Ensin elokuvan henkilö katsoo.. ja mitä hän näkeekään!!?? Näkökulmakuvan!

Hyvä elokuvantekijä tajuaa, miten kuvalla kerrotaan asioita. Ja työpajoissa ilahduttaa aina erityisesti juuri se, että joku tai jotkut osaavat tehdä niin sanotusti elokuvallisia ratkaisuja.

Kallion ala-asteen kuudesluokkalaiset tekivät kaksi elokuvaa, joissa molemmissa käytetään asiaa nimeltä ”näkökulmakuva” vallan erinomaisesti.

Näkökulmakuva on yksinkertaisesti kuva, jossa näemme sen asian, jonka elokuvan henkilö/henkilöt näkevät. Yleensä tätä näkökulmakuvaa edeltää kuva tuosta henkilöstä katsomassa. Mutta katsokaa, niin hoksaatte paljon paremmin, mitä yritän selittää.

Mitä opettaja näkee?

 

Tässä seuraavassa elokuvassa näkökulmakuvaa on käytetty suorastaan nerokkaasti. Eli henkilöt näkevätkin vielä jotain ihan muuta kuin ensin annetaan katsojan ymmärtää. Mahtavaa! Eli katsokaa ja ihailkaa. Bonuksena tuntematon lentävä esine…

0 kommenttia

Mediabussi

 

Mediabussi matkaa ympäri Suomea pitämässä videotyöpajoja nuorille mediakasvatuksen nimissä. Työtä rahoittavat Yle ja Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Mediabussin videotyöpajoissa nuoret mm. suunnittelevat, kuvaavat ja editoivat omia elokuviaan.

Mediabussin ensimmäinen kiertue tehtiin jo  vuonna 2006. 
Uusi kiertue uusin vetäjin starttaa helmikuussa 2012. Tänä vuonna vieraillaan mm. kouluilla, kirjastoissa ja nuorisotaloilla.

Jos haluat Mediabussityöpajan paikkakunnallesi, ota yhteyttä media.bussi@yle.fi!

 Mediabussi facebookissa

Blogiarkisto

2010

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu