Lapsi on pesusieni
Turun Rakennusmessuilla esiteltiin pari viikkoa sitten puolikkaan maitotölkin kokoista pesusientä, joka imi sisäänsä ämpärillisen vettä. Siltä tuo ihmesienen demonstraatio ainakin näytti – hurja määrä vettä hävisi sienen sisään kuin tuoreen isän rahat varpajaisiltana.
Mikäli kaikki menee hyvin, on tämän blogin kirjoittajien perheissä pian yhteensä viisi kaksikielistä lasta. Itsekin olen saanut jo jonkun aikaa seurata kolmivuotiaan lapseni seikkailuja kahden kotikielen ihmeellisessä maailmassa. En lakkaa paitsi ihmettelemästä lapseni ilmiömäistä kykyä oppia molempia kieliä, myös hänen kielellisen ajattelunsa kehittymistä. Jo kolmivuotias ymmärtää, että maailmassa on monia eri kieliä eikä tiettyjä asioita yksinkertaisesti voi kaikilla kielillä sanoin ilmaista. Tiedän nimittäin useita aikuisia, joilla kielellinen ajattelu ei ole kehittynyt koskaan ja heille esimerkiksi kielen tiivis kulttuurisidonnaisuus on täyttä hepreaa.
Aikoinaan kuviteltiin, että kahden kielen tuputtaminen pikkulapselle voisi olla haitallista. Onneksi ei näin ei ole enää. Kun kaksi kieltä on plakkarissa, on kolmannen ja neljännen oppiminen helpompaa. Olen lukenut yhden tutkimuksen, jossa varoiteltiin kaksikielisiä perheitä ainoastaan siitä, että mikäli lapsen elämässä on kaksi täysin tasavertaista kieltä, tulee ongelmia. Tällöin lapselta saattaa nimittäin puuttua tunnekieli, eikä lapsi oppi ilmaisemaan tunteitaan täysin millään kielellä. Käytännössä lienee kuitenkin aina niin, että toista kieltä puhutaan vähän toista enemmän – päiväkodissa, koulussa, kaupassa.
Kaksikielisen lapsen matkaa kielten maailmassa on hauska seurata. Muistan hyvin kun Joonan nuorimmainen selitti jotain stop-märkkelistä. Ehdoton helmi näiden juttujen joukossa kuului kuitenkin suomalais-amerikkalaisen tuttavaperheeni pojan suusta. Poika luki englanninkielistä tarinaa Roope Ankasta, jonka rahasäiliön pohjaan tuli halkeama ja rahat alkoivat valua maan sisään. Poika selitti isälleen: ”Isi, isi, kato ton Uncle Scroogen kaikki moneyt menee tonne holeen!”.
