Vahvin voi olla heikko
Kun Arto Bryggare ei vuonna 1987 ilmestynyt lainkaan Rooman MM-kisojen aitajuoksun finaaliin, oli pettymys suuri Suomen maassa. Se ei kuitenkaan ollut kuin pientä havinaa tuulen pikku hiljaa noustessa aamuöisissä koivuissa verrattuna siihen, että kiinalaisten kenties suurin sankari, aitajuoksija Liu Xiang ontui pois Pekingin olympiastadionilta jo ennen alkueräänsä yhden varaslähdön jälkeen.
Vaikka Kiina oli siihen mennessä voittanut jo 35 kultamitalia, oli aitajuoksun kultamitali Liu Xiangille se, mitä koko miljardikansa odotti. Juoksijan lähtiessä stadionilta itkua riitti katsomossa ja kaupungilla. Valmentaja yritti olla urhoollinen lehdistön edessä, mutta itkuksi meni sekin. Urheilun kasvot ovat joskus liiankin julmat, mutta toisaalta myös pettymys vaikuttaa ajoittain ylikorostetulta etenkin maassa, jonka filosofian mukaan puutarhanhoidonkaan ei pitäisi lopulta olla niin tärkeää...
Lopulta päästiin myös näytelmän lohdutusosaan ja todettiin, että Liu on ainoastaan 25-vuotias, ja hänellä on vielä monta mahdollisuutta voittaa mitaleita. Huvittavin lausunto saatiin Li Zhaolta, joka on erikoislääkäri Shanghain lääketieteellisessä urheilukeskuksessa. Hän korosti, että nimenomaan aasialaiset aitajuoksijat ovat parhaimmillaan vasta 25 ja 27 ikävuosien välissä…
Tosin Liu voitti olympiakultaa jo 21-vuotiaana Ateenassa, mutta ei ollut silloin vielä siis parhaimmillaan...
Kantapää on tuttu, mutta jänne...
En muista mikä vamma Arto Bryggarella tarkkaan oli Roomassa, mutta Liun ongelma on akillesjänteessä. Akillesjänne on ihmisen suurin ja vahvin jänne, joka kiinnittyy kanta- eli kinnerluuhun pohjelihasten ja jalkapohjan lihasten kautta. Kun en muuta keksinyt, niin jäin miettimään miksi sitä akillesjänteeksi kutsutaan?
Kaikki ainakin melkein tietävät Akilleen kantapään, johon ammuttu nuoli surmasi lopulta muuten kuolemattoman Akilleuksen Troijan sodassa. Lähes kuolemattomaksi hänet oli tehnyt isänsä, merenjumala Thetis. Hän kastoi poikansa suojaavaan Stykes virtaan, mutta unohti kehveli, että kastaessaan piti poikaa kiinni toisesta kantapäästä, mikä jäi näin suojaamatta.
Troijan sodan aikana Paris sai selville tämän ja osasi sihdata nuolensa hänen kannaltaan oikeaan paikkaan, mutta sai toisaalta apua Apollon jumalalta, jonka väitetään ohjanneen nuolen tähän napakymppiin. Nykyisille jousiampujillekin tuollainen apu olisi aika kätevää.
Siihenkään ei nyt kannata puuttua, miten kantapäähän osuneesta nuolesta voi sitten kuolla. No kenties verenmyrkytys tai jotain muuta, mutta ei tarujen tapahtumiin kannata selityksiä sinänsä etsiä.
Mutta kysymys on siis kantapäästä, jota ei yleisesti kutsuta Akilleen kantapääksi. Sillä on ainoastaan symbolinen merkitys puhuttaessa ”heikosta kohdasta” ihmisessä tai missä hyvänsä. Miksi taas akillesjännettä kutsutaan akillesjänteeksi, on ainakin minulle hämärän peitossa, mutta voisi luulla, että se tuohon vanhaan taruun liittyy.
Ja vaikka jänne on ihmisen vahvin, niin etenkin urheilussa se saattaa olla joskus hyvin heikko. Akillesjänteet ovat joskus suorastaan paukkuneet kesken juoksun. Liu Xiang ei ole ensimmäinen moisesta vaivasta kärsinyt, mutta ensimmäisen, jolle kohun ja surun jälkeen tuosta kärsimyksestä saattaa tulla paljon tavallista vaikeampi ja fyysistä suurempi.
Kolmasosa jo pitää petturina
Vain vuorokausi Liun vetäytymisen jälkeen pikagallupit osoittivat, että jopa kolmasosa kiinalaisista pitää aitajuoksijaa lähes petturina. Vahvimmin tätä kuvaa lausunto, jonka mukaan ”Liu ennen juoksua oli Kiinassa lähes jumala, nyt hän on vain tavallinen mies. Nyt tuo tavallinen mies tulee menettämään miljoonia sponsorituloina, jos kohta raha tai sen puute ei taida olla jatkossakaan määrävä tekijä Liun elämässä, pystyi hän sitten palaamaan radoille tai ei. Olivathan hänen jalkansakin vakuutettu 13 miljoonasta dollarista.
Tietysti vakuutusyhtiö saattaa tuon summan osalta laittaa kapuloita rattaisiin nyt, kun selvisi, että itse asiassa Liulla on ollut tuo sama vamma jo kuusi vuotta. Ei ehkä loppuun saakka harkittu lausunto valmentajalta.
Monet miettivät miksi Liu yleensä lähti mukaan loukkaantuneena olympiakisoihin. Syy on varmaankin sama kuin koripalloilija Yao Mingillä, jolla on myös jalkavamma, mutta silti hän haluaa edustaa maataan omissa kisoissa. Selkokielellä heidän on pakko.
Vaikka Kiinalla on kultamitalisteja lähes lajissa kuin lajissa, niin silti Liu ja Yao Ming ovat niitä urheilijoita, joilta kiinalaiset vaativat eniten. Heidän pitäisin uhrautua, mutta jos he eivät siihen pysty kiinalaiset helposti kääntävät heille selkänsä kuten Liun poistuttua stadionilta – sen jälkeen useita kymmeniä tuhansia katsojia poistui, vaikka lajeja oli vielä jäljellä.
Nyt sitten odotetaan pystyykö Liu Xiang palaamaan radoille. Tai palaako hän, sillä joskus voi olla parempi luopua kuin yrittää tavoittaa mahdottomia, joksi kultamitali kotikisoissa hänelle muuttui.
Ehkä kaunein luopuminen mistä olen lukenut liittyy USA:n sisällissotaan ja etelävaltioiden kenraali ”Stonewall” (kivimuuri) Jacksoniin.
Jackson haavoittui Chancellorsvillen taistelussa ja hänen kätensä jouduttiin amputoimaan. Kahdeksan päivää myöhemmin hän kuoli keuhkokuumeesta johtuneisiin komplikaatioihin. Juuri ennen kuolemaansa hän lausui läheisille sotilailleen sanat, jotka sopivat mielestäni kaikkeen luopumiseen oli sitten kyse urheilu-uran lopettamisesta, eläkkeelle siirtymisestä tai sitten siirtymisestä kokonaan muistojen joukkoon.
” Ylittäkäämme joki ja levätkäämme siellä puiden varjossa”!
Arto Teronen, Peking
