Voihan Venäjä!
Venäjä on voittanut kyllä tänä vuonna Euroviisut ja jääkiekon maailmanmestaruuden ja menestynyt myös EM-jalkapallossa, mutta olympiakisoissa se kokee Pekingissä kaikkien aikojen aallonpohjan. Neuvostoliittona, IVYnä ja lopulta Venäjänä se on aina ollut vuodesta 1952 alkaen kesäolympiakisojen mitalitaulukossa paras tai toinen, mutta jo Ateenassa sen ohitse USA:n lisäksi kohosi Kiina. Pekingissä Venäjä on jäämässä kauaksi Kiinan ja USA:n taakse.
Kun Pekingin kisat lauantaina kohtasivat puolivälinsä, oli Kiinalla tajuttomat 27 kultamitalia ja USA:lla 16. Venäjä viidellä kultamitalillaan oli vasta yhdeksäntenä! Ja vaikka laskettaisiin yhteen kultamitalit entisistä Neuvostoliiton maista, niin yhteismäärä olisi ollut vasta 13! Kisojen toinen puolisko tietysti lisää määrää jonkin verran, mutta ilmeisestä ja aika syvästä aallonpohjasta tämän tällä hetkellä jopa entisen urheilun suurvallan kohdalla on kysymys.
Olisi väärin kuitenkin luulla, että Venäjä kovin pitkäksi aikaa tyytyisi moiseen tilanteeseen. Olympiavalmennus on jäänyt tavallaan kuin huomaamatta lapsipuolen asemaan oligarkien rahamassojen valuttua toistaiseksi palloilujoukkueiden ja – sarjojen kehittämiseen ja ulkomaisiin sijoituksiin.
Sotshin talvikisojen lähestyessä tilanne on kuitenkin muuttumassa. Venäjällä on alkamassa tavallaan ”olympiaherätys”, joka saa tarvittavaa vauhtia kun siellä Pekingin analyysi kisojen jälkeen tehdään.
Valmennustilat lähes ”tsaarinaikaiset”
Silmiin sattui Herald Tribunesta artikkeli, jossa Venäjän olympiavalmennuksen totuus paljastui. Yli 50 vuotta sitten Moskovan lähelle rakennettu Podolskin olympiavalmennuskeskus on yhä käytössä ja itse asiassa valmennuksen päänäyttämö!
Aikanaan se rakennettiin kehittämään neuvostourheilijoista voittajia, joiden avulla Neuvostoliitosta oli tavoitteena tehdä todellinen urheilun supervalta. Tavoite toteutui silloin.
Nyt valmennuskeskuksen radat ovat kuluneet puhki, maalit ovat rakennusten seinistä rapisseet. Uusin rakennus, urheilijoiden makuutila on rakennettu yli 20 vuotta sitten ja esimerkiksi lääketieteelliset tilat ovat vanhassa, rähjääntyneessä tsaarinajan leipurin maaseutuasunnossa!
Tilanne on tietysti seurausta Neuvostoliiton romahduksesta, jonka yhteydessä useita urheilulaitoksia jäi itsenäistyneiden neuvostotasavaltojen puolelle. Välinpitämättömyys urheilua kohtaan 90-luvulla johti myös urheilijoiden ja valmentajien lähes joukkomarssiin ulkomaille. Meilläkin oli omamme tähän kehitykseen liittyen eli Eduard Hämäläinen.
Vladimir Putinin , nykyisen pääministerin tultua presidentiksi vuonna 2000 tilanne on kuitenkin alkanut muuttua. Mustan vyön judokana Putin ymmärtää urheilun arvon kansallisen itsetunnon kohottajana, mutta vahinkojen korjaaminen ei ole onnistunut aivan käden käänteessä. Putinin ansioksi lasketaan erityisesti talvikisojen saaminen Sotshiin, millä uskotaan olevan lopullisesti virkistävä vaikutus koko venäläiseen urheiluun myös olympiatasolla, eikä ainoastaan vain tiettyihin palloilulajeihin.
Kun Rossport, valtion virasto urheilun kehittämiseksi luotiin vuonna 2002, sen rakennusbudjetti oli muutama sata tuhatta dollaria. Nyt sillä on johtajansa, entisen jääkiekkoilijan Vjatseslav Fetisovin mukaan, käytössä miljardi dollaria.
Suunnitelmissa on rakentaa lähivuosina peräti 4000 uutta urheilurakennusta: uima- ja voimisteluhalleja, stadioneita ja niin edelleen. Venäjällä on nyt pikku hiljaa taas edellytykset tarjota urheilijoilleen parhaat olosuhteet valmentautumiseen. Muuttoliike on kääntymässä takaisin kotimaahan, johon myös raha on tuomassa entistä enemmän ulkomaalaisia urheilijoita ja valmentajia.
Pekingin kisojen jälkeen Podolskin valmennuskeskus on lopullisesti historiaa. On ehkä syntymässä uusi ja mahtava urheiluisänmaa.
Rahalla on kahdet kasvot
Mahdollisuutena tuohon kehitykseen on tietysti raha, jota on paljon. Mutta se voi olla myös januskasvoisena vaara. On mahdollista ja jo toteutunuttakin, että rahasta aletaan puhua enemmän kuin urheilusta. Jotain siihen liittyvää lienee ollut jo takana Venäjän koripallojoukkueen, Euroopan mestarin, surkeassa esityksessä Pekingin olympiaturnauksessa.
Raha tekee helposti ylpeäksi ja harhauttaa uskomaan sen ylivoimaisuuteen. Esimerkiksi Pekingin tenniskeskuksessa venäläisten rikkaiden käytössä olevien mustien autojen rivit ovat vaikuttavia, mutta yhtä lailla huomiota herättävää on näiden ökyrikkaiden usko siihen, että raha tuo myös johtavan aseman ihmisten välisessä käyttäytymisessä.
Todellinen urheilija ei urheile tai pelaa rahasta. Kun katsoi Roger Federerin iloa tenniksen nelinpelin kultamitalista sen hyvin tajusi. Toivottavasti sen tajusivat myös ne, joille raha vielä on kuvitelma johtavasta asemasta kaikessa elämisessä.
Urheilussakin jos rahasta tulee itsetarkoitus, eikä urheilun muuten tuomasta mielihyvästä ja palautteesta, liikutaan taas aroilla, joilla kasvaa hyvin vähän tuoretta versoa.
Usein sanotaan, että raha muuttaa ihmistä, vaikka hän ei sitä itse haluaisikaan. Siihen en voi ottaa kantaa, koska moinen kokemus puuttuu elämän repertuaarista. Valitettavasti, koska kokemuksena se olisi varmasti ainakin rikastava.
Arto Teronen
