Unohtumaton pennunhakureissu vauvan kera
Olimme tuttavapariskunnan ja -perheen kanssa risteilyllä. Aamulla lähdettiin ja koko päivä meni isoilla pojilla peuhatessa. Vauvakin pääsi pallomereen hetkeksi ja voi sitä riemua! Koko reissun kruunasi se, että vaimo antoi minun nukkua päiväunet ja jouluruoka oli maittavaa.
Risteilyllä muistelimme vaimon kanssa - näin jälkikäteen ajatellen - uskomatonta koiranhakureissua viime pääsiäisenä. Vauva oli parikuinen, kun menimme Ruotsiin hakemaan perheemme kolmatta siperianhuskya (tällä hetkellä). Isot pojat olivat mummolassa pari päivää, kun haimme koiraa vaimon ja vauvan kanssa.
Ajomatkaa kasvattajan luokse oli vajaa puoli vuorokautta ja vauva vain nukkui autossa. Jostain syystä kaikki poikamme ovat kovasti viihtyneet autossa - eli nukkuneet. Tämä uusin tapaus ei tosin siedä pimeää valveilla ollessaan, mutta muuten menee hyvin.
Koiranhakureissulla tapahtui unohtumaton kommellus, kun koiramme karkasi emonsa kanssa jonnekin ruotsalaiseen korpeen. Siinä minä olin vauvan kanssa pari tuntia kahden ja ihmettelin, että mitä nyt tapahtuu. Silloin äitiään kaipaavan lapsen hoitaminen ei hymyilyttänyt. Mielessä kävi silloin ajankohtaiset pääsiäisajan kärsimystarinat.
Koira oli jo kolmatta tuntia karussa, kun ilkeänä kelloontuijottajana tein päätöksen, että nyt on ihan oikeasti lähdettävä. Vaimo oli tietenkin suruissaan, kun koiraa ei vielä saatukaan. Kenties tulisimme takaisin tai koira pitäisi hakea lentokentältä. Auton takaluukku oli juuri menossa kiinni, kun se koiramme iloisena loikkeli luoksemme muina koirina.
11-tuntisella matkalla Ruotsin halki oli taas paljon ihmeteltävää. Etenkin Keski-Ruotsin vuoristo-osuus oli upeaa katseltavaa ja tekstiviesteillä sain tuttaviltani tietoa kotikaupunkini jääkiekkojoukkueen edesottamuksista semifinaaleissa.
Vauva nukkui jälleen lähes koko matkan laivasatamaa ja koirakin oli hiljaa. Koira ihmetteli kai kaikkea uutta ja taisi olla pelokaskin. Mutta tämä iloni hiljaisuudesta oli ennen aikainen.
Laivamatkan aikana yöllä ei nukkunut vauva saati koira - minusta puhumattakaan. Seuraavana päivänä oli vielä työpäivä, joten silmät ristissä oltiin. Tarkemmat muisteluni tunnelmasta jätän tässä kertomatta.
Mutta mitäs näistä näin jälkikäteen. Onpa ainakin tarina, jota kertoa vauvalleni sitten, kun hän on iso poika. Kun hän on taas aikuinen, niin tarina pitää kertoa tietenkin hänen lapsilleen, jos sellaisia on tullakseen.
Koirakin osoittautui jälkikäteen oikein hyväksi ja hänellä on vielä sama syntymäpäivä kuin minulla. Tärkeintä on tietenkin se, että koira asuu kavereidensa kanssa ulkona. Husky on kova koira karvastamaan sisällä. Edellisten vauvojen kanssa se on tullut koettua :)
