Onko Suomi turvassa?
Timo Harakka - Suomi ei ole turvassa. Kova väite. Ja ikävä kyllä, täysin mahdollisesti totta.
Turvallisuudesta keskusteleminen on antoisaa, mutta myös turhauttavaa. Ne, joilla on faktat puolellaan, eivät ole koskaan oikeassa. Ja ne, joiden väitteitä ei ole todistettu, eivät ole koskaan väärässä.
Vaikka Suomi on elänyt rauhassa yli 60 vuotta, se ei ole pysyvä saavutus.
"Ei pidä tuudittautua, sillä ehkä jo huomenna..."
Pelottelijat eivät koskaan ole väärässä, vaikka tosiseikasto ei ole heidän puolellaan. Samaan tapaan talouskeskustelussa voittaa aina, jos ennustaa lamaa. Joskus se näet aina tulee - se on ajan kysymys. Kysymys on siitä, kauanko sotaa pystytään välttämään.
Yhtä vaikea on laskea erilaisten kauhuskenaarioiden todennäköisyyksiä. Moni on kuitenkin vakuuttunut siitä, että Suomea uhkaa pikemmin vakava ympäristökatastrofi kuin sotilaallinen hyökkäys, ainakin Venäjältä. (Kannattaa kuulla ohjelmasta Pekka Visurin hätkähdyttävät tiedot Venäjän hyökkäysvoimasta verrattuna Neuvostoliittoon.)
Olen Jyrki Kasvin kanssa samaa mieltä. On vaikea käsittää, mikseivät pelastus-, evakuointi- ja katastrofivalmiudet ole aivan armeijaopin ytimessä. Semmoisille on myös maailmalla kysyntää, jopa kaupallista.
Ikävää kyllä looginen johtopäätös tästä on: Suomi Natoon.
* * *
Suomessa puhistaan Natosta kyllästymisiin asti. Kun puhutaan "maailmanpolitiikan konstellaatioista" ja "turvallisuusarkkitehtuureista", sekä liittoutumattomuuden kannattajat että vastustajat liitävät abstrakteissa korkeuksissa.
Kansanomaisesti sanoen Nato-kysymyksessä mennään perse edellä puuhun.
On periaatteen ihmisiä, joiden mielestä yksityisautoilu pitää kieltää. Mutta useimmissa perheissä, joissa auton osto tulee ajankohtaiseksi, asiaa mietitään lopulta varsin käytännöllisesti. Tarvitaanko me sitä todella? Onko meillä varaa? Pitäisikö rahat käyttää toisin? Millainen auto?
Samoja kysymyksiä pitää esittää Natostakin. Ja niin Tuomio-ohjelmassa tehdään, kerrankin.
Pääkysymykseen, kuten jo alussa sanoin, ei näet hevin saa vastausta: No, onko Suomi turvassa vai ei?
JOS armeija olisi hyödyllisempi keskittyessään ei-aseelliseen maanpuolustukseen - Maan puolustukseen - ja JOS on totta, että aseellinen hyökkäys tapahtuu semmoisin konevoimin, että laajakaan reservi ei sille mitään mahda, niin kuka Suomea puolustaisi ihan aseilla?
Ammattiarmeija. Ammattivälinein.
Tarpeeksi uskottava ammattiarmeija moninkertaistaa Suomen puolustusmenot. Suljetaanko päiväkoteja, jotta hankitaan uusinta aseteknologiaa?
Eiköhän silloin enemmistö äänestäisi sen puolesta, että Suomen sotilaallinen turvallisuus ulkoistettaisiin - Natolle. Lisää kuluja siitäkin seuraa, mutta jos se on vakuutuksen hinta, niin siedettävä se on.
Suurin osa suomalaisista vastustaa jänkkäpäisesti Natoa. Niin minäkin. Silti on kysyttävä, missä määrin se perustuu itsepetokseen ja nostalgiaan, väärään uhoon ja ylimielisyyteen.
Niitä kaikkia oli ilmassa myös kesällä 1939.
5 kommenttia
Ma 02.06.2008 @ 11:56
Aina lässytetään siitä, tuleekö hyökkäys vai ei tule. Pitää kysyä, mitä hyötyä vihollisella on SUomen alueen valtaamisesta.
Ennen kuin joku lähtee tänne tulemaan, hän katsoo karttaa. Aluehan on helvetin iso. Tarvitaan aika paljon ukkoja ja tekniikkaa valvomaan sitä. Tarkoittaa sitä, että vaikka luovuttaisiin ajatuksesta puolustaa koko pitkää rajaa, niin pitäisi koettaa pitää joka paikassa asekykyistä väestöä. Mikä edellyttää sitä, että SUomen on oltava kaikkialta asuttu.
Toisekseen, 300 000 ukon ammattitaitoinen ja taisteluhaluinen reservi on aikamoinen painajainen kelle vaan, joka ei haluaisi jumittua vuosiksi tai vuosikymmeniksi sissisotaan Suomen kaupungeissa ja varsinkin korpien kätköissä.
Suomalaista sissiarmeijaa ei voisi koskaan nujertaa.
Vietcong on hyvä esimerkki, samoin Irakissa operoivat terroristit. Kummatkin on aika lailla nostoväkeä ja amatöörejä, mutta helvetisti ongelmia ne aiheuttavat miehittäjille ja ammattiarmeijoille, jotka tulivat valtavalla teknologia- ja miehistöylivoimalla.
Siis: Suomi voidaan valloittaa, mutta SUomea ei voi voittaa. Tämän viholliset tietävät, jos sellaisia on.
- J. Savolainen
Ti 03.06.2008 @ 16:12
Suomen tuhoaminen osiltaan voisi onnistua isommilta valtiolta, jos he sellaista haluaisi.
Miksi sitä haluaisi, se on eri asia johon itse en näe syytä.
Valloittaminen lienee kuitenkin hieman eri asia, ainakin jos omaan käyttöön yrittävät alistaa.
Jos nyt vaikka sitten kuviteltaisiin, että mahdollinen vihollinen tulisi idästä.
Ei ole kovin montaa paikkaa koko itäisellä rajalla, josta voisi tula helposti esim: moottorisoidulla joukkiolla.
Itäinen suomen raja käsittääkseni on kuitenkin melkoisen metsäistä, soista ja kallioista maastoa. Siksi lienee melko hidasta saada moottorit tälle puolelle.
Vihollisen hitaus taas antaa puolustajalle etulyöntiaseman puolustaessaan maatamme mahdolliselta vihollisen hyökkäykseltä.
Tieurat, jotka tässä tapauksessa menevät naapuriimme, niin ei ole monikaistaisia moottoriteita. Joten isoja divisioona tason joukkoja olisi melko typerää jonossa tuoda passaitorjunnan-,tykistön-, ja ilmapuolustuksen tuhottavaksi.
ensimmäiset tuhotut joukot hidastavat taas sopivasti takimmaisia joukkoja, joka taas antaa apuja puolustukselle.
Toki joukkoja tällekkin puolelle saisivat varsinkin maahanlasku joukkojen muodossa, mutta kuvittelisinkin että mahdolliset järkevät joukkojen laskupaikat voitaisiin ennalta arvioda ja tehdä täten eteneminen hankalaksi niille ja torjua niiden aikeet.
Tänäpäivänä nyt ei kuitenkaan päälimmäinen uhkakuva liene massiivinen maahan hyökkäys, vaan jotkut muut asiat ja uhkakuvat.
Mielestäni ei silti saa lähteä muuttamaan liikaa ajatusta siitä, etteikö tänne joskus joku haluaisi aseellista voimaa käyttäen tulla vallotus mielessä.
Omasta mielestäni siihenkin asiaan on oltava valmiudet, valmiudet puolustaa omia rajoja tarvittaessa.
Siksi uskottavan maanpuolustuksen kuvaa ulkomaailmaan ei saa haalistaa liikaa, vaan ylläpitää sitä siinä määrin, että uskottavuus puolustuksen voimaan pysyy.
Ti 03.06.2008 @ 23:27
Tuo syytteen määrittely jäi hieman epäselväksi. Syyttäjä vaati yhtaikaisesti asevoimien tuplausta ja vähentämistä. Ainakin siltä se kuulosti.
Kysymykseen "onko Suomi survassa?" ei ole kenenkään helppo vastata "oikein".
Tulipa hyökkäys mistä suunnasta tahansa, en usko vihollisten olevan niin tyhmiä, että juuttuisivat ruuhkaan pikkuteille. Venäjän sotilasparaatissa nähtiin arsenaali ohjuksia joilla saataisiin Suomen sähkö ja tietoliikenneverkot rampautettua ja paljon muuta. Kysymys onkin, onko Suomi varautunut sellaisiin uhkiin ja kuinka hyvin? Ymmärtääkseni Suomen ilmavoimat ovat hyvin kykeneviä puollustamaan suomea taktisilta ilmaiskuilta.
-Puolueeton
Ke 04.06.2008 @ 00:25
Sain juuri asevelvollisuuteni suoritettua 3.4.2008 sotilaspoliisina. Päällimmäisenä mieleen jäi koulutuksen tehottomuus.
Alokasaikana opittiinkin melkoisesti, mutta seuraavat 6kk kuluivat odotellessa. Lyhyidenkin marssien jälkeen monet olivat täysin taistelukyvyttömiä. Olen melko hyvä kuntoinen, ja painoa tuli lisää intissä 6kg, ei todellakaan lihasmassaa. Omasta tehtävästäni uskoisin selviytyväni välttävästi. Tositilanteessa tehtäväni olisi vähän erilainen, joten samaa työtä pystyisi tekemään kuka tahansa jääkäri samalla ohjeistuksella jonka saisin ennen tehtävään astumista...
Karkeasti sanottuna en oppinut viimeisenä 6kk mitään.
Melkein luopuisin pakollisesta asevelvollisuudesta. Sotilaallinen kuri on turhan lepsu, vapaaehtoisia voisi rangaista ankarammalla kädellä ja motivaation taso olisi korkeampi. Armeijaan olen vähän pettynyt, olisin kuitenkin mennyt, vaikka se olisikin ollut vapaaehtoista.
To 19.06.2008 @ 14:09
Pahoillani olen suomen armaijan koulutuksen tilasta, en pitäisi sitä kovinkaan uskottavana. Kotiuduin 4.7.2005 sotilaspoliisi jääkärinä. Mennessäni olin kovin motivoitunut, olihan vapaaehtoinen nainen. Kykenin säilyttämään asenteeni aika pitkään, mutta loppusotaan mennessä olin jo luovuttanut, kotiuduttuani painoni oli noussut 8kg ja cooperin testissä jouksin n. 2000m, kun pavelukseen astuessani tulokseni oli 2800m. Asenteen ylläpitäminen on vaikeaa, kun ympärillä on täysin motivaatiotonta ainesta. Ja tämä näkyi niin varusmiehisssä kuin kantahenkilökunnassa.
Miksi pitää yllä kallista pakollista asepalvelusta, kun koulutus, mikäli sitä on, valuu täysin hukkaan?
Alokasaika oli tehokas, mutta loppu 1/2 vuotta täysin turhaa. Päiväohjelmiin oli merkitty monenlaista koulutusta, mutta niistä toteutui hävettävän vähän tai ei juuri ollenkaan. Palvelin Vekaranjärvellä, jossa maastoa ja lääniä on harjoitella vaikka mitä. Mutta valitettavasti me siivosimme olemattomia roskia kasarmilla. Sitten kun sattui niin hyvin että koulutusta oli niin sen yleisemin hoiti pätemätön kesäkessu, kun luutnantit hävisivät kahville. Näin nekin harjoitukset meni lähinnä kessun omaksi auktoriteetin harjoitteluksi. Koin että vapaaehtoisuuteni ja motivaationi oli täysin turha ja jopa varsinainen rasite varusmiestovereilleni ja henkilökunnalle.
Puolustusvoimien komentaja puhuu huonokuntoisista alokkaista ja kuulluttaa koululaitoksen vastuuta nuorten liikuntatottumuksista, sielläkin korjattavaa olisi, niin kuin muidenkin kasvattajien tahoilla. Nyt mielestäni puolustusvoimien pitäisi katsoa omaa upseerikoulutustaan ja upseeriainestaan. Uskon että asia on niin että joukko on johtajansa näköinen. Voisikohan olla kouluttajien ammattitaidossa parantamisen varaa? Varusmiespalvelus on Suomen puolustuksen selkäränkä, miksi sen koulutus on huonosti hoidettu? Jos oppilaat eivät opi ja epäonnistuvat, niin vika on opettajassa. Käsitykseni mukaan opettajan/koouluttajan tehtävä on opettaa/kouluttaa, eikö tämän tehtävän onnistumisen mittari ole menestyvät oppilaat/koulutetut.
Vapaaehtoisarmeija ei vaatisi koluttajilta niin paljon ammattitaitoa kun sellainen joukko josta on puolet pakotettuna. Jos puolustusvoimat tyytyvät syyttelemmään muita tahoa huonosta aineksesta, niin kehotan luopumaan asevelvollisuudesta, silloin henkilökunnan nykyisestä ammattitaidosta saadaan se irti mistä heille maksetaan palkkaa ja muutenkin määrähoja säästyisi, kun ilkivalta, hävikki ja ym. olisi pienempi.
