Su 13.06.2010 @ 18:19Ari Welling

Jaettu vanhemmuus: sinä leikität, minä tuon leivän?

Uskon, että tämän isäblogimme jonkinlainen salainen tarkoitus on sanoa: “isä se on on vanhempi siinä missä äitikin, samassa veneessä ollaan”.

Olen aiemmin kirjoittanut tänne ministeri Wallinia mukaellen siitä, miten isille pitäisi saada lisää isyyslomaa. Yritämme tällä blogilla piiloviestimällä todistaa, että isille lasten kasvatus on ihan yhtä tärkeä osa elämää kuin äideillekin.

Pakko se silti on myöntää, että vähemmistöön me isät jäämme. Viikko sitten olin perheeni ja ystävieni kanssa maanmainiossa Seikkailupuistossa Turun Kupittaalla. Lapset juoksentelivat kirkuen vesisuihkun alle ja sieltä pois. Ihan piruuttani laskin lasten ympärillä hyörivät vanhemmat. Yksitoista äitiä, ei yhtään isää! Luit oikein: äitejä 11, isiä pyöreä nolla.

Helposti voisi tietysti ajatella, että poissaolevat isät olivat töissä ja ympärilläpyörivät äidit puolestaan mammalomalaisia. Väärin. Kello oli kuusi illalla, joten tämäkään selitys ei päivänvaloa kestä.

Niin se vain on, hyvät isäkollegat: paljon on meillä varaa parantaa.
 

http://seikkailupuisto.turku.fi/

8 kommenttia

Hyvä huomio isältä

Ainahan isä voi ottaa vuorotteluvapaata, jos työvuosia on tarpeeksi ja perhe tulee toimeen vaimon tuloilla, kun isän tulot putoavat puoleen, mutta kynnys on siinä, että kotona ei oikeasti ole helppoa olla pienten lasten kanssa. Väitän, että töissä pääsee aina helpommalla. Harvassa työpaikassa lähin työtoveri käyttäytyy ennakoimattomasti heittäen yks kaks puuroa seinään tai kaataen maitomukin päähänsä. Töissä voi olla riitoja, mutta siinä vasta henkilöjohtamista vaaditaan, kun taaperoikäiset sisarukset tappelevat samasta satukirjasta. Tai kun pitäisi toinen laittaa päiväunille ja toiselle keksiä siksi ajaksi mielekästä tekemistä. Ja siinä vaaditaan pitkään pinnaa, kun pienelle ihmistaimelle pitää kaikki asiat opettaa ja vieläpä moneen kertaan. Siis aivan kaikki.
Töistä pääsee aina pois, mutta lasten kanssa pitää olla 24/7. Siinä otetaan ihan oikeasti miehestä mittaa. Näin kahden ja puolen vuoden koti-isäkokemuksella sanoisin.

Lapset ovat loppujen lopuksi niin vähän aikaa pieniä, jolloin tarvitsevat ja ennenkaikkea kaipaavat vanhempiensa kokoaikaista läsnäoloa. Ruokimme niin läsnä- kuin poissaolollamme mm. lastemme asenteita itseään kohtaan. Lapsi muistaa kyllä, milloin ja mitä vanhempien kanssa on tehty ja mitä ei, joka taas vaikuttaa lapsen oman itsensä arvostukseen ja minäkuvaan. Nämä muistot kantavat pitkälle aikuisuuteen saakka. Molemmilta vanhemmilta saatu kasvatus on lapsien elämässä yhtä tärkeää.

Miksi isät eivät sitten halua osallistua kaikkeen perheessä tapahtuvaan arkeen? Olin luullut perheeni olevan erilainen kuin muut, koska kuljen aina yksin lasteni kanssa ja olen kokenut siksi surua lasteni puolesta. Olen lähiaikoina keskustellut monien äitien kanssa aiheesta ja onkin melko yleistä, että äidit hoitavat niin neuvolakäynnit, harrasteisiin viennit, vanhempainvartit päiväkodissa tai koulussa, leikkipuistokäynnit jne. Myös näiden pitäisi olla jaetun vanhemmuuden tehtäviä. En pohdi tätä asiaa siksi, että olisin kyllästynyt hoitamaan näitä yksin, vaan siksi että jokaisella lapsella tulisi olla oikeus vanhempiinsa, niin isään kuin äitiinkin.

Oma kokemukseni on, että kapitalistinen yhteiskunta ajaa tähän. Siis se asuntolaina-palkkatyö-kierre. Jos taas valitsee "vaihtoehtoisemman" elämäntavan, on vanhemmuuden jakaminenkin helpompaa. Meillä MOLEMMAT ovat olleet koko ajan kotona lasten kanssa. Tai siis että molemmat ovat tehneet vapaasta tahdostaan erilaisia keikkatöitä ja freelance-töitä, yrittäjinäkin olemme toimineet. Tällöin ei synny asetelmaa, että toinen olisi hoitovapaalla ja toinen töissä, kun kumpikaan ei ole varsinaisesti vapaalla eikä kumpikaan töissä. Hyvin on toiminut, ja meillä isä kantaa vastuuta tasan yhtä paljon kuin äitikin.

Anonyymi kirjoitti:

Oma kokemukseni on, että kapitalistinen yhteiskunta ajaa tähän. Siis se asuntolaina-palkkatyö-kierre. Jos taas valitsee "vaihtoehtoisemman" elämäntavan, on vanhemmuuden jakaminenkin helpompaa. Meillä MOLEMMAT ovat olleet koko ajan kotona lasten kanssa. Tai siis että molemmat ovat tehneet vapaasta tahdostaan erilaisia keikkatöitä ja freelance-töitä, yrittäjinäkin olemme toimineet. Tällöin ei synny asetelmaa, että toinen olisi hoitovapaalla ja toinen töissä, kun kumpikaan ei ole varsinaisesti vapaalla eikä kumpikaan töissä. Hyvin on toiminut, ja meillä isä kantaa vastuuta tasan yhtä paljon kuin äitikin.

Anonyymi: tuo kuulostaa ihan mahtavalta! Miten usein olet törmännyt seuraavantyyppisiin kommentteihin: "olisihan tuo hienoa, mutta ei MEILLÄ ole mitään mahdollisuuksia moiseen, meillä kun on asuntolaina ja autolaina ja koira ja harrastukset ja kesämökki ja diiba-daaba-liiba-laaba..."

Elämähän on täynnä valintoja. Voi olla ettei muutamilla OIKEASTI ole vapaus valita, mutta loppujen lopuksi aina voi muuttaa vuokra-asuntoon jos asuntolaina on liikaa. Ja jos todella haluaa asettaa sen ensisijaiseksi, että sekä isällä että äidillä on kosolti aikaa lapsilleen.

Anonyymi, mitä parasta jakoa jaetulle vanhemmuudellenne!

Äiti 34v. kirjoitti:

Lapset ovat loppujen lopuksi niin vähän aikaa pieniä, jolloin tarvitsevat ja ennenkaikkea kaipaavat vanhempiensa kokoaikaista läsnäoloa. Ruokimme niin läsnä- kuin poissaolollamme mm. lastemme asenteita itseään kohtaan. Lapsi muistaa kyllä, milloin ja mitä vanhempien kanssa on tehty ja mitä ei, joka taas vaikuttaa lapsen oman itsensä arvostukseen ja minäkuvaan. Nämä muistot kantavat pitkälle aikuisuuteen saakka. Molemmilta vanhemmilta saatu kasvatus on lapsien elämässä yhtä tärkeää.

Miksi isät eivät sitten halua osallistua kaikkeen perheessä tapahtuvaan arkeen? Olin luullut perheeni olevan erilainen kuin muut, koska kuljen aina yksin lasteni kanssa ja olen kokenut siksi surua lasteni puolesta. Olen lähiaikoina keskustellut monien äitien kanssa aiheesta ja onkin melko yleistä, että äidit hoitavat niin neuvolakäynnit, harrasteisiin viennit, vanhempainvartit päiväkodissa tai koulussa, leikkipuistokäynnit jne. Myös näiden pitäisi olla jaetun vanhemmuuden tehtäviä. En pohdi tätä asiaa siksi, että olisin kyllästynyt hoitamaan näitä yksin, vaan siksi että jokaisella lapsella tulisi olla oikeus vanhempiinsa, niin isään kuin äitiinkin.

Äiti 34v: hyvä kysymys, "miksi"? Minulla ei ole tähän vastausta. Niin ei ole tapana? Näin se on aina ollut? Tällaisen mallin minä olen kotoani, kavereiltani, sukulaisiltani saanut?

Sivustaseuraaja kirjoitti:

Ainahan isä voi ottaa vuorotteluvapaata, jos työvuosia on tarpeeksi ja perhe tulee toimeen vaimon tuloilla, kun isän tulot putoavat puoleen, mutta kynnys on siinä, että kotona ei oikeasti ole helppoa olla pienten lasten kanssa. Väitän, että töissä pääsee aina helpommalla. Harvassa työpaikassa lähin työtoveri käyttäytyy ennakoimattomasti heittäen yks kaks puuroa seinään tai kaataen maitomukin päähänsä. Töissä voi olla riitoja, mutta siinä vasta henkilöjohtamista vaaditaan, kun taaperoikäiset sisarukset tappelevat samasta satukirjasta. Tai kun pitäisi toinen laittaa päiväunille ja toiselle keksiä siksi ajaksi mielekästä tekemistä. Ja siinä vaaditaan pitkään pinnaa, kun pienelle ihmistaimelle pitää kaikki asiat opettaa ja vieläpä moneen kertaan. Siis aivan kaikki.
Töistä pääsee aina pois, mutta lasten kanssa pitää olla 24/7. Siinä otetaan ihan oikeasti miehestä mittaa. Näin kahden ja puolen vuoden koti-isäkokemuksella sanoisin.

Sivustaseuraaja: niinpä! Ja kaiken lisäksi voi aina kertoa ylpeänä, että on se, joka raataa töissä ja tuo perheeseen leivän...

Ari Welling kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:

Oma kokemukseni on, että kapitalistinen yhteiskunta ajaa tähän. Siis se asuntolaina-palkkatyö-kierre. Jos taas valitsee "vaihtoehtoisemman" elämäntavan, on vanhemmuuden jakaminenkin helpompaa. Meillä MOLEMMAT ovat olleet koko ajan kotona lasten kanssa. Tai siis että molemmat ovat tehneet vapaasta tahdostaan erilaisia keikkatöitä ja freelance-töitä, yrittäjinäkin olemme toimineet. Tällöin ei synny asetelmaa, että toinen olisi hoitovapaalla ja toinen töissä, kun kumpikaan ei ole varsinaisesti vapaalla eikä kumpikaan töissä. Hyvin on toiminut, ja meillä isä kantaa vastuuta tasan yhtä paljon kuin äitikin.

Anonyymi: tuo kuulostaa ihan mahtavalta! Miten usein olet törmännyt seuraavantyyppisiin kommentteihin: "olisihan tuo hienoa, mutta ei MEILLÄ ole mitään mahdollisuuksia moiseen, meillä kun on asuntolaina ja autolaina ja koira ja harrastukset ja kesämökki ja diiba-daaba-liiba-laaba..."

Elämähän on täynnä valintoja. Voi olla ettei muutamilla OIKEASTI ole vapaus valita, mutta loppujen lopuksi aina voi muuttaa vuokra-asuntoon jos asuntolaina on liikaa. Ja jos todella haluaa asettaa sen ensisijaiseksi, että sekä isällä että äidillä on kosolti aikaa lapsilleen.

Anonyymi, mitä parasta jakoa jaetulle vanhemmuudellenne!

Aivan oikein. Sitähän varten veronmaksajat ovat olemassa, että he maksavat vaihtoehtovanhempien vaitoehtoiset valinnat. Ja jos ei verokertymä riitä, ainahan voi nostaa vaikka pääomaveroa.

Vaippasulkeiset: kolme isää ja vauvat

BLOGI ON PÄÄTTYNYT. KIITOS MIELENKIINNOSTA. 

T. TEKIJÄT.

Simo Kymäläinen, yksi vauva

Simo KymäläinenKaverini, kahden pienen lapsen isä, katsoi minua kymmenen vuotta sitten silmiin ja sanoi: "Hanki lapsia vasta sitten, kun olet varma, ehdottoman varma, että haluat niitä". Kymmenen vuotta myöhemmin keittelin maitopulloja keittiössä ja katselin nukkuvaa poikaani, joka oli kotiutunut laitokselta pari tuntia aikaisemmin. Oltiin siinä vaan kahdestaan ja oli ehdottoman varmasti hyvä olo.

Ari Welling, kaksi lasta, joista yksi on vauva

Ari WellingOlen nelikymppinen YLE-isä, joka on hankkinut kokemusta lapsenhoidon jalossa taidossa jo vuodesta 2006 alkaen yhden lapsen kanssa. Brittiläinen insinööri-toimittaja Thomas P. Jones kirjoitti jo parisataa vuotta sitten, että "lapset opettavat meille monia asioita, mm. kärsivällisyytemme rajat". Viime vuosina olen oppinut ymmärtämään tätä Jonesin salakieltä huomattavasti paremmin.

Joona Haarala, kolme lasta, joista yksi vauva

Joona HaaralaPerheessämme kaikki muut paitsi minä puhuvat ruotsia äidinkielenään. Eräs tuttumme sanoi kerran, että suomenruotsalaisessa perheessä on yksi poika, yksi tyttö ja yksi bonuslapsi suomenruotsalaisten määrän lisäämiseksi. Meillä on nyt kaksi poikaa, joista toinen on syntynyt suomenruotsalaisuuden päivän aattona. Kolmas lapsi syntyi helmikuussa 2010.
 

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu