Terosen olympiapäiväkirja

Erilaista ravintolaelämää

julkaistu 02.08.2008 klo 12.28

Kun ensimmäisen kerran pari vuotta sitten olin juuri tullut Pekingiin, tekivät aivot aikaerosta johtuen aika hauskan oikosulun. Voi olla tietysti, ettei se aikaerosta johtunut, mutta joka tapauksessa huomasin bussissa istuessani miettineeni jo pitkään, mistähän tästä kaupungista löytyisi se aina kuuluisa Chinatown!

Tarkoituksena oli silloinkin ilmeisesti havaita kiinalainen ravintola, jonka löytäminen osoittautui sittemmin kuten nytkin suhteellisen helpoksi täällä Pekingissä. Kokonaan toinen juttu onkin sitten se, mitä kaikkea voi nykyaikana kiinalaisessa tai ainakin pekingiläisessä ravintolassa sattua. Enkä nyt tarkoita varsinaisesti sitä ravintopuolta.

Mikään uutinen ei nimittäin ole se, että Pekingissä on ankan lisäksi helposti mahdollisuus nauttia ravintolassakin sammakoita, käärmeitä, skorpioneja ja niitä kuuluisia pääskysenpesiä. Sen sijaan alkuaan perinneruokien joukkoon kuuluva koira lienee täällä aika haudattuna. Koira on ihmisen ensimmäisenä kesyttämä kotieläin, mutta täälläpäin maailmaa tuo kesyttäminen kohdistui siihen vähän samasta syystä kuin meillä pidetään sikoja tai kanoja, joita toki Kiinassakin on tarjolla yllin kyllin.

Ohjaaja Jouko Jarva kerran täällä ihmetellen miettikin, että koska kiinalaiset syövät joka päivä kanaa ja heitä on lähes 1400 miljoonaa, niin niitä kanoja täytyy olla aika pirusti. Mutta takaisin siihen koiraan, jonka nauttimisesta tuli taannoin tehtyä odotetusti aika haukkuvaa palautetta tuottanut juttu radioon Soulin MM-jalkapallon aikaan. Korealaisethan ovat tietyssä mielessä suuria koiran ystäviä ja menneet siinä suhteessa ison eteläisen naapurinsa ohi.

Sulkeinen ennen työvuoroa

Koiraa yleensä syövät miehet, koska sen uskotaan lisäävään sitä kuntoa. Soulissa tuon höyrytetyn lihan syöminen tapahtui paikallisessa kuppilassa eli jalat sitten ihan ristissä lavetilla, ja voin edelleen vakuuttaa, että siitä ylösnoustessa kaikki muut jutut olivat umpijäykkinä paitsi se, mihin moisen seremonian piti vaikuttaa!

Joten jätetään siis ihmisen paras ystävä sisältömielessä ainutkertaiseksi kokemukseksi, josta en ole varsinaisesti ylpeä. Pekingiläisessä ravintolassa voi sitä paitsi tapahtua niin paljon muutakin ja jopa hauskaa alkaen siitä, että kun ensimmäisenä tai toisena päivänä menimme sisään ihan isoon ja komeaan ravintolaan, niin lähes koko henkilökunta nukkui eri pöydissä. Oli tietysti päivän tietynlainen väliaika lounaan ja illallisen välissä, mutta yhtä kaikki sisään kutsuttiin ja jopa tuli siinä ruokakomppaniassa nopea herätys.

Puoli tuntia myöhemmin vuoro vaihtui ja sekin oli kokemus. Seuraava vuoro seisoi kolmirivissä keskellä ravintolaa pöytien välissä, kaikkiaan ehkä 30-40 työntekijää, joita kaikissa ravintoloissa on tosi paljon, joissakin usein enemmän kuin asiakkaita. Ja niin siinä yhdessä kovaan ääneen sakki lausui ja lupasi jälleen kerran tekevänsä vuoronsa aikana parhaansa isänmaan, asiakkaiden ja ennen kaikkea ravintolan omistajan tulevaksi hyödyksi. Tosin yksi jo vanhempi naiskokki näytti yhtä hiljaisen happamalta, kuin jotkut jalkapalloilijat tv-kuvissa, kun kansallislaulua pitäisi laulaa ja kaikki laulutaito on jaloissa.

Jo reservistä vapautettuna en voinut olla ajattelematta, että pöytäjärjestys muuttuisi ratkaisevasti, jos käskynjaon johtaja päälle kajauttaisi ”taakse poistun”... Onneksi ei kajauttanut, vaan homma pelasi. Suosittelen muuten sellaisia makeutettuja kurpitsoja – me suomalaiset ja yleensä pohjoismaalaiset kun muutenkin syömme vihanneksia vähemmän kuin missään muualla maailmassa.

Köydenveto ON olympialaji

Toisenlainen ravintolakokemus tunkeutui elämään keskellä Pekingiä olevalla Houhain järvialueella. Istumapaikka oli tällä kertaa hikisellä, mutta viehättävällä terassilla, josta oli lähes käden kosketus järvelle ja sen rannalla kukkineisiin liekö ollut lotuksenkukkiin. Ja sitten alkoi kai ravintoloiden välinen köydenveto! Aivan oikein, ihan kirjaimellisesti köydenveto siinä terassin ja varsinaisen kuppilan välisellä kävelytiellä!

Sinänsähän se sopi erinomaisesti Pekingin olympiatunnelmaan, sillä köydenveto on ollut lajina peräti viisi kertaa olympiakisoissa, kuudesti, jos Ateenan 1906 välikisat lasketaan: 1900 Pariisissa sen voitti Ruotsin ja Tanskan yhdistetyt vetäjät, 1904 St Louisissa Milwaukee Athletic Club, 1908 Lontoossa Lontoon poliisit, 1912 Tukholmassa tietysti Ruotsi ja 1920 Antwerpenissa Iso-Britannia. Välikisoissa voimakkaimmin köyttä puoleensa tempoi Saksan/Sveitsin yhdistelmä. Mielenkiintoista tietoa, joka on helposti saatavilla kuten nyt tästäkin.

Aika monta erää siinä ravintolapolulla vedettiin, monet vaihtoivat puolta välillä, mutta kokkeja myöten painuivat kuitenkin kukin entiseen työpaikkaansa noin puoli tuntia kestäneen hikoilun jälkeen Pekingin ankkojen ja muiden ennen eläneiden valmistukseen. Hauskaa oli, enemmän vetäjillä. Filmiä olisi palanut, mutta kun on turisteillakin nämä digikamerat...

Jo liian pitkäksi kokemukseksi paisunut ravintolakierros on tässä kuitenkin pakko päättää suomalaisten omistamaan ravintolaan aika lähelle Suomen suurlähettilään residenssiä. Sisään astuessa telineeseen taitettuna oli kolme suomalaista iltapäivälehteä, joista kustakin näkyi puolivälin alapuolelta yksi otsikko: AVIOERO OLI VAIKEA! MIES SURMASI VAIMONSA! PÄÄMINISTERI VAIKENEE!

Tuli taas niin hyvä olla, kun pääsi takaisin suomalaiseen yhteiskunta- ja mediaintelligenssiin.

Arto Teronen, Peking

Aiemmat:

Ajankohtaisia urheiluaiheita