Kuten me kaikki mainonnan ystävät ja ihailijat tiedämme, englannin kieli on tehokkaampaa ja kiehtovampaa kuin tylsä arkinen suomen kieli. Sotien jälkeen englannista on tullut oikea maailmankieli, joka on merkki siitä, että sen avulla kaikki asiat voi ilmaista paremmin, ytimekkäämmin ja kansainvälisemmin.

Me syrjäisessä maassamme asuvat suomalaiset ymmärrämme, miten tärkeätä kansainvälisyys on. Etenkin vaatteiden hankinnassa ei auta jumittua kansallisiin poteroihin ja vanhoihin luutuneisiin käsitteisiin. Erityisen tehokasta on englannin ja suomen kielen yhdistely. Yhdistelmän suurten tehojen vuoksi siinä piilee kuitenkin myös suurimmat vaaransa. Tämä on huomattu myös Imatralla, jossa paikallinen housujen erikoisliike Sipari ilmoitti Uutisvuoksessa näin:

No hätä ihmehousuja. Superhousut 59 euroa.

Samalla kun lukija miettii, onko mainoksen ensimmäinen sana englanninkielen kieltosana no vai suomen kielen huudahduspartikkeli no!, leikkeen lähettäjä, nimimerkki Helpotuksen huokaus miettii, mitä ihmettä nämä housut oikein pitävät sisällään. Piileekö ihmehousujen ihme siinä, että näissä housuissa ei tule ollenkaan hätä vai siinä, että hädän tullen ihmehousut toimittavat toiletin tehtävää superhousumaisen luotettavasti?

Samaa jäävät miettimään Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuimen lautamiehet lähettäessään tuomion Imatran hätähousuille. Mutta no hätä, tuomio on vain symbolinen!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Aristoteleen kantapään fraasirikostoimitus saa joka talvi tuhansia huolestuneita yhteydenottoja kuulijoilta, jotka ovat huolissaan suomen kielen monikollisten sanojen puolesta. Tiedättehän ne ihmiset, jotka ovat repiä pelihousunsa, kun jossain on revitty pelkkä pelihousu.

Tänä vuonna koskettavin kirjeistä tulee Vuokolta Espoosta. Hän kirjoittaa näin:

Olin viime lauantaina urheilukaupassa, jonne tuli isä poikansa kanssa. Isä ilmoitti myyjälle, että:

tultiin ostamaan pojalle luistelusuksi.

Vuokko on järkyttynyt isän pojalleen antamasta huonosta mallista. Syylliseksi yksiköllisestä suksesta puhumiseen hän löytää tv:n ja radion urheilutoimittajat kommentaattoreineen. Ja aivan totta, liian usein tiedotusvälineen urheilumies tosiaan ihaileekin, että tänään suksi pelaa erinomaisesti.

Ehkä yksi syyllinen tähän ikävään vaivaan on vanha sanonta: se on sukuvika, kun suksi ei luista. Tässä sanonnassa suksi toimii kuitenkin enemmänkin viittauksena suksen ideaan kuin konkreettisena suksena.

Yhdellä suksella ei tee mitään, saksi on muinaisen goottiheimon kieli ja housut ovat yksikölliset toisesta päästään vain siinä vanhassa vitsissä. Joten Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuin määrää rikollisille suksesta puhujille viisi sakkokierrosta, hopi hopi!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Kuten me nykyajan ystävät hyvin muistamme, se oli jotakuinkin 1600-luvun lopulla, kun käsitys siitä, että kaikki vanha ja klassinen ovat jäljittelemisen arvoisia, alkoi vaihtua käsitykseksi siitä, että jos jokin on uutta, sen on pakko olla hyvää. Tämä uutuudenviehätys on väkevä voima, jota ilman vaikkapa nykyaikainen kulutusyhteiskunta olisi mahdoton.

Joskus uutuuden ihannointi menee toimittajaltakin niin sanotusti överiksi. Kuulijamme Juha U. S. Petroskoista kuunteli joulukuussa Yleisradiota keskiaaltotaajuudella, kun toimittaja haastatteli Helen Gyllingiä liikalihavuusasioista. Painavan asian käsittelyn lomassa toimittaja ehätti lausumaan seuraavanlaisen kiehtovan lauserakennelman:

Se tiedetään, että Yhdysvallat laukkaa etuhännässä lihavuuden suhteen.

Kuulijamme Juha U. S. kertoo hiljentyneensä pohdiskelemaan mainitun ruumiinosan hahmoa huvittuneena. Myös Aristoteleen kantapään fraasirikostutkijat ovat viettäneet unettomia päiviä koettaessaan selvittää, mitä toimittaja on halunnut sanoa. Hevosen häntä ja sen etuosa eli etuhäntä ovat aivan ilmeisesti hevosen takaosassa, eivätkä siis edusta kovin verrattomasti tilanteessa etsittyä edistyksen sanomaa, etenkään jos hevonen laukkaa takaperin. Etunenässä laukkaaminen voisi olla jotenkin ymmärrettävää, vaikka hevosilla, jotka yleensä laukkaavat, ei nenää olekaan vaan turpa, ja etuturvassa laukkaaminen ei ole sen ymmärrettävämpi kielikuva.

Fraasirikostuomioistuimemme määrääkin toimittajan 30:ksi päiväksi hevostalleille harjaamaan poneja ja tutkimaan niiden anatomiaa ennen kuin palaa mikrofonin ääreen kehittelemään laukka-aiheisia vertauskuvia.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Vanha suomalainen sananlasku sanoo, että jokainen on oman onnensa seppä. Vaikka sananlasku sivuuttaa valitettavan kevyesti ympäristötekijät sepän ympärillä, sillä on monia kannattajia.

Toiset taas ovat valmiita takomaan uusiksi jopa länsimaista kulttuuriperinnettä. Tällaisen esimerkin meille toimitti kuulijamme Veikko joulukuisesta Mestareiden liigan jalkapalloselostuksesta TV2:ssa. Toimittaja kysyi kommentaattori Juha Maliselta, miltä tuntuu palata valmentamaan Ouluun. Malinen vastasi näin:

Kukaan ei ole seppä omalla maallaan.

On todella valitettavaa, että urheilukommentaattorit eivät lue Luukkaan evankeliumia kunnolla ennen otteluita. Luukashan kertoo, miten Jeesus aloitteli julistamistyötään kotikaupungissaan Nasaretissa. Kuulijat olivat kuitenkin epäuskoisia, jolloin messias joutui toteamaan, että totisesti, kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Saman tien hän loukkasi kuulijoittensa israelilaisia kansallistunteita ja nämä olivat heittää Jeesuksen alas jyrkänteeltä, kuin todistaakseen miehen sanat oikeaksi.

Vaikka syytetyn puolustus haluaisikin korostaa Malisen version rakentavaa synteesiä oman maan ympäristötekijöiden ja oman onnen sepän geneettisen oman käden oikeuden välillä, Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuin suosittelee, että luodaan tätä tarkoitusta varten ihan omat sanontansa. Ja valmentaja Maliselle lyömme kouraan keltaisen kortin epäurheilijamaisesta kielenkäytöstä.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuin ei ole kiinnostunut ihmisten uskonnollisista taipumuksista tai suuntauksista. Niin kauan kuin maailmassa on ihmisiä ollut, heillä on ollut myös jonkinlaisia uskontoja, joten uskominen johonkin uskontoon kuuluu ihmisyyteen vahvasti.

Meillä kaikilla on sanastoa, jota käytämme vain tiettyjen ihmisten kesken. Emme välttämättä puhu perheemme ulkopuolisille siitä, mitä pikku haniskuukkelimme teki tänään kaukosäätimelle, emmekä oleta, että muut kuin pingisjoukkueemme jäsenet tietävät, mikä on maken oma spini. Puhumattakaan siitä, että käyttäisimme näitä sanoja lehtikirjoituksessa.

Lapin Kansan toimittajien rima pienen piirin slangin julkaisemiseen on kuitenkin pienempi, koska lehti otsikoi pari kuukautta sitten seuraavasti:

Rovaniemeläismies kiinni törkeästä ratista.

Monet kielemme sanonnat ja idiomit ovat niin vähäeleisiä ja huomaamattomia, että niiden merkityksen erityisyyttä ei aina äkkiseltään huomaa, jos ei ole tarkka. Tällaisissa ilmauksissa ei vilahtele värikkäitä sanoja tai nimiä tyyliin tuttu mies sano manni varista vaan ne näyttävät aivan tavallisilta peräkkäin asetetuilta sanoilta.

Aristoteleen kantapään fraasirikostutkijat joutuvat työssään näkemään liiankin usein, miten pienikin huolimattomuus voi johtaa hirveisiin seuraamuksiin. Vanhat ja perinteiset sanonnatkin voivat olla karmea ase, jos käyttäjän keskittyminen jostain syystä pääsee herpaantumaan.

Koska maamme rautatiet ovat ankaran ilmastomme vuoksi ruostumassa puhki, maanteillämme pujottelevalla raskaalla liikenteellä on haastava tehtävä huolehtia meidän aineellisesta hyvinvoinnistamme. Raskaan liikenteen urakka on nimensä mukaisesti raskas: työtä haittaavat niin polttoainekustannukset, uniset kuljettajat kuin lähinnä vanhuksia varten suunnitellut nopeusrajoitukset.

Sairaanhoitajien palkkataistelu on saanut toimittajienkin veret kuumenemaan joskus harkintakyvynkin kustannuksella. Koska puolen valitseminen ei ole ollut lainkaan helppoa, patoutuneet tunteet ovat kuvastuneet joskus sanavalintojen sekamelskaan.

Kuulijamme Tuutu törmäsi tällaiseen lukiessaan marraskuun alussa Helsingin Sanomia, joka otsikoi räväkästi näin:

Kokoomus myöntää Tehy-kriisin syövän kannatusta.