Viikko 44 | Kuopio & Mikkeli

Maanantai. Herätys klo 6:00. Lento Joensuuhun ja siitä ajo Kuopioon, jotta kerkeäisi vielä illaksi töihin kuopiolaiseen Petosen lähiöön. Lentoyhtiö onnistui hukkaamaan Tiinan matkalaukun. Siinä me odotimme vastaanottoaulassa, mutta kassi ei tipahtanut linjalle. Mihin lie matkustanut. Lohdutukseksi Tiina sai pussukan, mistä löytyi jos jonkinmoista kosmetiikkaa ja XL paituli.

Joensuu – elokuvakaupunki
Joensuussa, palauttaessani hollantilaisen elokuvaohjaajan ”Prisoners of the ground” -elokuvaa (jossa olen ollut mukana etsimässä ohjaajalle henkilöitä) paikalliselle elokuvayhdistykselle, pääsimme tutustumaan Tiedepuistoon ja paikallisen ammattikorkeakoulun mediapuolen studioon ja 3D tuotantoon. Paikallinen innostus oli kova ja tunnelma oli positiivinen suhteessa suomalaisen elokuvan kuvaamiseen Joensuun ympäristössä. Osaamista, assistentteja, avustajia, studioita ja tahtoa löytyy. Työtä on tehty jo yli 20 vuotta.

Parkkipaikkojen kehto
Ovatko itäsuomalaiset saaneet jonkin autoilijamyönteisen EU-rahan vai mikä on pistänyt kaupungit samanaikaisesti repimään kaupunkiensa keskukset, torit, auki suurille montuille, jotta jonain päivänä autot saisivat päristellä ytimeen ja kuskit voisivat parkkeerata koslansa torin alla olevaan parkkihalliin. Niin tai näin, itäsuomalaisen lupsakkuuden kehdot näyttivät nyt ankean puolensa. Onneksi Kuopion kauppahalli sentään oli auki myyden käsin poimutettuja karjalanpiirakoita ja muhkeita kalakukkoja. Ulkoa löytyi rasvantuoksuinen koju atomeineen, vetyineen ja lörtsyineen. Muikku kääntyi tirisevässä rasvassa aasialaista syntyperää olevan torikauppiaan voimin.

Kuopio ja Puijon maisemat
Itä-Suomen kaupungeista tällä kertaa eniten sykähdytti Kuopio. Tähän saattaa tietenkin hieman vaikuttaa se, että työvuorona oli ilta, mikä antoi enemmän aikaa löntystellä kaupungin kaduilla. Ehkäpä myös sääpoliittisella seikalla oli jokin merkitys. Viikon ainut aurinkopäivä osui nimittäin Kuopioon. Automme kurvasi ylös Puijon rinnettä, ja hissi vei meidät ylös Puijon torniin. Sieltä sai 360-asteisesti katsella sisämaasaaristoa ja kuusipuuta. Silmien panorointi loppuu hyppytorneihin. Yhä edelleen tuumin mäkihyppääjän tarvitsevan erilaiset hullungeenit kuin omani, sillä sitä porkkanaa ei ole, että hyppäisin sukset jalassa (tai ilman) moisesta tornista. Laskeudumme tornista rauhallisin mielin hissillä.
 

Stereotyyppistä, lupsakkaa savolaista emme löytäneet. Päinvastoin, kolmessa vierailukohteessamme oli kenties jähmeämpää menoa kuin muualla. Ehkäpä on aika ravistella stereotypioitaan.

Suvaitsevaisuutta vai ei
Aasiatyttö myy lörtsyä ja kiinapoika riisiannoksiaan. Kansainvälisen kaupan opiskelu oli pojalla muuttunut ruoka-annosten myymiseen. Venäjä ja muut kielet kaikuvat kaduilla. Muutamalta ihmiseltä kyselemme Joensuun pahan maineen paikkansapitävyyttä. Tilanne on kuulemma parempaan päin. Ikävä kyllä pari päivää näiden kommenttien jälkeen lehdessä on iso artikkeli pilottitakkisten klanipäiden ilmestymisestä takaisin Joensuun kaduille. Varsinaisesti rasismista tässä muodossa ei kierroksellamme ole syntynyt yhtään elokuvaa. Kiusaaminen kylläkin on ollut yksi suosituimmista aiheista.

Nuorisovaltuusto NUVA
Ennen kierrostamme olemme hätyytelleet eri paikkakuntien nuorisovaltuustoja kertoen mahdollisuudesta saada äänensä kuuluviin Mediabussin kurvatessa heidän kaupunkiinsa. Tähän asti kuitenkaan nuvalaisia ei ole tarvinnut hätyytellä liiallisesta osallistumisesta. Siispä Kuopiossa oli hienoa, että neljän aktiivisen nuvalaisen joukko saapui paikalle. Saimme aluksi suuren tietoannoksen nuorisovaltuustoista yleensä sekä Kuopion toiminnasta. Kuopion kaupunki sai nuorilta kiitosta rahoituksen osalta, joskin paljon oli asioita, joihin nuorilla oli sananen sanottavana. Valitettavasti aikaa oli vähän, sillä kuunnellessamme näiden nuorten puheita, olisi juttuja saanut mm. itse NUVA:sta, kirkollisvaaleista, äänestämisen ikärajoista, lakipykälästä 8 ja linja-autolippujen kalleudesta. Näissä nuorissa oli tulevaisuuden politiikkojen ja lakimiesten ääni.

”Ei tässä viitti alkaa prassailemaan”
Ensimmäistä kertaa nuorten kohdalla toimintaan kieltäytymisen syyksi paljastui pelko prassailusta. Joitain olisi ehkä vähän kutkuttanut tulla mukaan, mutta kun yksi ei jaksanut ja toista ei huvittanut ja kolmas ei halunnut alkaa prassailla, niin pian yleisilmapiiri muuttui prassailun vastaiseksi. Yritä siinä sitten kertoa, että oman äänen kuuluviin tuomisella ei ole mitään tekemistä elvistelyn, prassailun, vosottamisen, leuhottamisen tai snobbailun kanssa.

Nuorisotalojen työntekijät käyttivät hyödykseen lahjontaa. Niinpä lopulta pari elokuvaa syntyi kahvin voimalla. ”Jos osallistut ja menet tekemään yletätien kanssa jutun, saat kahvikupin.” Toimiihan se noinkin. Unohtivat hoitaa tätä samaa voitelua yletäteihin päin. Tädit jäivät ilman tätä piristävää mustaa kuraa. ”Lahjonta” kilvoitti kuitenkin myös aiheen valintaan. Syntyi lyhytelokuva: ”Hienon hieno viiva lahjomisen, pakottamisen ja perseelle potkimisen erosta.”

YLE karamellit ovat loppuneet. Meillä olisi pitänyt olla karkkia kasoittain enemmän ja pullakahveeta. Tällöin lahjonnan, kiristämisen ja pakottamisen pedagogiikkaa olisi voinut levitellä laajemminkin.

Halu kuunteluun
Karamellien ja kaffeen lisäksi meillä olisi ehdottomasti pitänyt olla mukana avoin kirja, johon ihmiset saisivat kirjoittaa mielipiteitään YLE:stä. Sen verran paljon on aihe kirvoittanut osallistujien kielenkantoja. Ihmiset ovat toivoneet eri ohjelmia ja sarjoja uudelleen esitettäviksi. Mutta tätäkin enemmän on esitetty huolta paikallistoimitusten säilymisestä ja kritiikkiä näiden toimitusten paikallisuudesta.

Tämän lisäksi ihmisillä on paljon sydämellään ja halu päästä purkamaan huoliaan. Oman paikkakunnan päätöksistä löytyi monia hampaankoloon jääneitä asioita. Eri asia on sitten se, haluavatko nämä ihmiset kertoa näitä kameralle ja mikrofonille tai tehdä itse aiheestaan elokuvan.

Kuvituskuva – tuo ongelmallinen käsite
Teemme videota, joka perustuu eri ihmisiltä koottuihin mielipiteisiin. Mielipiteen kukin kertoo omilla kasvoillaan ja äänellään. Kun mielipiteet ovat koossa ja aihe läjässä, on meillä periaatteessa noin 4 – 6 naamaa peräkkäin oleva elokuva. Kuunnelmana tämä olisi ihan jees. Nuorten naamoissa ei ole mitään vikaa – nättejä kasvoja, mutta tokihan elokuva muuttuu mielenkiintoisemmaksi, kun asiaa esitellään muutenkin kuin puhuvien päiden kautta. Tässä kohtaa alkaa kuvituskuva-termin opastus. Miten siis esitellä aihe erilaisin kuvin, jotta kuvat itse kertoisivat saman asian tai jopa toisivat aivan vallan uusia näkökulmia suhteessa puheeseen.

Teemme listaa kuvituskuvista – rasti ruutuun laatikkoon, kun viereen kirjoitettu kuvituskuva on kuvattu. Taululle on piirtynyt kuva editointiohjelman aikajanasta. Siinä on ensimmäiselle raidalle piirrettynä alkutekstit ja peräjälkeen puheeseen perustuvat kuvat kasvoineen. Toiselle raidalle on piirretty esimerkkejä kuvituskuvista, joilla voi korvata puhuvia päitä ja tuoda lisäinformaatiota ja mielenkiintoa valmistuvaan juttuun. Esimerkiksi nuoret kertovat mopoilusta, mopokortin kallistumisesta ja lakimuutoksesta ajokoulun suhteen. Kuvituskuva on esimerkiksi videokuvaa mopokortista, kuvia autokoulun (mopokoulun) oppikirjan sivulta ja liikennemerkeistä, mopoilija laittamassa kypärää päähänsä, mopoilija käynnistämässä mopoa, mopoilija ajelemassa mopolla , joista myös lähikuvia – yksityiskohtia moposta (käsi kaasuttaa, jalka polkee käynnistyspoljinta, mopon peilin kautta kuvaa mopoilijan kasvosta....)

Jostain syystä tämän hahmottaminen on äärimmäisen vaikeaa. Pahimmillaan nuoret tulevat takaisin kuvausmatkaltaan ja videokamerasta löytyy videona jokaisen mielipidekommentit ja pari still-kuvaa, jotka ovat nuorison mielestä kuvituskuvia, kun niitä kuvia kerta piti ottaa. Olemme esitelleet kameraa ja tarvittavia nappeja ja kytkimiä. Katselu- ja still-kuva-asetukset olemme jättäneet tarkoituksella opetuksemme ulkopuolelle. Mutta vaikka joukko ei olisi koskaan aiemmin käsitellyt videokameraa, nämä toiminnot on jossain mutkassa oma-aloitteisesti löydetty. Eläköön oma-aloitteisuudelle, mutta tässä kohden pieleen menee, että pätkähtää. Ei sillä, etteikö still-kuvilla voisi kuvittaa elokuvaa – voi toki, mutta kuvituskuvalla EI tarkoiteta still-kuvaa.

Lähikuva – tuo hankala kuvakoko
”Kuvatkaa lähikuvia, yksityiskohtia ja vielä lisää lähikuvia”. Tämän lauseen kuulee kerran jos toisenkin kerran omasta ja kollegansa suusta jokaisessa kohteessa. Parhaimmillaan tätä ideaa tuodaan esiin taululle piirretyin kuvin, demonstraatioin ja puhe-esimerkein. Kamera ei pure, sen voi viedä lähelle kohdetta. Parempi mennä lähelle kohdetta kuin yrittää zoomata kaukaa lähelle.
Useimmista maanitteluista huolimatta aivan liian usein nuorten kuvaukset ovat täynnä yleiskuvaa ja kokokuvaa varsinkin siinä vaikeassa kuvituskuvan maastossa.