Varjon lapsi mä oon...
Tuli taannoin väitetyksi, että maan elämän kannalta tärkeä tähti aurinko kokisi lopulta supernovan eli suuren tähden räjähdyksen. No ei se tietenkään niin ole, sillä aurinko muuttuu lopulta tai ei ehkä lopulta, vaan noin viiden miljardin vuoden kuluttua ns. valkoiseksi kääpiöksi, kun energiat on kulutettu. Tosin sitä ennen, jo parin miljardin vuoden kuluttua aurinkotähti kuumenee siihen malliin, että ymmärtämämme elämä maapallolla on jo mahdotonta.
Kaikenlaista sitä tulee mieleen, kun saapuu tänne Pekingiin maailman suurimman rakennuksen, lentokentän uuden nelosterminaalin kautta. Ystävällinen on vastaanotto, suorastaan tuntuu siltä kuin meikäläisenkin olisivat useammat kiinalaiset oikein halunneet olympiakisoihin. Tilanne on samankaltainen kuin 20 vuota aiemmin Pekingistä jonkin verran pohjoiseen tai koilliseen, Etelä-Korean Soulissa.
Silloin ihmeteltiin lentokentällä tovi ennen kuin silmiin sattui tyttö, joka kantoi aika pitkää kylttiä. Kylttiin oli versaalilla kirjoitettu ARTOANTTIKULLERVOTERONEN – kaikki siis todella isolla ja yhteen. Hämmentävää oli, että kesti aika kauan ennen kuin siinä tajusi oman nimensä. Kisoista Soulissa on vain hienoja muistoja ja tämä yksi hämmentävä.
Sielläkään ei tullut vilu. Olen sittemmin oppinut arvostamaan aurinkoa, koska sen paistaessa on ainoa mahdollisuus mennä varjoon. Pilvisinä päivinä on mahdotonta löytää varjoa, jolla olisi lämmönvaihtelun kanssa tekemistä. Hetken kulkijana en jaksa olla kuitenkaan huolestunut siitä, että aurinko kääpiöityy. Varjoja riittää tälle yhdelle elämälle, jos vain aurinko edes joskus paistaa. Paistaa on muuten aika höhlä sana kuvaamaan tähtemme energiantuotantoa vielä nyt – iho alkaa tiristä todella vasta kun meretkin kuivuvat joskus kahden miljardin vuoden jälkeen.
”Yhdet olympiakisat hukkuvat”
Pekingissä ei näin ennen kisoja ole aurinko paistanut. Tai onhan se paistanut, mutta aika peittävän verhon takaa. Kuumuus on silti vaikuttavaa, se menee suuren kosteuden avulla läpi ihon. On kuin hikoilisi vuoronperään sisään ja ulos.
Pinta-alaltaan valtavaan kaupunkiin yhdet olympiakisat hukkuvat aika kätevästi. Rekvisiittaa tosin on sijoitettu varsin tyylikkäästi eli enemmän kisapaikkojen ympärille ja niille johtaville reiteille. Muuta Pekingiä on yritetty värittää vihreäksi ja aika hyvällä menestyksellä.
Katujen varsilla ja kaistojen keskellä kasvaa nyt kukkia ja puita, joita ei vielä huhtikuussa näkynyt. Peking on ilmansaasteistaan huolimatta vieraskorea, mutta toivottavasti muutos on myös pysyvä. Vaihtoehtona on, että kaikki unohtuu kuten ainakin osittain Torinossa, jossa vielä puoli vuotta talvikisojen jälkeen kesällä olympiaviirit roikkuivat puissa ja pylväissä, osa revenneinä, kaikki kaupunkisaasteen peitossa. Erään tietolähteen mukaan osa vieläkin.
Pekingin viherkampanjasta tulee mieleen taas Moskovan kisojen aika, jolloin minulla oli mahdollisuus seurata boikottikisoihin päässeen jalkapallomaajoukkueemme otteluja Minskissä ja kaksi kertaa Kiovassa, jolle vihreys ainakin vielä silloin oli merkittävää. Kaupunkihan jäi totaalisesti sodan jalkoihin. Kun se rakennettiin uudelleen, lähtökohta oli, ettei ainuttakaan katua ilman istutuksia. Toivottavasti kaupunginisät ja äidit siellä voivat edelleen olla tyytyväisiä sodan arpien korjaajien päätökseen ja osanneet pitää saamastaan uudesta perinnöstä huolta.
Tuntuu tietysti kovin ennenaikaiselta pohtia jo olympiakaupunkiin tullessa millainen Peking voi olla esimerkiksi vuosi kisojen jälkeen. Ovatko pienten askeleiden toimet saastumisen ehkäisemiseksi jatkuneet vai onko plutokratia, rahanvalta ottanut taas otteen talouskehityksen tärkeyteen nojaamalla?
”Valkoisempaa puhtautta?”
Nythän ennen kisoja Peking on kovasti hurskastellut ”puhtailla kisoilla”. On korostettu todella yrityksiä ratkaista Pekingin saasteongelma ja muuttaa Peking kisojen avulla myös tulevaisuudessa puhtaaksi kaupungiksi. Kolmas puhtaus löytyy uskosta, ettei Pekingissä tule juuri dopingkäryjä, koska kisoissa urheilevat ainoastaan puhtaat urheilijat!?
Näin uskoo muun muassa aitajuoksun suursuosikki, Ateenan olympiavoittaja Liu Xiang, jonka mukaan urheilijoiden puhtaus on suurempi ja tärkeämpi tavoite kuin yksittäinen kultamitali. Hän, Kansainvälinen olympiakomitea ja kisojen järjestelykomitea ovat julkisesti jo arvioineet, että Pekingin olympiakisat tulevat olemaan dopingin kannalta kaikkien aikojen puhtaimmat kisat.
Tähän on mahdotonta olla muistuttamatta, ettei Moskovan kisoistakaan yhtään positiivista dopingtestiä löytynyt 28 vuotta sitten. Syyt silloin olivat toiset, testejä hukkui ja unohtui jonnekin. Nyt voi ainakin toivoa, että puhtaus on valkoisempaa kuin aikaisemmin.
Arto Teronen, Peking
