”Jokaisessa meissä asuu pieni clinton”

Koska olympiakisat ovat varsin hyvä läpileikkaus ihmisen tunne-elämästä, niihin kuuluvat myös olennaisena osana erilaiset inhimilliset tarinat. Erityisen säännöllisesti ainakin yhdellä amerikkalaisurheilijalla on olympiakisoissa joku sairaus, kuten uimari Eric Shanteaunilla nyt kivessyöpä, jonka dramaattisuutta lisäsi sen paljastuminen vain viikkoja ennen maan olympiakarsintoja. Kiinalaisten tunnetta koettelevin tarina taas liittyy valheeseen, jota ei täälläpäin maailmaa sanota kuitenkaan välttämättä valkoiseksi.

Valkoinenhan on väri, jolla Kiinassa on monta merkitystä kuten koko maailmassakin. Valkoinen lippu merkitsee antautumista sotatilassa, toisaalta valkoiset kyyhkyset ovat aina olleet jatkuvan rauhan symboleja.

Valkoinen kuvastaa myös viattomuutta. Suomessa me pääsemme ripille ja morsiamet astelevat ainakin ensimmäisellä kerralla alttarille valkoisissa. Aiemminhan Suomessa musta oli väri, johon morsiametkin kietoutuivat, mutta sittemmin se on puhdistunut valkoiseksi.

Myös kiinalaisille valkoinen kuvastaa puhtautta, jota syntyy kyllä tehokkaasti kuuluisissa kiinalaisissa pesuloissakin. Mutta valkoinen on kiinalaisille myös väri, joka yhdistetään vanhuuteen, syksyyn, länteen ja epäonneen! Valkoinen on heille myös suruväri ja kuoleman väri!

Ehkä sen vuoksi kiinalaiset eivät välttämättä käytä valkoista puhuessaan valheesta, mutta osaavat tämän valehtelemisen lajin kyllä.

Äidin salattu rintasyöpä

”Jokaisessa meissä asuu pieni clinton, halusimme tai emme”. Näin kirjoitti Kirsi Heikkinen Tiede2000-lehdessä vuonna 1998. Hän oli ilmeisesti saanut innoituksen moiseen lauseeseen USA:n presidentiltä Bill Clintonilta, jolla siihen aikaan oli vaikeuksia muistaa mitä kaikkea toimintoja tapaamiset Monica Lewinskyn kanssa olivat tuottaneet.

Clintonin tapauksessahan kysymys oli hänen itsensä mielestä valkoisesta valheesta, jolla hän kuitenkin pyrki suojelemaan ennen kaikkea virkaansa ja ehkä hiukan alkuvaiheissa suhdettaan vaimoonsa.

Valkoisten valheiden kategoriassa Clintonin kuuluisa tv-puhe on kuitenkin Guinness-luokkaa. Harvoin tai tuskin koskaan on yksi ihminen valkovalehdellut samaan aikaan niin monelle. Ja pelkästään itsekkäistä syistä, ellei nyt vähän USA:n presidentinviran uskottavuutta ajatellen.

Kokonaan toisenlaiset syyt olivat valheeseensa kiinalaisen Chen Yingin äidillä, joka muutama kuukausi ennen Pekingin olympiakisoja sai tietää sairastavansa pahanlaatuista rintasyöpää ja aloitti saman tien tuskallisen kemoterapian eli solusalpaajahoidon, jossa samaan aikaan annetaan potilaalle sädetystä ja hormoneja.

Kahden kuukauden aikana hän kävi neljästi hoidossa, mutta onnistui salaamaan tämän tyttäreltään, joka oli neljä vuotta valmistautunut menestymään olympiakisojen pistooliammunnassa. Viime keskiviikkona Chen Ying voitti kultamitalin 25 metrin pistooliammunnassa.

Äiti halusi, että tytär saisi keskittyä unelmaansa, vaikka salaaminen tuotti hänelle ylimääräistä tuskaa. Monta kertaa äiti oli lähellä paljastaa salaisuutensa, mutta pystyi kuin pystyikin miehensä ja ystävien avulla kestämään olympiakisoihin ja tyttärensä suoritukseen saakka.

Salaisuus kerrottiin välittömästi

Chen Yingin isä Chen Cungui oli kaiken aikaa huolissaan siitä, miten tytär tulee reagoimaan, kun saa lopulta kuulla äidin sairaudesta. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että perhesiteet Kiinassa ovat aivan muuta kuin meillä. Jos Suomessa ne ovat joskus peräti umpisolmussa, niin kiinalaista perhettä yhdistää solmuista ehkä pitävin jalussolmu. Vertaus kai se on tämäkin.

Esimerkiksi Pekingissä ns. sisäasuminen lähtee siitä, että pihapiirin suurin asunto on aina suvun vanhimmille. Täällä ei papankaan tarvitse syödä kapustalla kaukalosta Topeliuksen vanhaa satua muistellen.

Ihmeen kiire vanhemmilla oli kuitenkin ilmoittaa tyttärelleen tilanteesta eli käytännössä pian palkintojenjaon jälkeen. Äidin paineen on täytynyt olla valtava, mutta odotetusti tyttären nauttiminen kultamitalista ja olympiavoitosta jäi torsoksi ja päättyi kyyneliin.

Eilen olympiavoittaja sitten soitti isälleen ja pyysi tätä valmistamaan hyvää ruokaa äidille, jonka kädestä hän pitää kiinni kun seuraava sädehoito on vuorossa.

Voisi sanoa, että olympiakisat ovat kuin vanha tuttu Alaston kaupunki, jossa on miljoona tarinaa. Tämä oli yksi niistä.

Arto Teronen, Peking