Elämää nykyajan Silkkitiellä

Silkkitie oli jo Aleksanteri Suuren valloituksiin ja sittemmin kiinalaisten Aasian valloituksiin perustunut kauppareitti, jota pitkin italialaisen Marco Polonkin uskotaan matkanneen Kublai-kaanin hoviin ja 24 vuoden kuluttua takaisin. Nykyajan ”Silkkitie” taas sijaitsee Pekingin keskustassa viidessä kerroksessa, jotka kaikki ovat tinkijän paratiiseja. Jos kehtaa.

Vastaavanlaisia kauppakeskuksia on toki Pekingissä lähes pilvin pimein, mutta juuri Silk Market on noussut niiden joukossa arvoon arvaamattomaan. Arvaamattomaan ennen kaikkea siksi, ettei koskaan oikein tiedä mitä saa ja millä hinnalla.

Tarjolla on käytännössä Kiinan aidoimpia väärennettyjä tuotteita, mutta myös laatukamaa, räätälitoimintaa ja värikästä menoa, jossa ilman täyttävät nuorten tyttöjen ja poikien jatkuvat ja aika aggressiivisetkin tarjoukset. Suomalaisen on ajoittain aika vaikea sopeutua tuollaisiin kauppapiikkeihin, jotka iskevät säälimättömästi kaiken aikaa eri puolilta. Olo on jo muutamien askelien jälkeen kuin neulatyynyllä, jos neulatyynyllä nyt jotain oloa on.

Tyhjätaskulla ja myös puolityhjätaskulle silkkimarketti on kuin tuplataxfree, jossa kuuluisa ”ostoperkele” iskee nopeammin kuin meillä yhtä kuuluisa Lapin hulluus. Vaikka köyhän ei viisaan sanonnan mukaan kannata halpaa ostaa, niin tosi halpaa kuitenkin.

Vanha Bush aiheutti säpinää

Sen vuoksi olikin aika hupaisaa, ettei nykyajan Silkkitiellä kisojen aikaan ole vieraillut ainoastaan tavalliset ”tinkiniilot ja –hannat”, vaan sinne ovat eksyneet myös useat kauniit ja riittävän rohkeat. Kuten USA:n entinen presidentti ja nykyisen isä George H.W. Bush, jonka saapuminen paikalle aiheutti myymäläkerroksissa ansaitusti lievää suurempaa hämminkiä.

Erään kauppiaan mukaan entinen presidentti oli erittäin kohtelias ja kyseli silkkiä. Ja aika kalliilla Bush silkkinsä sai, vaikka ei kaiketi kovin köyhä olekaan.

Entinen presidentti ei ehkä tiennyt, että tinkiminen ”Silkkitiellä” alkaa yleensä kaavalla, jossa myyjä näyttää taskulaskimelta mikä on hänen hintansa – amerikkalaisille. Meille muille hinta putoaa heti monta porrasta ja sitten vasta alkaa tinkiminen. Bush ei ilmeisesti tinkinyt lainkaan, vaan tyytyi heti amerikkalaishintaan, mitä ei tietysti pidä pitää kovin kummallisena.

Aika erikoista olisi ollut, jos vanha herra olisi alkanut myyjän kanssa ”taskulaskinleikin”, jonka lopputuloksena yleensä saadaan useiden painallusten jälkeen laskimen ruutuun kaikille sopiva hinta.

Bush osti kuusi leninkiä, Barbaralle ja miniöille kenties, ja maksoi niistä peräti 1800 yuania eli noin 250 dollaria. Vertailun vuoksi kannattaa mainita, että YLE-tiimin päätinkijä, tuotantopäällikkö Kari Järvenpää olisi hoitanut hinnasta ainakin puolet pois. Kyseessä on nimittäin sen verran kova tinkimisen ammattilainen, että väitetään myyjien ajoittain maksaneen hänelle saadakseen tuotteensa menemään. Tuota juttua kuitenkin epäilen.

Pekingin ”Silkkitie” on muuten ylivoimaisesti myös paras paikka, jos haluaa bongata maailman huippu-urheilijoita, jotka muuten lymyilevät olympiakylässä tarkoin vartioidulla alueelle. Tai sitten Bushin tyyppisiä maailman kuuluja; toistaiseksi ”Silkkitiellä” on ehtinyt jo vierailla neljä presidenttiä ja yksitoista eri maiden ”ensimmäistä naista” kaiken maailman senaattorien ja muiden pienempien valtaa pitävien lisäksi.

Tarpeet ne ovat rikkaillakin

Mitä he sitten ostivat. No tässä tulee listaa. Zimbabwen presidentin rouva Grace Mugabe ostaa päräytti helmiä, vaatteita ja silkkiä, Fidjin saarivaltion presidentti Josaia Vorege Bainimarama ja rouvansa Leba Qarase taas lähtivät myymälöistä mukanaan helmiä, vaatteita ja elektroniikkaa. Uuden-Seelannin kenraalikuvernööri, Dame Silvia Cartwright tarvitsi helmiä ja t-paitoja, Samoan ensimmäinen nainen Lady Maryanne Togiola Tulafono nahkatuotteita ja Romanian virkasisar Maria Basescu käsitöitä ja jalokiviä!

Bushin kanssa samaan aikaan kaupantekoa harrastanut KOK:n puheenjohtajan vaimo Anne Rogge tyytyi ostamaan ainoastaan kiinalaistyylisen, raa´asta silkistä valmistetun punaisen takin ja silkkipuseron, joista olympiarouva maksoi vain 600 yuania eli vajaat 60 euroa. Näinköhän lie tinkinyt? Tuskin, sillä hänhän ei ole amerikkalainen, vaan saa jo lähdössä alhaisemman hinnan...

Hienosti rouva myös kirjoitti vieraskirjaan, että ”on aina ollut ilo vierailla tämän kauppakeskuksen mitä moninaisimmissa liikkeissä”, mikä paljasti, ettei hän ollutkaan ensikertalainen, vaan jo kokenut tekijä. Kenties se selittää hinnan?

Toki minäkin olen siellä käynyt useamman kerran, tosin en vielä kisojen aikaan. Myönnän auliisti, että kaupallinen kehitys jyväskyläläisen torin helppoheikkitoiminnasta Pekingin silkkitielle on ollut aika, sanoisinko suuri, jos kohta yhtäläisyyksiäkin löytyy. Kuten se tinkimiseen kuuluva muoto, että jos ei muuten hinnasta löydy sopua, niin myyjä antaa jotain vielä kaupan päälle. Varmasti arvokasta...

Arto Teronen, Peking