Kyllä nähtiin tiistaina harjoituslavalla sellainen trallattelija, että sillä voitetaan nämä kisat. Ainakin jos minulta kysytään. Tätä miestä ei uskoisi samaksi, joka maanantaina ratikka-ajelulla videohaastattelussani kertoi antavansa voittorahoista puolet vanhemmilleen, osalla hän aikoi syödä. Sen jälkeen Kihwan hihitti, kuten aasialaisilla on tapana, ja sai sanotuksi:"I'm shy."

Kesälomiltaan palannut RSO lämmitteli ensimmäisenä David DQ Leen kanssa. Stemmoja sahattiin, vääriä ääniä korjattiin ja kiilaavia tempoja viilailtiin. Mukaansa tempaavalla esiintymisellään ja taidoillaan DQ ansaitsee kakkospaikan pienistä puutteista huolimatta. Hänen esityksensä vievät kerta toisensa jälkeen mukanaan. Se riittää. Ainakin haluaisin niin.

Kazakstanin Azamatilla on se liian laaja vibrato, jota en voi sietää. Hän laulaa finaalissa nukuttavat kappaleet eikä persoona kantanut edes kakkosriville. Sorry.

Neljänneksi jää sitten puolikas suomalainen vuoden 2004 kilpailuiden kolmonen Timothy Mix.

Katso video: Kihwan Sim trallallaa.

Yleisön joukossa yksi innokkaasti ohjelmakirjaan kommentteja kirjoittava Asta Tonttila kuuntelee Helin-kilpailua jo kolmatta kertaa. Hän harrastaa itsekin laulua Helsingin Työväenopistossa. "Opiskeluaikana Munchenissä kävin oopperassa kerran kuussa, kun useammin ei ollut varaa, ja siitä alkoi innostus." Hän antoi kommenttinsa sekä alku- että välikilpailun jälkeen.

"Korealaisilla on täällä oikea invaasio (kilpailuun oli alunperin ilmoittautunut yli 60 korealaista), ja heistä mainitsisin tenori Jihan Shinin, joka on vilpitön esiintyjä ja varma, vaikka onkin pienikokoinen ja nuori. Hän hallitsi ohuen ja kirkkaan äänensä ja ooppera-aariassa tuli ikävä Pavarottia. Muistan viime kerrasta Timothy Mixin. joka jo silloin lauloi Laatokan meidän sydämiimme isolla olemuksellaan. Naissarjaan olin aika pettynyt ennen Australian Anita Watsonia. Hänen äänensä helisi kuin puro ja mittana oli vain taivas. Micaelan aaria oli ihana. Suomalaisista on kiva katsoa miten ovat kehittyneet Lappeenrannan laulukilpailuista.

Osa laulajista tulee kaukaa ja heidän ohjelmistonsa on hieman erilainen, mikä antaa koko viikolle loistavaa väriä. Oma säveltäjäsuosikkini on Rahmaninov, jonka vahvoista laulusta ymmärtää että kyseessä on rakkauden ja jätetyksi tulemisen tuska."

"Anita Watson oli ehdoton suosikkini, mutta toisella kerralla hänen Mozartinsa ehkä hiukan lopahti, mikä oli todella iso pettymys. Elizabeth Bailey todella loisti ja pidin hänestä kovasti. Suomalainen Laura Jokipii ylitti kaikki odotukset ja toivon että hän pääsee hyvin lähelle kärkeä. Hänellä on uskomaton säteilyvoima ja hän esiintyi vapautuneesti. Olin suomalaisena todella ylpeä että näiden kaikkien joukossa on semmoinen suomalainen laulaja", Tonttila kertoo.

"Rakastan tenoreita jotka laulavat kovaa ja korkealta ja ovat hyvännäköisiä, oikein italialaisia, ja siellä on yksi tenori jonka toivon pääsevän pitkälle. Miesten kilpa on niin kova, että en uskalla veikata kuka korealaisista nyt sitten pääsee finaaliin. Mutta Timothy on mukana ja toivon että hän tulee ainakin toiseksi - sitten hänen on pakko tulla Suomeen kolmannen hakemaan vielä se voitto! Hän on miellyttävä esiintyjä ja lauloi loistavasti suomalaisen laulun ja zarzuelassa hän pääsi hyvin vauhtiin.

Kymmenen vuotta sitten Elina Garanzan kohdalla tuntui heti ensimmäisestä laulusta alkaen että siinä on voittaja, hänellä oli sellainen materiaali ja olen seurannut hänen uraansa sen jälkeen. Ensi kesänä aion mennä Savonlinnaan kuuntelemaan hänen konserttinsa."

Mirjam Helin -laulukilpailujen välikilpailuohjelmaan on kisan historian alusta asti kuulunut pakollinen suomalaisen säveltäjän laulu, Mirjam Helinin toivomuksesta. Ulkomaalaisten kilpailijoiden ohjelmistovalintaa helpottamaan Suomen Kulttuurirahasto julkaisi Suomalaisia yksinlauluja -kokoelman, jossa on edustava valikoima keskeisintä suomalaista vokaalimusiikkia. Suomen- ja ruotsinkielisten alkutekstien ohella vihossa on myös saksan- ja englanninkieliset tekstit.

Viikonloppuna käydyssä välikilpailuissa kuullut suomalaiset numerot ovat meille suomalaiskuulijoille tuttuakin tutumpia, puhumattakaan suomalaisista osallistujista, jotka ovat tottuneet esittämään kotimaista musiikkia perustutkinnoista alkaen. Ulkomaalaisille osallistujille suomalaisiin lauluihin perehtyminen tarkoittaa useimmiten sukeltamista aivan vieraaseen koodistoon ja tulkintatraditioon. Joissakin tapauksissa nuo koodit jäivät murtamatta, mutta välikilpailun suomalaisosasto tarjosi paljon myös uusia puolia ja tuoreita näkemyksiä. Tehtävä ei tainnut olla helppo kenellekään ei-suomalaiselle – en tiedä kuvittelinko, mutta olin aistivinani, että moni kilpailija jännitti erityisesti juuri suomalaisosuuttaan.

Suurin osa ulkomaalaisista kilpailijoista oli valinnut ohjelmaansa Sibeliusta. Useimmille lienee Sibeliuksen nimi tuttu entuudestaan, muiden suomalaissäveltäjien tuskin niinkään. Sibeliuksen laulutuotantoa ei maailmalla tosin tunneta läheskään yhtä hyvin kuin orkesterimusiikkia. Osaltaan tämä tietysti johtuu siitä, että suurin osa laulujen teksteistä on ruotsiksi. Sen lisäksi Sibeliuksen laulujen tyyppikirjo on harvinaisen laaja: mukana on saksalaisen perinteen mukaisia liedejä, skandinaavisen tyylin romansseja, omintakeisia, dramaattisia resitaatiolauluja sekä pieniä kansanlaulunomaisia numeroita. Tulkinnallisesti Sibelius vaatii tietynlaista pidättyvyyttä, eikä oikean otteen löytäminen niiden sinfonisen laajakaariseen muodontaan onnistu aina ongelmitta suomalaislaulajiltakaan.

Sibeliuksen otsalla oli tunnetusti monta ryppyä, ja niin on tietysti meilläkin suhteessa musiikkimme kansallisikoniin. Katsomossa kävi levoton kuhina, kun kanadalainen kontratenori David DQ Lee avasi ensimmäisen välieräpäivän Sibeliuksen lauluista pyhimmällä, laululla Flickan kom ifrån sin älsklings möte.

Leellä on kyky ottaa kaikki irti paitsi ilmiömäisistä näyttämöllisistä lahjoistaan, myös fakkinsa erikoisesta, gender-rajoja hätyyttelevästä luonteesta; on kuin hän loisi ironisoivan queer-katseen koko laulamaansa repertuaariin. Leen välieräohjelman kabareemaisten numeroiden seassa Flickan-laulukin sai teatraalisia, huvittaviakin piirteitä: tytön vihjailevista eleistä kävi selväksi, että heilan kanssa oli tehty muutakin kuin poimittu vaapukoita.

Laulun dramaattisessa huippukohdassa petturille viattomuutensa antaneen tytön epätoivo kohosi kieltämättä vaikuttavaan hysteeriseen kiihkoon. Hyvää makua ja Sibelius-kaanonin traditioita rikottiin niin älykkäästi ja tyylitietoisesti, että Leelle oli pakko antaa synnit anteeksi, vaikka suurien Sibelius-tulkkien joukkoon hän tuskin kohoaa.Australialaisen Anita Watsonin kaikin puolin hieno esitys samasta laulusta oli lähempänä totuttua lähestymistapaa, pienistä rytmionnahteluista huolimatta

Yhdysvaltalaiselta Nadine Sierralta oli sen sijaan Sibelius pahasti hukassa laulussa Säv säv susa. Hän lauloi sen saksaksi, mikä ei sinänsä ole suurikaan haitta, sillä saksan kielen väritys ja sanarytmi on melko lähellä ruotsia.

Tyyli sen sijaan ei ollut laulajalle auennut lainkaan. Sierra väänsi laulun dramaattisen rytmiikan tunnistamattomaksi ja teki laulusta sentimentaalisen nyyhkytarinan pateettisine huokailuineen. Varmaankin Sierralle oli Sibelius uusi tuttavuus, mutta nykyaikaisin tiedonhankinnan keinoin ei tyylilajiin ja tulkintaperinteeseen perehtyminen olisi ollut mitenkään mahdotonta. Tehtävän tasolle pääseminen olisi sitä kyllä edellyttänyt.

Myös korealainen basso Kihwan Sim lauloi Sibelius-numeronsa Se’n har jag ej frågat mera saksaksi, mikä olikin viisasta, sillä alkukielellä laulu ei sovi miehen laulettavaksi. Simin ilmeeltään ankara, veistoksellinen tulkinta liitti sen samaan perheeseen hänen välieräohjelmansa hienojen Winterreise-numerojen kanssa. Venäläinen Mihail Korobeynikov oli valinnut saksankielisen laulun Im Feld ein Mädchen singt. Tämä laulu on puhdaspiirteinen saksalainen lied, mutta tyyli ei muutenkaan ollut Korobeynikovin heiniä. Kiinalainen Bo Yang tavoitti germaanisen tyylin paremmin elegantissa myöhäisromanttisessa Sehnsucht-laulussa.

Suloinen Julia Lezhneva oli valinnut ohjelmaansa Var det en drömin. Sen melodian laajat kaarrokset tekivät hänelle tepposet; nopeahkosta temposta huolimatta puhti ei tahtonut riittää fraasien loppuun saakka. Laulun riipaiseva menetetyn onnen kaipuu ei myöskään ehkä oikein vielä kuulu yhdeksäntoistavuotiaan kokemusmaailmaan (toivokaamme hänen takiaan, että ei!). Lezhnevan olisi äänellisistäkin syistä kannattunut valita jokin kevyemmin liikkuva laulu. Korealaisen Keunghea Kangin uhkealle äänelle laulu sen sijaan sopi kuin nakutettu.

Myöskään srilankalaisen Kishani Jayasinghen Svarta rosor ei jättänyt toivomisen varaa, vaikka laulu koetteli hänen suhteellisen lyyrisen äänensä äärirajoja. Brittiläisen Elisabeth Baileyn En slända jäi myös mieleen tyylikkäänä, hyvin tutkittuna esityksenä. Hieman levollisempi ote olisi tosin tehnyt laululle oikeutta.

Kazakstanilainen Azamat Zheltyrguzov lauloi Sibelius-numeronsa Demanten på marssnön venäjäksi. Meillä sitä laulavat enimmäkseen naiset; se on alkuperäisessä sävellajissaan varsin korkea ja sopii hyvin timanttisesti kimmeltävälle korkealle naisäänelle. Zheltyrguzov fraseerasi sitä kauniilla tummanhimertävällä äänellään ilmeikkäästi, mutta rivakka tempo kutisti laulun kepoiseksi välipalaksi. Laulu en tuntunut olevan tuttu pianistillekaan.

Muutamat kansainvälisistä vieraistamme olivat valinneet suomenkielisiä lauluja, ja nämä laulajat olivatkin paneutuneet kummallisen kielen fonetiikkaan perinpohjaisesti. Kaikkien suomi oli huolellisesti artikuloitua ja ymmärrettävää, vaikka vokaalien väri toisinaan jäi löytämättä.

Yhdysvaltalaisella Timothy Mixillä on kuulemani mukaan suomalaiset sukujuuret. Ehkäpä häntä on joku sukulaistäti opastanut kielen saloihin, sillä hänen suomensa oli täysin moitteetonta, joskin jotenkin vinkeällä tavalla vanhanaikaista. Mixin järeä, linjakas ääni teki Kasken Lähdettyäs-laulusta suuremman kuin mitä se onkaan.

Kuulan melodiikka on varsinkin varhaisissa lauluissa lähellä Tshaikovskia (mitä suomenmielinen Kuula ei varmaan mieluusti itse myöntäisi). Andrei Serovin slaavilaisen romanttinen fraseeraustapa ja upea sitkeä legato tekivät Syystunnelmasta ehdan venäläisen romanssin, melkoisen uskottavasta suomesta huolimatta.

Korealaisen Sangmin Leen Kilpis-valinta Illalla oli ensimmäisen välikilpailupäivän mieleen jäävimpiä esityksiä. Meillä on totuttu laulamaan Kilpistä saksalaisen ankarasti ja eleettömästi. Leen antaumuksellinen esitys toi lauluun italialaisia piirteitä. Leen maanmiehellä Daejin Bangilla oli sunnuntaina huono alaäänipäivä – sääli, sillä se saattoi maksaa tälle kaunisääniselle baritonille finaalipaikan.Yläkerta soi kyllä hienosti Merikannon Kun hiipuva hiillos tummentuu –laulun hienosti toteutetuissa legato-linjoissa. Merikantoa oli valinnut myös saksalainen Katharina Göres: viehättävästi esitetty Ma elän oli hänen välieräohjelmansa parhaimmistoa.

Tuomarit valitsivat kaikkien kilpailijoiden joukosta mestarikursseille kahdeksan kilpailijaa. Elzbieta Wroblewska, Carolina Krogius, Thomas Moser, Mika Nisula, Michael Feyfar, Yulia Alexeeva, Jung Nan Yoon, Jewgenij Nesterenko, Nikolay Shamov ja Anatoli Siuko ovat saaneet opiskella Teresa Berganzan, Thomas Moserin, Anna Tomowa-Sintowin ja Jevgenij Nesterenkon johdolla.

Tiistai-iltapäivänä vuorossa oli ukrainalainen Yulia Alexeeva opettajanaan Anna Tomowa-Sintow. Sibelius-Akatemian konserttisali oli melkein täynnä parvia myöten.

Katso video: Anna Tomowa-Sintow näyttää laulaen mallia, Yulia Alexeeva toistaa.