi eli presidentin puoliso arvostella Kalev-yhtiön makeisia.
Virossa riehuu karkkisota. Sinänsä jännää, kun olin juuri ehtinyt ajatella, että nämä ovat säästyneet (meidän) aikuisten suomalaisten infantiilista tavasta syödä järjettömiä määriä irtokarkkeja ehtimiseen. Täällä ei ole karkkikauppoja joka kadunkulmassa ja Kaubamajassakin olen huomannut vain yhden aikuisen Kalevin hedelmäkarkkipussien kimpussa – itseni. Hyviä ovat ja halpoja.
Mutta nyt ollaan siis sodassa. Otetaan vähän vauhtia.
Viron valtion päämies on Toomas Hendrik Ilves. Ollut joitakin vuosia. Ennen tätä tehtävää hän ja hänen vaimonsa, Evelin, elelivät maalla. Evelin oli tukeva. Täällä ainoastaan tuuli on tugev, ihminen on paks. Siis paksu naisihminen, joka pukeutui värikkäisiin, mukaviin (lue: ei-niin-muodikkaisiin) mekkoihin ja tukkakin hapsotti. – Tässä vaiheessa huomautettakoon, että minäkin olen aika paksu ja käytän kaikenmoisia mekkoja, joten tämä siis meidän tukevien kesken tämä epäkorrektius...
No. Sitten Ilveksistä tuli presidenttipari ja Englannin Elisabeth tuli valtiovierailulle. Evelin Ilves teetti värikkään mekon vierailua varten. Se oli virhe. Brittilehdistö haukkui ja omat koirat purivat. Maalaiseksi mainittiin Evelinin näköä, ja liekö jossain olisi vihjattu myös rouvan kokoluokkaan...? Joka tapauksessa mekon suunnittelija puolustautui ilmoittamalla, että eihän tuollaiset mittasuhteet omaavalle ihmiselle kerrassaan saa suunniteltua mitään pukevaa.
Evelin Ilves otti onkeensa ja vuodessa hänestä sukeutui todella hoikka nainen, joka esiintyy nykyään aina tyköistuvissa butiikkivaatteissa ja lyhyet hiukset muodinmukaisesti leikattuina. Nu daa, kuten venäläiset sanoisivat. Toisin kuin laulussa todetaan, vaatteet eivät ihan jäännöksettä ole yhtä kuin aatteet.
Ottamatta sinänsä kantaa siihen, tapahtuiko esileedin imagossa parannus vai huononnus, mielenkiintoisen metaforiselta se tuntuu, kun sitä verrataan Viron yhteiskunnan nopeisiin käänteisiin. Vauhtisokeus voi iskeä, vaikka hyvään pyritään. Eli vaikka Evelin lakkasi kirjoittamasta kotiseutulehtiin maalaisemännän tarinoita, ja alkoi intoilla paljon muodikkaammista asioista kuten terveellinen ruokavalio ja fyysinen hyvinvointi, kaikki ei muuttunutkaan. Unohtui treenata sitä, mitä saa ja mitä ei saa sanoa.
Nyt on nimittäin esileedi mennyt antamaan haastattelun, jossa hän ilmoittaa, että ei anna tyttärensä syödä Viron kansallisylpeyden, Kalevin makeistehtaan transrasvoja sisältäviä tuotteita, vaan suosittelee tälle vain ekologista suklaata. Että jotkut Kalevin makeisista ovat ihan suorastaan roskaa.
Tilanne on vähän sama kuin Pentti Arajärvi ilmoittaisi Hesarissa, että Nokian puhelimet ovat sieltä ja syvältä, että ostakaa lapsillenne Motorolat/Sonyt/Samsungit – mitä niitä nyt onkaan. Tai että Arajärvi olisi todennut Turun Sinappi -sodan tai näkkileipäsodan aikana jotain yhtä drastista, kajonnut suomalaiseen kansallisomaisuuteen. Tässä vaiheessa huomautettakoon, että silloin kun Fazerin Sinisen reseptiä muutettiin tai kun Domino-keksit myytiin ulkomaille, olisi saanut kyllä joku valtiovallan edustaja vähän jyrähtääkin....
No, leikki leikkinä. Kansalliset ylpeyden aiheet ovat pyhiä – ja varsinkin maassa, jossa on nautittu vasta parikymmentä vuotta itsenäisyydestä oma iseseisvusest. Ja noustiinhan meilläkin barrikadeille Koskenkorvan puolesta tässä männävuonna....Kokonaan toinen asia on se, että esileedin mainitsema ekologinen suklaa maksaa täällä yli 400 kroonia kilo, ja tuo summa vastaa monen perheen puolentoista viikon ruokamenoja.
PS. Jotkut asiat ovat samoin Suomenlahden molemmin puolin – meriselitykset. Tämän illan Õhtulehdessä esileedi väittää, ettei ole moisia lainkaan puhunut ja haastattelun tekijä puolestaan toteaa, että hän kirjoitti vain mitä toinen sanoi...
