Oman äidin opeilla hyväksi isäksi
Olin neljäntoista, kun kuusivuotias pikkuveljeni tuli sisään hieroen toista silmäänsä. Hän oli vasaran ja metallisen taltan kanssa leikkinyt kaivosmiestä pihalla. Isäni arveli, että silmään oli mennyt vain pölyä, ja että silmän punoitus häviäisi itsestään.
Äitini oli kuitenkin sitä mieltä, että silmä punoitti liikaa. Äitini mulkoili vihaisesti isääni, jonka mukaan oli ihan turha lähteä yhden silmään menneen roskan takia yhtään minnekään. Terveyskeskukseen oli meiltä matkaa parikymmentä kilometriä. Äidilläni ei ole ajokorttia, joten hän pakotti isäni kyyditsemään hänet ja veljeni lääkäriin. Ajattelin äitini tapansa mukaan ylireagoivan.
He viipyivät kuitenkin yllättävän pitkään. Kun he palasivat, niin äitini kertoi, että pikkuveljeni silmästä oli löytynyt pieni taltasta irronnut metallinen siru. Heidät oli lähetetty terveyskeskuksesta keskussairaalaan, jossa metallinsiru oli saatu jonkin erikoismagneetin avulla pois veljeni silmästä.
Tarinan opetus: Kyllä äiti tietää.
Poikani on nyt kahden kuukauden ikäinen. Vaimoni oli pannut merkille, että lapsemme oli muutamana päivänä syönyt tavallista vähemmän. Vauva oli kuitenkin yhtä iloinen ja reipas kuten aina. Isätutkani mukaan lapsi oli siis täysin terve. Muistin kuitenkin, miten olin naureskellut omalle äidilleni aikoinaan, kun hän lähti kiikuttamaan pikkuveljeäni terveyskeskukseen.
Kun vaimoni sanoi, että hän haluaisi varmuuden vuoksi viedä vauvamme lääkäriin, niin suostuin siihen epäröimättä.
Lääkärissä selvisi, että lapsella oli rs-virus, joka voi vaatia jopa sairaalahoitoa! Jos räkää tulee todella paljon, niin vauvan syöminen voi käydä vaikeaksi. Onneksi tauti ei ole ainakaan toistaiseksi ärtynyt niin pahaksi, että hän olisi joutunut sairaalaan.
Tarinan opetus: Kyllä isäkin osaa, mutta äiti tietää.
