VIIKKO 35 AJATUKSIA KOHTEISTA EKALTA VIIKOLTA – Maikin näkövinkkelistä ROVANIEMI – KEMIJÄRVI – ROVANIEMI
Hektisiä aamuvuoroja. Aikaisempaan kokemukseeni peilaten on mukavaa tehdä työtä parina ja useiden laitteiden kanssa. Neljä kameraa ja sama määrä kannettavia tietokoneita tekee hommasta helpomman, vaikkakin osa ryhmistä on vielä isoja. Mutta kahdeksan kuudesluokkalaista istui sopuisasti tietokoneen edessä editoimassa, kun kyseessä oli heille tärkeästä jalkapallo-ottelusta kertova uutinen. Kauan yksin tehneenä on myös mukava kerrankin jakaa tuntojaan etukäteistehtävistä ja päivän tapahtumista. Ja mikä pelastava tunne, kun tekniikka täräyttää tepposen ja voi jakaa ongelman toisen kanssa. Toki kaksi ihmistä voisivat lähteä viemään aiheita täysin eri suuntaan – esimerkiksi Tiina pysyy enemmän uutisen puolella ja minä lähden helposti liihottamaan dokumentin ja enemmän draamallisen kerronnan puolelle – mutta hektisyys pitää nämäkin tyylierot kutakuinkin kuoseissaan. Lyhyet leffat kun on saatava valmiiksi ja näytettävä ennen kello kolmea.
Nyt koulukohteiden päivät olivat 8:00 – 15:00. Kääk niitä kouluja, joissa aika on lyhyempi! Tuossa seitsemässä tunnissa on juuri ja juuri saatu puristettua jutut läjään poistuen luokasta ainoastaan ruokailun ajaksi. Parhaimmillaan tässä ajassa saa jalostettua ideansa, kuvattua, tehtyä musiikin ja editoitua jutun alku- ja lopputekstien kanssa. Tällöin loppusäätöön työntekijöille jää äänten balansointi ja mahdolliset värikorjaukset. Pahimmillaan jälkityötä jää enemmän. Yksi mukava juttu esittäytyi päivän päätteeksi esimerkiksi niin, että jokaisen editoidun klipin väliin oli vahingossa jäänyt pienet tyhjät kohdat, jotka välähtivät esittäessä mustana. Äänet olivat liikahtaneet erilleen kuvasta, ja huulet heiluivat puheen kanssa aivan eri synkassa. Toki tämän ja paljon muuta tahtoo pelastaa, sillä ilman näitä tahattomia virheitä elokuva näyttäisi kivalle.
Etukäteistehtävät tuntuivat hyvältä ratkaisulta. Jokaisesta meidän aamukohteen koulusta oli lähetetty 4 – 5 aihetta pienine pohdintoineen. Pääsimme siis heti vauhtiin etukäteen ajateltujen ideoiden kanssa. Kiitos siis opettajille tästä työstä – autoitte meitä paljon. Osa aiheista oli poimittu meidän etukäteen lähetetystä kirjeestä, osa oli tullut suoraa oppilailta. Luokkahuoneessa kävimme siis läpi ideat ja aloimme syventää niitä. Hukassa oli usein vielä näkökulma ja nuoren oma kokemus aiheesta. Yritimme parhaamme saadaksemme nuorten ääntä kuuluviin – joskus onnistuen, mutta välillä porukka oli lähtenyt kuvaamaan mielestämme upean idean kanssa ja palanneet takaisin pliisun esitelmän kanssa. Jatkamme harjoituksia.
Viimeisessä koulukohteessa otin erityiseen tarkkailuun myös esiintymisen. Kamera kun pakkaa jäykistämään ihmistä ja huomaamattaan on ristinyt kätensä ja kankea kirjakieli tupsahtelee lakonisesti suusta. Kävimme läpi esimerkinomaisesti muutaman ryhmän kanssa tapaa puhua. Olemalla oma itsensä ja puhumalla murrettaan pääsee parempaan lopputulokseen. Tässä suhteessa oli leffoissa nähtävissä myös muutama onnistuminen.
Olen onnellinen arkielämässä joskus ärsyttävästä kovasta äänestäni. Luokkahuoneessa kantava ääni on lahja. Oppilaiden pöpinät hiljenevät hetkessä sanoessani hälyn päälle: ”Hiljaisuus, nyt kuunnellaan.”
Yksi iltakohteemme, Kemijärven kirjasto, oli laittanut mediakasvatuksesta kertovia kirjoja esille vierailumme liitännäisenä. Kirjaston henkilökunta kävi myös kouluttautumassa tapahtumassa. Edellisenä päivänä samassa kohteessa oli käynyt nuoriso-ohjaajia, jotka kuuluivat myös kulttuuritalokompleksin henkilökuntaan. Ilahduttavaa huomata, että kohde koki käyntimme tärkeäksi, jotta vierailumme voi poikia jotain paikkakunnalla jatkossakin.
