Ti 19.02.2013 @ 20:49Risto Kuusisto

Poikien peruuttamaton ympärileikkaus?

”Sitä on hävennyt sitä omaa kehoaan siinä mielessä, että se on ollut erilainen kuin muilla. Viallisuudentunne tulee pitkälti siitä, että asiat ei suju niin kuin niiden pitäis sujua.” Näin kertoo Puoli seitsemän -ohjelman haastattelussa 29-vuotias suomalaismies, jonka esinahka on poistettu ilman lääketieteellistä perustetta. Hän osallistui monien muiden mukana viime syksyllä Helsingissä pidettyyn kansainväliseen sukupuolielinten koskemattomuutta ajavaan seminaariin.

Suomessa tyttöjen sukupuolielinten leikkaaminen ilman lääketieteellistä syytä on kiellettyä, mutta poikia laki ei suojaa samalla tavoin. Hyvä tietysti olisi, että poikienkin osalta lakia muutettaisiin. Se ei kuitenkaan auta niitä tuhansia jo ympärileikattuja poikia ja miehiä, jotka kokevat tulleensa tahtomattaan tai ymmärtämättömyyttään ympärileikatuksi. Yhdysvalloissa pojista ympärileikataan noin kolmannes, pelkästään kulttuurisista syistä.

Useissa tapauksissa esinahan voi saada takaisin

Nykyisin ympärileikatuillekin miehille saattaa apua löytyä. Amerikkalaisten Daniel Strandjordin ja Ken Brabikin mukaan esinahkaa voi yrittää kasvattaa takaisin. Helppoa se ei ole, sillä prosessi kestää vuosia. Daniel kertoo, että häneltä meni 2 ja puoli vuotta kasvattaa, useimmilla siihen menee neljästä kymmeneen.

Ympärileikatut Daniel ja Brad ovat hyödyntäneet takaisinkasvatuksessa ihmiskehon omaa mekanismia. Kehomme pyrkii ankaran rasituksen alaisena uusimaan soluja. Samalla tavalla kuin esimerkiksi Afrikassa venytetään korvia tai huulia, peniksen ympärillä olevaa nahkaakin voi venyttää. Venytykseen on olemassa erilaisia välineitä, joita käytetään päivittäin pidettävien painojen kanssa. Vähitellen venytystä lisätään. 

Miksi nähdä näin paljon vaivaa?

Anonyymin nuoren suomalaismiehen mielestä ”ympärileikkaus monellakin tapaa muuttaa semmosta luonnollista seksuaalista kanssakäymistä, koska se aiheuttaa tunnottomuutta.” Oman tunnottomuuden lisäksi haittaa voi kokea partneri. Vuonna 2008 Tanskassa tehdyn tutkimuksen mukaan naisilla esiintyy ympärileikattujen kanssa kahdeksan kertaa enemmän kivuliaita yhdyntöjä ja ympärileikatuilla miehillä esiintyy 3 kertaa enemmän haluttomuutta (http://ehja.sexpo.fi/materiaali/dokumentit/).

Vaikka asia koskee monia ja kokemukset ovat näin voimakkaita, apua on vaikea saada. Suomalainen mieshaastateltava kertoo: "varmasti jokainen mies joka on samassa tilanteessa, tietää sen että on tosi vaikea lähteä puhumaan kenellekään. Ja on vaikea lähteä edes lääkärille puhumaan. Juurikin sen takia että lääkäri ei yleensäkään ota todesta. Eikä lääkäreillä ole työkaluja."

Tulokset eivät kuitenkaan Suomessa vierailleen amerikkalaisen Danielin mukaan takaa penikselle täyttä toimintakuntoa: “sain takaisin suojaavan esinahan, joka lisää kyllä nautintoa, mutta suurin osa tuntovastaanottimistani on mennyttä enkä voi ikinä saada takaisin luonnollista anatomiaa.”

PS. Sexpo-säätiö järjestää keväällä 2013 miehille ryhmiä, joissa he pääsevät puhumaan asiasta.

1 kommentti

Ympärileikkaus on minusta niin julmaa, ettei sitä viitsi katsoa edes tv:stä.

Puoli seitsemän

Hyväntuulinen asiaohjelma tiistaista perjantaihin klo 18.30 Yle TV1:lla. Juontajina Mikko Kekäläinen ja Ella Kanninen

 

 

 

 

PS viikolla 11

Vieraat: 

  • Ti 11.3.  Jasper Pääkkönen
  • Ke 12.3. Jussi Raittinen
  • To 13.3. Tuukka Temonen
  • Pe 14.3. Kake Randelin

Instagram

instagram.com/puoliseitseman »

Seuraa blogia:

» Bloglovin
» Blogilista

 
 
 

Blogiarkisto

2013

marraskuu

lokakuu

syyskuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu