Ma 05.05.2008 @ 14:23admin

Tuomio jäähyllä, Kummolan piina jatkuu

Jääkiekon MM-kisat tulivat ja keskeyttivät Tuomio-sarjan kolmeksi viikoksi. Lienee syytä tehdä tunnustus: jääkiekkoväkivalta ei valikoitunut kisoja edeltävän jakson aiheeksi ihan sattumalta.
 
Tarkoitus ei kuitenkaan ollut pilata kenenkään kisanautintoa. Hyvin todennäköisesti tänään Tuomion paikalla lähetettävässä Sveitsi - Valko-Venäjä -ottelussa ei sitä paitsi harrasteta sellaista sikakiekkoa, josta Tuomion syyttäjä puhui.
 
Ohjelmamme tauon aikana jatkuu äänestys Kalervo Kummolan tuomiosta. Valamiehistöhän päätti, että Kummola ei ole tehnyt riittävästi väkivallan kitkemiseksi: langettava tuomio tuli niukasti, äänin 3-2.
 
Jokainen voi yhä ottaa kantaa valamiehistön ratkaisuun: pidensimme äänestysaikaa perjantaihin 16.5. saakka. Ensin kannattaa tietysti katsoa ohjelma Yle Areenasta ja perehtyä Tuomion nettisivuilla oleviin lisätietoihin.
 
Kiekkofanien jatkoaika.com -sivustolla keskustelu Kummolan Tuomiosta on käynyt kuumana. Suuri osa kirjoittajista ei ilmeisesti ollut huomannut, että ohjelmassa esiintyi myös puolustusasianajaja, jolla oli todistusaineistoa Kummolan tueksi.
 
Kokonaisuus avautuu ehkä toisella katsomisella...
 
Matti Virtanen
tuottaja
 
 

1 kommentti

V**TU mitä shaissea.

Onkohan yksikään arvon raadista hypännyt kaukaloon ja pelannu ikinä lätkää. Oikeasti ?

Lätkä on kontaktilaji ja lajissa testosteroni roiskuu aika-ajoin. On ihan sama onko katsojia vai ei, niin tunteet helahtaa pintaan kun tarpeeksi saa kontaktia tai kokee pelin tiimellyksessä pientä rikkomista. Kaikki pelaajat hyväksyvät sen, toiset vasta jopa syttyvät siitä. Ei se ole katsojien viihdyttämiseksi. Pelaajaa kiinnostaa oma suoritus, ei mikään töölöläisen sinappihuulen angstin lievitys.

Tervetuloa kokoeilemaan 90-100 kiloisen taklauksia ja kokeilemaan miltä tuntuu. Jos ei tuu tunteita pintaan niin ihme on. Se kuuluu jääkiekkoon, katsojat ei vaan sitä ymmärrä. Eikä Lautamiehet.

Kolme lammasta TUOMIOLLE !

Tuomio

Tuomio-ohjelman blogi eli oikeudenkäyntipäiväkirja tarjoaa kansalle mahdollisuuden kommentoida tuomioita, Tuomion tekijöitä ja heidän sanomisiaan. Päiväkirjaa pitävät tuottajat Matti Virtanen ja Timo Harakka sekä tarvittaessa muut työryhmän jäsenet. Kaikki hyvien tapojen mukaiset kommentit julkaistaan. Ota kantaa!