Ötököissä on tulevaisuus!

Yleensä ensimmäiset kerrat elämässä ajoittuvat lapsuus- tai nuoruusvuosiin, mutta eivät ole harvinaisia kypsempänäkään. Myöhemmällä keski-iällä saattaa helposti joutua pukeutumaan ensimmäisen kerran sakettiin ja pitämään tyttären häissä puheen, jossa tunnetaso liikkuu ennen kokemattomasti. Tai sitten voi joutua, ei vaan saada tilaisuuden syödä kerrankin kunnon proteiinipitoista ruokaa – kuten skorpioneja!

Useimmilla ihmisillä on voimakkaita ja ennen kaikkea mahaa ja sen sietokykyä koskettavia ennakkoluuloja erilaisia hyönteisiä kohtaan, eikä vähiten ruokana. Kannattaa kuitenkin, jos aikoo vielä pitempään täällä tallata miettiä, mitä kaikkia mahdollisuuksia hyönteiset ravintona saattavat tarjota tulevaisuudessa. Tai voi olla, että tosiasiat jopa pakottavat miettimään tämänsuuntaisia ratkaisuja.

Aasian maissa kuten Thaimaassa ja myös täällä Kiinassa on jo pitkään ymmärretty hyönteisten merkitys ravintona ilman, että huoli tulevaisuuden ravinnosta olisi siihen pakottanut. Tilanne Pekingin tapaisissa amerikkalaistuvissa kaupungeissa on kuitenkin muuttumassa, ja etenkin mustan ison skorpionin syöminen saa kyllä aikamoisen sankan yleisön.

Mustan skorpionin tapaus

Erilaiset hyönteiset sisältävät aimo annoksen valkuaista eli proteiinia. Proteiini taas on yhdestä tai useammasta aminohappoketjusta koostuva orgaaninen yhdiste, joka on ihmisellekin elintärkeä kaikkien solujen rakennusaine. Tässä tietoisku, joka mielessä lähdin Viinikan Pekan kanssa aika lailla Pekingin keskustassa sijaitsevalle Dong´anmenin iltatorille. Syntyi unohtumaton elämys, josta todisteista on nähtävissä kun olympialähetykset viikonvaihteessa pyörähtävät käyntiin televisiossa.

Muutaman sadan metrin matkalla on värikkäissä kojuissa tarjolla oivallinen läpileikkaus aasialaisesta tai ainakin kiinalaisesta hyönteisravintomaailmasta. Tarjolla on koppakuoriaisia, heinäsirkkoja, merihevosia, merikäärmeitä, silkkiäismadon kotiloita ja tietysti erikokoisia skorpioneja, joista siis iso musta on erityisen vaikuttava hahmo.

Aloitimme varovasti, jotta kenties sammuisimme viimeisten joukossa kuten vanha viidenkympin hiihtäjä. Silkkimadon toukat olivat pehmeitä ja jauhoisia. Muodoltaan kuin Mozartin kuulia, mutta ei niiden maku nyt järin suuriin ylistyksiin johtanut, jos kohta eivät Mozartin kuulatkaan kovin kummoisia ole. Alas menivät hyvin sujuvasti.

Rohkeus kasvoi kuitenkin välittömästi ensimmäisen gourmetsuorituksen jälkeen ja siirryimme suoraan pieniin skorpioneihin. Aika raksuja olivat, risahtelivat rattoisasti hammasväleissä. Ei ongelmia, joten suorastaan ryntäsimme pääkohteeseen, mustaan ja kookkaaseen skorpioniin, josta heti näki, ettei sen syöminen onnistu yhdellä nielaisulla tai kappaleenakaan.

Siinä vaiheessa yleisöä alkoi olla aika tavalla, joten paluuta ei ollut. Pääpuoli eli sakset edellä, hampaat puoliväliin ja puraisu. Suu täyttyi kuorenkappaleille – olimme löytäneet tuotteen, jossa varsinaista syömistä on sata kertaa vähemmän kuin suomalaisessa ravussa. Sitten ryhdikkään pureskelun ja nielaisun jälkeen takaosa, ylöspäin kääntyvä häntä, jossa se kuuluisa myrkkypiikki yleensä väijyy uhkaavaa vihollista. No nämä skorpionit kuten muutkin oli tietysti ennen ruokailua huolella paikan päällä nähtemme tulikuumassa valmistettu.

Niin katosi ruuansulatukseen ”myrkkypääkin”. Joku paikallinen tv-ryhmä sattui paikalle ja sain jopa antaa haastattelun, jossa lähes ylistin paikallista ruokakulttuuria todeten kuitenkin, että eroja pohjoismaalaiseen löytyy…

Into eikun kasvoi ja suihin syöksyivät vielä merihevoset sun muut. Gourmetaterian päätimme merikäärmeeseen, joka maustamisesta huolimatta ei kyllä ollut järin maukasta. Näin oli mahassa aika erikoinen yhdistelmä. Lähdimme odottamaan mahdollista protestiaaltoa, jota varsinaisesti ei kuitenkaan tullut.

Maha tietysti päättää lopulta

Psykosomaattista polttelua saattoi yöllä mustien skorpioniunien kylkiäisinä olla, mutta kaiken kaikkiaan mahtava kokemus, josta tämänikäiselle ei liene kuitenkaan suurta hyötyä, koska hyönteiset ravintona ovat vasta hyvin tulevien sukupolvien juttu.

Mutta todennäköisesti myös ovat. Tosiasia nimittäin on, että maapallolla karjatalous vastaa tällä hetkellä 18 prosentista kaikista kasvihuonepäästöistä. Hyönteisiä kyllä taas riittää päästöittä tuotettaviksi, siitä jo luonto huolehtii aika tehokkaasti. Eivätkä ne ole niin ”likaisia” kuin kuvitellaan. Oikein laitettuna ovat terveydelle vaarattomia, ellei niitä esimerkiksi poimita alueilta, jotka ovat jo ihmisen myrkkyjen saastuttamia. Allergiat ovat tietysti asia erikseen, mutta niitähän löytyy nykyisillekin ruoka-aineille.

USA:ssa David George Gordon-niminen kirjailija on jo tehnyt aiheesta keittokirjan (The Eat-a-Bug Cookbook). Erityistä herkkua siinä on muun muassa heinäsirkkapasta.

Gordon on todennut, että kaikilla aivojen pitäisi jo viestiä, että hyönteiset ovat erinomaista ravintoa, mutta valitettavasti ainakin vielä maha on se, joka päättää lopulta.
Joten ei muuta kuin rohkeutta ja ”Bug apetit”

Arto Teronen, Peking