Ma 20.04.2009 @ 15:04Matti Virtanen

Viimeinen Tuomio

Arvoisat katsojat. Kuten jo aiemmasta blogimerkinnästä kävi ilmi, tänään nähtävä Tuomion jakso on kevään viimeinen. Sinnikkäistä yrityksistä huolimatta Tuomion toimitus ei saanut Johanna Korhosta luopumaan eurovaaliehdokkuudestaan, joten vaalikaranteeni astuu voimaan kaikessa ankaruudessaan.

Mutta tänään Tohlopin tuomioistuin on vielä tositoimissa, ja asialistalla on yhteiskunnallisesti mitä tärkein aihe: Ovatko sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat kahmineet itselleen kohtuuttomia eläke- ynnä muita etuja nuorempien kustannuksella?

Syyttäjä Juha-Pekka Raeste nostaa kahmijoista pahimmaksi valtiovarainministeriön valtiosihteerin Raimo Sailaksen, joka on 70-luvulta lähtien ollut aina paikalla, kun suuret ikäluokat ovat varmistelleet etujaan.

Raesteella on tukenaan kaksi nuorehkoa miestä, mediayrittäjä ja sosiaalidemokraattinen kunnallispoliitikko Osku Pajamäki sekä taloustutkija, pätkätyöläinen Jukka Gröhn.

Sailaksen puolustusta hoitavan Johanna Korhosen mukaan suurten ikäluokkien ponnistelut ovat mahdollistaneet nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan. Korhosen rinnalla todistavat nuorekkaat vaikuttajat, entinen kansanedustaja, europarlamentaarikko ja puoluesihteeri Ulpu Iivari sekä Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan johtaja Risto E.J. Penttilä.

Iivarin puheista käy ilmi, että suuret ikäluokat ovat jo tottuneet syyllistämiseen. Ehkä tässä jaksossa saadaan vihdoin kuluvan tuotantokauden ensimmäinen vapauttava tuomio - toistaiseksi lähetetyissä seitsemässä jaksossahan kännykkä-äänestykseen osallistuneet katsojat ovat olleet täysin armottomia. Vain Björn Wahlroos oli vähällä selvitä vapauttavalla tuomiolla, mutta sekin äänestys kääntyi viimeisillä sekunneilla langettavaksi niukimmalla mahdollisella erolla.

Tähän sopii hyvin sitaatti illan ohjelmasta, tosin aikapulan vuoksi pois leikatusta kohtauksesta:

Raeste: "Tuntuuko teistä, että suuria ikäpolvia, tai suuria ikäluokkia syytetään kaikesta?"

Iivari: "No joo, joskus voi tietysti sanoa, että meidän vanhempiahan kehotettiin saamaan lapsia koska paljon, koska sodassa Suomi oli menettänyt väkilukuansa. Mutta sitten me muodostuttiin jo ongelmiksi kun mentiin kouluun; niin me ei mahduttu luokkahuoneisiin. Jouduttiin kahdessa vuorossa käymään koulua. Sitten meistä 100 000 ihmistä kaikkinansa joutui jossain vaiheessa lähtemään Ruotsiin, koska ei ollut riittävästi töitä. Sitten meitä on moitittu sen jälkeen siitä, et me ollaan töissä liian kauan ja tulppana näille pienemmille ikäluokille. Ja nyt viimeksi kuulin, - - että kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja heitä sitten poltetaan krematorion uuneissa, niin sydänten tahdistajat räjähtelevät ja rikkovat krematorion uunit, että emme ilmeisesti kuollessammekaan osaa olla riittävän kunnollisia."
 

Tuomion väki kiittää uskollisia katsojia ja kaikkia 41:tä todistajaa, jotka vaivautuivat Tohloppiin edistämään oikeuden asiaa. Kaksi vaalikaranteenin vuoksi lykkääntyvää jaksoa esitetään elokuussa, myöhemmin ilmoitettavana päivänä.

Ohjelman kehitystyö jatkuu ja ideoita otetaan vastaan. Sana on vapaa.

4 kommenttia

Onko tämä "trial by media" - blogikirjoittajahan suorastaan suostuttelee kansantuomioistuinta antamaan vapauttavan tuomion!
Mistrial!

Suuret ikäluokat ovat syyllisiä eläke-etujen kahmimiseen, perässä seuraaville polville ei ole varattu muuta kuin maksajan osa. Kaikessa. Olisi pitänyt muuttaa ulkomaille 20 vuotta sitten, nyt se on 60-lukulaisille myöhäistä. Onneksi voimme ohjata lapisiamme (4) valitsemaan viisaammin.

Äänestys oli suurta sirkusta, samaa mitä suuret ikäluokat kaikkialla harrastavat.

Väärin syytetty, koko sukupolvi olisi pitänyt olla tuomiolla. Sailaksen syyllisyys taikka syyttömyys ei todista mitään.

Väistämättä tulee mieleen yritysmaailman termi, Monopoli. Tämän aseman väärinkäyttö on taas rangaistava teko.
Tässä tilanteessa on selvästikin käytetty määräävää asemaa ja tehty päätöksiä jotka aiheuttavat seuraajille vastuita jotka eivät ole suhteessa heidän maksumahdollisuuksiinsa.

Onko tase esitetty jossakin ja miten se kehittyy tulevina vuosina?
Tämä olisi ollut hyvä esitysmateriaali...

Välttämättä suoraan Raimo Sailas ei ole "syyllinen", mutta jos edustaa sitä ahnetta sukupolvea, niin tuomio avunannosta ainakin. Oli niin tai näin aihe on tuskallinen suurille ikäluokille, Tiedän. Sillä tietävät olevansa syyllisiä. Mutta suuri-ikäluokka eleli onnensa kukkuloilla niin autuaina etteivät huomanneet tekevänsä väärin. Pahinta on se että nyt heillä tarjotaan viimeinen mahdollisuus korjata asioita, mutta ei..eivät he sitä halua, sillä se tarkoittaisi omasta edusta tinkimistä.

Faktaa on että tulevaisuudessa sukupolvet joutuvat maksamaan enemmän, ja tekemään enemmän työtä suhteesa pienemmällä palkalla kuin mitä kultalusikka suussa syntynyt ahne-sukupolvi eli suuri-ikäluokka on koskaan tehnyt. Sitä ei voi kiistää kukaan, se tapahtuu jo nyt. Sillä kolmea eläkkeelle jäävää kohden palkataankin yksi "super-nuori" jonka on määrä jaksaa kolmen ihmisen työt. Ja mitä todennäköisemmin meillä ei tule olemaan edes eläkettä, joten "super-nuori" jaksaa yli 70-vuotiaaksi. Tai palaa lopuun ja on hoidossa ennen 50-vuotta.

Faktaa on myös se että kun vaikeina aikoina jostain on tingittävä niin tottakai se otetaan Demokratian nimissä vähemmistöltä ja niiltä jotka vähiten itseään kykenevät puolustamaan eli nuorilta ja lapsilta. Näin on tapahtunut jo vuosien ajan, sitäkään ei voi kukaan kiistää. Suurella ikäluokalla on edelleen enemmistön painoarvo yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Eli jokainen euro minkä ahne sukupolvi enemmistön painoarvolla demokratian nimissä saa itselleen on poissa nuorten hyvinvoinnista ja tulevaisuuden rakentamisesta.

Sodanajan sukupolvi (joita arvostan suunnattomasti) teki ison työn nostaessaan Suomen jaloilleen tinkien omista oikeuksistaan ja omasta edustaan. Eivätpä tienneet että perinnön söisi heidän siittämänsä suuri-ikäluokka.

Ja nyt kun tingitään nuorten ja lasten koulutuksista yms. niin seurauksena mm. kouluja lakkautetaan ja luokkien ryhmäkoot kasvavat, joten jos suuri-ikäluokka on kärsinyt luokkahuoneiden puutteesta niin tarviiko tämänpäivän koululaisten kärsiä samasta? ilmeisesti kyllä.

Ja he onnekkaat ovat saaneet aloittaa työelämänsä jo 15-vuotiaana. Voi kuinka moni nuori olisi tyytyväinen jos olisivat päässeet työelämään jo 25-vuotiaina. 30-vuotiaana pätkätyössä...suunnittele siinä sitten perheen perustamista.

Ja kun Ulpu Iivari heittäytyi marttyyriksi, niin täytyy sanoa, että en suurena ikäluokkana olisi huolissaan krematoriosta, vaan heidän vanhuutensa yksinäisistä päivistä. Kuka nuorista Teitä enää voi kunnioittaa? kun olette jättämässä perinnöksi pätkätöitä ja työttömyyttä, koulutksesta olette oman edun nimissä tinkineet, jotta oma eläkkeenne espanjan matkoineen olisi turvattu. Joten osaamistaso, yhteiskunnan tukipilari, mikä on ollut Suomen (hyvinvointivaltion) valttikorttina on laskemassa, ja mistä saadaan sitte Teille ystävälliset, iloiset ja ammattitaitoiset vaipanvaihtajat? Niin he saattavat olla tosiaan Ruotsissa, jonne olette heidät ajaneet.

Ei millään pahalla mutta miettikää näitä kun sitten vanhoina yksinäisinä eleletten laitoksissa, jossa ei ole tarpeeksi henkilökuntaa Teitä auttamassa. En suosittelisi sitä riskiä ottamaan. Kusessa olette. Sillä kaikki aina ajallaan kaikki takaisin maksetaan.

Ikävintä on se että kun meille ne huonot ajat viimein koittavat, ja toteamme olleemme oikeassa, Te syylliset ahne-sukupolvi ette enää ole sitä näkemässä, te makaatte mullan alla silloin. Sinä päivänä minua ei lohduta yhtään että olen ollut oikeassa. Kyyneleet siinä tulee silmiin.

Tuomio

Tuomio-ohjelman blogi eli oikeudenkäyntipäiväkirja tarjoaa kansalle mahdollisuuden kommentoida tuomioita, Tuomion tekijöitä ja heidän sanomisiaan. Päiväkirjaa pitävät tuottajat Matti Virtanen ja Timo Harakka sekä tarvittaessa muut työryhmän jäsenet. Kaikki hyvien tapojen mukaiset kommentit julkaistaan. Ota kantaa!