Ps:n ja Radio Suomen yhteinen Retroviikko 23.–29.11.

Tutkimusten mukaan ihmiset, jotka harrastavat nostalgiaa voivat muita paremmin. Kun katsoo myönteisesti menneisyyteen, tulevaisuus näyttää valoisammalta. Siksipä marraskuun viimeinen viikko Puoli seiskassa ja Radio Suomessa retroillaankin täysillä.

MIKÄ ON SINUN VUOSIKYMMENESI?

Ps:n lähetyksissä 26.–29.11. uppoudutaan erityisesti urheilun, liikunnan ja musiikin vuosikymmeniin. Anna-Reeta Eksymä hyppää Rouva Trikoona keskelle 60-, 70-, 80- ja 90-lukujen urheilun huippuhetkiä. Juha Roiha tekee nostalgiamatkan suomalaisen populaarimusiikin eri vuosikymmenten kovimpiin mestoihin yhdessä Vexi Salmen, Pate Mustajärven, Olli Lindholmin ja Ressu Redfordin kanssa.


VIERAITA NELJÄLTÄ VUOSIKYMMELTÄ

Retroviikon studiovieraat ovat oman vuosikymmenensä mestareita. Tiistaina 26.11. vieraana on Anssi Kukkonen, joka 60-luvulla starttasi Urheiluruudun, ja keskiviikkona 27.11. vuoden 1976 Miss Eurooppa Riitta Väisänen. Torstaina 28.11. vieraaksi saapuu humoristi Pirkka-Pekka Petelius ja perjantaina 29.11. iskelmän kuningatar Paula Koivuniemi.


RADIO SUOMI

Radio Suomi aloittaa Retroviikon jo lauantaina 23.11. Entisten nuorten sävellahjassa. Koko viikko on täynnä retroaiheista ohjelmaa mm. oma kontaktilähetys tiistaina Ps:n perään. Radion teemaviikko huipentuu perjantaina 29.11. Puhelinlangat laulaa –lähetykseen, jossa vieraana on Danny.


ELÄVÄ ARKISTO VAHVASTI MUKANA

Ylen Elävä arkisto retroilee ympäri vuoden, joten se toimii mitä mainioimpana taustoittajana ja arkistojen aarreaittana. Tutustu menneiden vuosikymmenten ohjelmiin, musiikkiin ja puheenaiheisiin osoitteessa: yle.fi/elavaarkisto

2 kommenttia

Viiskytluvulla syntyneelle hauskinta aikaa oli 60- ja 70-lukujen vaihde, jolloin elettiin villeintä nuoruutta. Oltiin hippejä ja poliittisesti valveutuneita. Pidettiin hauskaa ja koettiin maailman tuskaa. Musiikki oli tärkeää: Beatles, Rollarit, Doors, Dylan ja Donovan, kotimaisista Hector, Wigvam, Ernos, muutamia mainitakseni. Asuin pienessä kylässä, jossa oli kuitenkin nuoria iso porukka ikähaarukalla 14-18. Järkytimme aikuisia, mutta loppujen lopuksi meno oli kovin viatonta, vaikka Riuhaa ja Porvoonlankkua kuluikin yhteisissä bileissä. Noita aikoja on hauska muistella.

Ihan kuin matkustaisi aikakoneella.

Puoli seitsemän

Hyväntuulinen asiaohjelma tiistaista perjantaihin klo 18.30 Yle TV1:lla. Juontajina Mikko Kekäläinen ja Ella Kanninen

 

 

 

 

PS viikolla 11

Vieraat: 

  • Ti 11.3.  Jasper Pääkkönen
  • Ke 12.3. Jussi Raittinen
  • To 13.3. Tuukka Temonen
  • Pe 14.3. Kake Randelin

Instagram

instagram.com/puoliseitseman »

Seuraa blogia:

» Bloglovin
» Blogilista

 
 
 

Blogiarkisto

2013

marraskuu

lokakuu

syyskuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu