Airi Tokola, Timo Mustakallio -kilpailun voittaja vuodelta 1986, jutteli laulamisesta keskellä Mirjam Helin -kilpailun alkueriä.
Millaisia omia kilpailumuistojasi tämä Helin-kisa tuo mieleen?
"Kun näkee laulajan siinä lavalla hiukan mietteissään ja jännittyneenä, niin silloin ottaa omasta vatsanpohjasta ja muistaa että kuinka kauheata voisi olla itse siinä! Tulee ihan fyysisiä muistoja tuosta tilanteesta. Jokaista jännittää, ainakin juuri ennen kuin se alkaa: jaha nyt on minun vuoroni ja nyt saan tehdä tämän. Heti kun pääsee tekemään, menee siihen toiseen maailmaan joka vie mukanaan."
Miltä tuntui oman urakan ollessa ohi?
"Kyllä se oli ihana tunne, ja jos aplodit olivat hyvät ja yleisö mukana. Siinä tulee se palaute, että hekin ovat jotakin saaneet."
Airi Tokola palasi maailmalta Suomeen 1992 ja ryhtyi Oulun konservatorion laulunopettajaksi ja myöhemmin Oulun ammattikorkeakoulun laulun yliopettajaksi. Hänen hoivissaan on täysi luokallinen oppilaita ja 22 opetustunnin lisäksi toimistotyötä, seminaareja ja pedagogiikkaa.
Millaisia tuliaisia viet Helin-kilpailusta Ouluun?
"Tämä kilpailu on ollut hyvin mielenkiintoinen ja korkeatasoinen. Kansallisuuksia on ollut paljon, ja on tärkeää kuunnella miten jopa erirotuiset ihmiset laulavat ja mikä on kansainvälinen taso. Tekniikan pitää tietysti olla kohdallaan, mutta myös tunteiden pitäisi kuulua äänessä, ja aika harvalla niitä kuuluu täälläkään, mikä on aika yllättävää.
En tiedä johtuuko se kulttuurieroista, mutta kun ihmisellä on jokin tunne, niin se pitäisi tuntea niin kokonaisvaltaisesti ja fyysisesti että se kuuluisi äänessä. Jos tunne ei tule ulos, laulu ei kosketa. Täällä on kauhean hyviä ääniä ja teknisesti pitkällä olevia laulajia, mutta kuitenkin säväytys puuttuu. Viime kilpailussa voittanut kuubatar Eglise Gutierrez säväytti heti ensimmäisestä äänestä lähtien. Sellaisia säväytyksiä ei täällä ole. Mutta on kiva, että mukaan on otettu paljon nuoria, jotka ovat jo pitkällä. Heiltä ei oikein voi tunnetta vaatia... tai kyllä voisi, jos sitä koulutuksessa vaadittaisiin alusta lähtien. Minä vaadin, että esiintymisen pitää koskettaa ja tunteiden pitää tulla äänen mukana, ettei synny pelkkää teknistä suorittamista tai päälleliimattua tulkintaa. On hyvä harjoitus valita jokin sellainen musiikki, joka sykähdyttää ja eläytyä siihen ilman että laulaa mitään. Tunne tulee kokonaisvaltaisesti kehoon. Samaa tuntemusta pitää olla laulussa."
Miten työstät tekstejä oppilaiden kanssa?
"Tekstit täytyy analysoida, ja pitää ehdottomasti ymmärtää, mitä ne tarkoittavat omassa elämässä ja mitä runoilija on tarkoittanut. Jokainen ymmärtää tekstin itse ja menee sinne rivien taakse. Sieltä tulee se persoonallinen tulkinta."
Ketkä kilpailijoista ovat koskettaneet eniten? (Juttelimme kun alkukilpailu oli vielä kesken.)
"Minua koskettaa hyvä osaaminen. Korealaisella bassolla Kihwan Simillä on loistavaa osaamista, mutta tunnepuolta pitäisi vielä terästää. Kevin Thompson on oikea ääni-ilmiö, en ole maailmalla kiertäessänikään kuullut yhtä järkälemäistä ääntä. Materiaali on niin mieletön, että se meni yli tästä salista. Kiva oli kuulla tummaihoisiakin, afrikkalaisesta Florent Mbiasta pidin myös."
Kuinka tarpeellisia kilpailut ovat laulajaksi aikoville?
"Ovathan nämä näyttäytymistilanteita asiantuntijoille ja yleisölle, mutta eivät toki välttämättömiä. Kyllä löytyy menestyneitä laulajia, jotka ovat pärjänneet hyvin ilman kilpailuja."
Kilpailijoiden joukosta löytyy myös yksi aviopari – joista molemmat ovat vieläpä mukana välierässä. Pariskunta Keunghea Kang ja Sangmin Lee tapasivat toisensa jo 11 vuotta sitten opiskellessaan samassa yliopistossa Koreassa.
