Viikko 37 Inari & Ivalo -akselilla
Lentokone teki matkalla kiepin Ivalon kautta. Jouduimme tyynesti istumaan koneessa, odottamaan ja jatkamaan Kittilään, sillä Tiina automme kanssa odotteli meitä siellä. Kävimme porukalla nauttimassa Levin maisemista ajaen kondolilla tunturin puuttomalle laelle. Kello viisi ylitimme Ounasjoen. Matka jatkui välillä soratietä pitkin kohti Ivaloa. Pysähdyimme Pokassa, paikassa, joka oli vuonna 1999 Suomen kylmin paikka, -51,5°C, kysymässä reittiä. Kahvion omistaja ohjaa meidät Taatsin Seitalle. Tämä on Taatsinjärven pohjoispuolella oleva kalliopilari, joka on ennen ollut Lapin mahtavimpia uhripaikkoja.
Tielle poukkoilee poroja. Itse asiassa tämän viikon jälkeen ei voi todelta, ettei ole nähnyt poroja. Niitä on tien vierusvarsilla, juoksentelemassa metsässä ja pitkin metsiä monenkirjavana joukkona, jopa aivan albiinonvalkoisena. Kittilä–Ivalo-välillä näimme myös neljä hirveä. Varsin merkittävä eläinten vaellus.
Olimme majoittuneet Inarin Kultahoviin. Suurin osa meidän kohteista oli kuitenkin Ivalossa. Matka paikkakuntien välillä on vajaa 40 kilometriä. Hetken se harmitti, mutta varsin pian tajusi, ettei täällä päin Suomea tuo kilometrimäärä ole vielä mitään. Joidenkin lasten koulumatkat saattavat olla yli sata kilometriä suuntaan. Meillä on hyvä auto ja pienemmällä vaivalla mahdollisuus tarjota toimintaamme eri paikkoihin. Tässä kohden rupesi harmittamaan, että oli mamaillut Helsingin päädyssä ajomatkaa Utsjoelle.
Ruska ja ruskaturistit seurasivat meitä Inariin. Maisemista voi sanoa lyhyesti vain niiden olevan uskomattoman kauniita. Ruska oli kuitenkin jo väistymässä. Matka Inarista takaisin Sodankylään oli jo laimeampi. Osa koivuista oli pudottaneet lehtensä, ja puiden rungot seisoivat karuina mäntyjen vieressä.
Tällä viikolla Elvi ja minä olimme kerran koululla ja kerran kirjastossa. Mikko oli flunssassa torstain, joten minä menin yksin viestintäpajaan. Vaihdamme kahden viikon välein työpareja, joten ensimmäinen kerta Elvin kanssa työskennellessä oli uusi kokemus. Kesäkohteet kun olivat hieman eri tavoin suunniteltuja. Nopeasti kuitenkin tiedot ja tavat on päivitetty ja pääsemme vauhtiin. Koulussa ryhmät olivat suunnitelleet juttujaan varsin pitkälle. Anteeksi pyytäen totesimme kuitenkin hieman sekoittavamme pakkaa, sillä toivoimme draamallisen näytellyn tarinoinnin lisäksi vielä dokumentaarista omakohtaista kokemusta. Päivä sujui sutjakasti ja ensimmäistä kertaa olimme koulusta ulos 16.10 kaikki neljä elokuvaa valmiina ja konvertoituna Pasilaan lähettämistä varten. Onnittelut meille. Näin tämän pitäisi mennä.
Kirjastossa meitä odottivat toimittajat Ylen Saame -toimituksen radion ja paikallisuutisten puolelta. Toimittajat olivat valitettavasti vain hieman hätäisiä, sillä heidän lähtiessään, paikalle ei ollut vielä tullut ketään. Kuitenkin illan mittaan Mediabussista kiinnostuneita oli tullut enemmän kuin aikaisempiin kirjastokohteisiin. Mikä ilahduttavaa, paikalla oli tyttö edellisen päivän koulukohteesta. Hän oli äärimmäisen innostunut ja tuonut mukanaan pikkuveljensä. Myöhemmin pääsimme vielä jututtamaan myös isää. Tässä kohteessa toteutui varsin hyvin kohderyhmä vanhemmat ja lapset yhdessä. Se, että jengi tippuu paikalle eri aikoina, tuo toimintaan oman haasteensa. Tässä kohteessa ratkaisimme sen kuvaamalla kaikkien kohdalla materiaalia samasta aiheesta eli nuorten rahankäytöstä.
Viestintäpajaan saatiin myös aikaisempina päivinä osallistuneita nuoria. Tämä helpottaa tilannetta kovin, sillä joukossa on silloin aina joku konkari, jolle tekeminen on tuttua. Arempi aihe, nuorten alkoholin käyttö, pani nuoret valitsemaan animaation toteutumistapana. Näin kenenkään ei tarvinnut sanoa kokemuksiaan omilla kasvoillaan.
Ivalon ja Inarin jälkeen ajelimme torstaina Sodankylään. Seuraavana aamuna matka suuntautui Rovaniemelle. Joulupukki, ole meille kiltti. Vai pitikö se olla toisinpäin. Auto ja Maikki painuvat maanteitse Ouluun. Loppujengi lentää viikonlopuksi Helsinkiin.
