Nykyaikaisen kaupunkilaisen elämäntavan etääntyminen luonnosta on jo vanha keskustelunaihe. Vielä surullisempi ilmiö on kaupunkilaisen vieraantuminen myös omasta elämänpiiristään.

Hyvän esimerkin kummastakin julkaisi äsken Uusi Suomi.fi:n verkkosivusto automainoksessaan. Mainos mainosti menopeliä näin:

Voimalla tuuleen ja tuiskeeseen!

Nimimerkki-avustajamme Erkkituula paheksuu mainoksen sanavalintaa: minusta tuiskeessa olo viittaa vahvasti jonkinasteiseen humalatilaan, ja sehän ei sovi autoiluun ollenkaan.

Tässä Erkkituula on aivan oikeassa. Tuiske on humalatila, itse asiassa Matti Virtasen klassisen luokittelun mukaan tuiske sijoittuu lievän humalan eli huppelin ja kovan humalatilan eli änkyrän väliin. Ja sinne ei autoilu totisesti sovi lainkaan.

Tuuleen ja tuiskuun autoilu sen sijaan voi sopia. Fraasirikospartiomme puhalluttaakin Uusisuomi.fi:n alkoholinhuuruisen automainoksen läpi päästänyttä tahoa ja antaa ehdottoman tuomion ilmasto-olosuhteen ja humalan vastuuttomasta sekoittamisesta.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Meille kaikille on tuttu kaikkivoipaisuuden tunne, jolloin luulemme voivamme tehdä mitä tahansa. Lastenpsykologit tietävät, että erityisen suuri tämä tunne on toisen ikävuoden vaiheilla. Täysi-ikäisten lehteen kirjoittavien aikuisten pitäisi kuitenkin tietää, että omilla kyvyillä on kuin onkin rajat. Niin kuin nyt vaikka sillä, miten paljon voimme muuntaa totuttuja ilmauksia sen mukaan, onko kyseessä talviurheilu vai kesäurheilu.

Ystävämme Jussi Ruokolahdelta on lähettänyt meille leikkeen valtakunnan päälehden urheilusivuilta. Siellä toimittaja raportoi jalkapalloilijoiden kauden aloitusotteluista näin:

Liigacupin aloittanut RoPS on talviterässä, joka selittyy yhdellä yhteisharjoituksella.

Suomessa jalkapalloa pelataan kesällä, jolloin jalkapalloilijat siis ovat ketterimmillään. Silti emme voi alkaa sormeilla mielemme mukaan yleistä haparoivaa otetta ilmaisevaa sanontaa olla kesäterässä. Jos huonokuntoisuutta ilmaisevia teriä aletaan vuodenaikojen mukaan vaihtaa, kuulijan pitäisi aina tietää, onko kyseessä toimi, joka sujuu parhaiten kesällä, talvella, keväällä vai syksyllä.

Kielen tehtävänä on lisätä ymmärrystä ihmisten välillä, jjoten päämääränämme ei voi olla tällainen jokaisen puhujan omien merkitysten mielivaltainen käyttö.

Kesäterät siis kunniaan ja talviterien käyttäjille sakkoja, jalkapuuta ja julkista häpeää!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Sanontojen muuntelu on hauskaa hommaa. Kukapa ei olisi miettinyt, nauraako parhaiten se, joka toiselle nauraa vai se, joka viimeksi kuoppaa kaivaa. Juice Leskinenkin nimesi 23 vuotta sitten levynsä ratkiriemukkaasti Pyromaani palaa rikospaikalle.

Tämä Juicen ja hänen Grand Slaminsa levyn nimi lienee ollut mielessä Iltalehden formulaurheilutoimittajalla, kun hän helmikuussa kirjoitti seuraavan otsikkonsa:

Hamilton palaa rasismipaikalle.

Ilmaus rasismipaikka on aivan mystinen. Lukijan mielessä vilisevät kaikki tunnetut paikat rikospaikasta mansikkapaikkaan, housunpaikasta hampaanpaikkaa ja paalupaikan kautta takaisin yli 300 km:n nopeudella tunnissa.

Me kaikki tiedämme, että McLaren –tallin tummaihoinen brittikuljettaja Lewis Hamilton on ollut Espanjassa epäsuosiossa siksi, että hän takavuosina kritisoi silloista tallitoveriaan, espanjalaista Fernando Alonsoa. Tämän vuoksi Hamiltonia on Espanjassa haukuttu rasistisesti, kun hän on käynyt testaamassa autoaan Jerezin radalla.

Mutta ei ilmausta paikka, jossa joku on kokenut rasismia voi tiivistää sanaksi rasisimipaikka. Vaikka otsikolla miten haluaisi rinnastaa rasismia kokeneen tummaihoisen autoilijan rikospaikalle palaavaan rikolliseen. Ei rasismiin syyllinen ole sen kohde vaan rasisti.

Kiitämme: kuulija-ilmiantajaamme Nimetöntä tarkasta havaintoaineistosta. Moitimme: Iltalehden formulatoimittajaa lonksuvista kielenhallintalaitteista.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Lehtien kilpailu tilaajista on yhä kovempaa. Levikit laskevat, kun yhä useampi lukee uutisensa internetistä eivätkä kaikki kaipaa aamiaispöytäänsä tuttua printtimediaa.

Tästä huolimatta Iltalehden lukija hätkähti lukiessaan maaliskuun lopulla juttua miehen pahoinpitelystä. Jutun ingressi kun kertoi seuraavaa:

Kaksituntinen pakastimessa tuntui ikuisuudelta, kertoo Timo Reippainen dramaattisesti päättyneestä kyläilyreissustaan Satakunnan Kansassa.

Mitä!? Onko Porin legendaarinen maakuntalehti, Satakunnan Kansa, tuo ”Valtakadun vapaamielinen”, joutunut turvautumaan levikkikilpailussaan pahoinpitelemään potentiaalisen tilaajan ja telkeämään tämän pakastimeen, huudahtaa lukija tässä vaiheessa!

Ilmiantajanimimerkkimme Ikikatsoja palauttaa kuitenkin jalkamme maan pinnalle. Jutun päähenkilö Timo ei ollut joutunut pakastimeen Satakunnan Kansan toimituksessa, vaan hän oli kertonut tarinansa ikävän käänteen saaneesta visiitistään kyseisen lehden sivuilla, ja tämän jutun pohjalta Iltalehti sitten laati oman artikkelinsa.

Aristoteleen kantapää lähettää pelätyn fraasirikostuomionsa Iltalehden maakuntalehtien siteeraamisosastolle ja kehottaa toimittajia lukemaan omat juttunsa sata kertaa, ennen kuin he lähettävät ne painokoneen sisuksiin.
- - -
Aristoteles(at)yle.fi

Muoti-ilmaukset ovat meille kaikille tuttu riesa. Joskus suuhumme tarttuu jokin sana tai sanonta, jota tungemme joka paikkaan. Tämä on inhimillistä, mutta joskus rasittavaa kuunneltavaa ja silloin läheisillämme on lupa huomauttaa alituisesta jankutuksesta.

Tiedotusvälineissä ilmausten jankkaaminen korostuu vielä entisestään. Tarkkakorvainen kuuntelija kirjoittaa meille näin:

Ehdotan, että perehdytte ohjelmassa joskus ilmaisuun "tässä mielessä", joka on kovasti yleistynyt puhekielessä. Ilmaisu on yleensä turha eikä tarkoita mitään. Se on sukua ilmaisulle "näissä merkeissä" , jota olette jo aikaisemmin valppaasti tarkkaillut. Ilmausta käyttävät monet poliitikot ja niin sanotut asiantuntijat, luullakseni lähinnä puhekielessä.

En kehtaa edes sanoa, kenen Merkittävän Henkilön puolituntisessa haastattelussa laskin kerran 13 "tässä mielessä" -ilmaisua. Hänen sihteerinsä varmaankin myös huomasi tämän epäkohdan, koska seuraavassa haastattelussa laskin enää 7 kertaa "tässä mielessä". Edistystä oli tapahtunut! Häntä ei kuitenkaan saisi radiossa loukata joten jättäkää hänet mainitsematta - huomioikaa vain itse ilmiö "tässä mielessä".

Aristoteleen kantapää nostaa hattua Tarkkaavaiselle kuulijalle ikävän ilmiön hienotunteisesta huomaamisesta. Ja tälle Merkittävälle Henkilölle fraasirikostuomioistuimemme lähettää raskaan tuomion kuulijoiden päivän pilaamisesta ja kielen köyhdyttämisestä, hävetkää, olkaa hyvä!

Pasi Heikura

Ennen vanhaan ylioppilaskirjoituksissa luotettiin siihen, että kokelaat olivat lukeneet Runeberginsa. Nykyään kaikille ihmisille yhteisiä tekstejä on yhä vähemmän ja monet satoja vuosia vanhat peruskäsitteet menettävät merkityksensä, kun niiden taustaa ei enää tiedetä. Tämä lienee syynä siihen, että esimerkiksi antiikin asioista on ilmestynyt viime vuosina useita hakuteoksia, sanakirjoja ja tarukokoelmia.

Klassinen sivistys ei ole Suomessa enää pitkään aikaan ollut korkeassa kurssissa, mutta tämän ei tarvitse merkitä sitä, että suoranainen idiotia olisi tulossa muotiin. Jos nimittäin viittaa tahallaan johonkin antiikin ajan tapahtumaan, ei ole kovinkaan hankalaa tarkistaa, mitä on juuri sanomassa. Ikävä kyllä näin ei tapahtunut hiljattain Kauppalehden toimituksessa, kun pääkirjoituksen kirjoittaja pohdiskeli Helsingin Sipoon-valloitusta seuraavin sanoin:

Helsingin voitossa on Pyrrhoksen voiton piirteitä, koska pakkoliitoksissa on aina myös häviäjiä. Häviäjiä ovat pakkoliitosta vastustaneet sipoolaiset.

Jokainen joka tuntee Epeiroksen kuninkaan Pyrrhoksen tarinan, saa aivonsa solmuun rivit luettuaan. Pyrrhoksen voittohan viittaa Pyrrhoksen taisteluun roomalaisia vastaan 279 eKr Heracleassa. Pyrrhos voitti taistelun, mutta niin raskain tappioin, että taistelun jälkeen mies kommentoi tilannetta kuuluisin sanoin: "Vielä yksi tällainen voitto niin olen hukassa".

Sipoon pakkoliitoskysymyksessä ei heikentynyt voittaja Helsinki vaan häviäjä Sipoo. Niinpä suosittelemme Kauppalehden pääkirjoitusten tekijälle länsimaisen kulttuurihistorian lukemista ja termin kaksipiippuinen miekka ottamista käyttöön, kun seuraavan kerran haluaa osoittaa sivistyneisyytensä.

- - -

aristoteles(at)yle.fi

Fraasirikos on silmiinpistävä sammakko. Fraasirikollinen erehdyttää lukijansa tai kuulijansa ja aiheuttaa huimausta.

Alla näet varhaisempia fraasirikosilmiantoja. Uudet ilmiannot tänne: Ilmianna fraasirikolliset täällä!

Lisää ilmiantoja löydät täältä: Arkisto 1 | Arkisto 2 | Arkisto 3 | Arkisto 4 | Arkisto 5 | Arkisto 6
Entä tuomiot? Aristoteleen kantapään fraasirikos-tuomiot löytyvät täältä.

Kristinusko on niin sisäänrakennettu länsimaiseen kulttuuriin, että raamatulliset vertauskuvat elävät kielenkäytössämme jopa huomaamattamme. Siksi noita viittauksia tulee joskus vahingossa käytettyä vääristyneessä muodossa. Tällainen tahaton vääntely ei ole rikos, mutta hankaloittaa ilmaisijan ajatusten ymmärtämistä.

Kuulijamme Nimetön jyrisee, että ainakin uskonnon ammattilaisten tulisi viitata Raamattuun tarkemmin kuin Yleradio Yhden helmikuisen aamuhartauksen vetäjä. Aamun hartauttaja kun kertoi, että:

Pietari otti Jeesuksen erilleen ja nuhteli tätä. Se hengellisyyden viitekehys, jonka Pietari oli rakentanut, oli uppoamassa kuin Jerikon muurit.

Ja aivan totta, Joosuan kirjassahan tuo seisoo: eivät Jerikon muurit mihinkään uponneet, ne sortuivat, kun Joosua joukkoineen kiersi niitä seitsemän päivää sarvipasuunoihin puhaltaen! Näin siinä käy, kun valitsee väärän sanan, kuulijan ajatus lipsahtaa harhapolulle ja itse asia jää sivuseikaksi.

Aristoteleen kantapään fraasirikostuomari antaa kuitenkin armon käydä oikeudesta parempien esikuviensa mukaisesti. Niinpä emme tällä kertaa murskaa radion Aamuhartaustoimitusta salamoilla, heinäsirkoilla ja vitsauksilla seitsemänteen polveen vaan määräämme kaikki aamuhartauksien vetäjät lukemaan Joosuan kirjan uudelleen ja kuuntelemaan samalla pasuunamusiikkia, esimerkiksi Glenn Millerin koko tuotannon.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Talousjournalismi on yksi niitä elämän osa-alueita, joilla kustantajat ja toimittajat ajattelevat alan erikoistiedon korvaavan toimittajan kirjoitustaidon. Ja onhan niin, että jos on uhrannut koko elämänsä soinnukkaiden, kristallinkirkkaiden ja tosien virkkeiden sorvaamiseen, ei välttämättä ole ehtinyt syventyä rahoitusinstrumentteihin, rembursseihin tai vipurahastoihin.

Ja toisinpäin. Verkkolehti Taloussanomien It-viikko antoi tästä ilmiöstä mallikkaan esimerkin tammikuussa raportoidessaan Elisan yhtiökokouksen kulkua. Lehti kuvaili suosittua yhtiökokousta näin:

Miesmuistiin ei ole mikään yhtiökokous saanut pienosakkaita yhtä sankoin
rinnoin liikkeelle.

Kuulijanimimerkkimme Nimetön huomasi ajatustensa harhautuvan toimittajan kuvailmauksen vuoksi vakavista asioista sankkoihin rintakarvoihin: en voi olla kuvittelematta sankan rintakarvoituksen omaavaa osakkeenomistajajoukkoa vastustamassa islantilaisten aikeita ja syömässä vuohenjuustopiirakoita.

Nimetön on aivan oikeassa. Jos paljon ihmisiä menee yhtiökokoukseen, heitä menee sinne sankoin joukoin. Aristoteleen kantapään fraasirikostuomari ei edes uskalla ajatella, mistä talouskirjoittaja on keksinyt rinnat kuvailmaukseensa. Ja jotta sitä ei radiossa tarvitsisi ajatellakaan, askartelemme fraasirikerangaistustodistukselle harvinaisen hienon postikuoren, kas näin!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Suomalaisten kansallistunto on tällä hetkellä korkeammalla kuin muutamaan vuosikymmeneen. Vaakunaleijona kaulakoruna on nuorten keskuudessa suosittu somiste ja aikoinaan voimakkaasti kritisoitu ruotsinkielinen Venäjän armeijan upseeri Mannerheim on nostettu koko kansan sankariksi.

Hyvässä itsetunnossa ei ole mitään vikaa, mutta silloin älähtää Aristoteleen kantapääkin, kun kansallistunne nousee rikollisen korkealle. Isänmaallisuusinnon huumassa kaikki kansallis-alkuiset asiat tuntuvat hienoilta. Mutta siinä vaiheessa kun sana on tv-visan nimen alkuliitteenä, tyhmempikin tajuaa, että sanan inflaatio on alkanut.

Kansallisuusinto sumensi tammikuussa Yleradio Ykkösen Kultakuumeen toimittajan järjen valon, kun hän intoili kuvailemaan Aleksis Kiven Seitsemän veljestä –klassikkoa kansalliseepokseksi.

Kuulijamme Lauri Enosta kysyy ilmiannossaan huolestuneena, eikö Kalevala enää olekaan Suomen kansalliseepos. Aristoteleen kantapään fraasirikollisuuden torjunnan nopean toiminnan yksikkö vastaa, että totta kai. Kansalliseepoksia syntyi 1800-luvulla pilvin pimein, kun kansallisuusaate levisi maasta toiseen. Kreikkalaisilla on Ilias ja Odysseia, islantilaisilla on Edda, saksalaisilla on Niebelungin laulu ja virolaisilla on Kalevipoeginsa. Kansalliseepoksen pohjalla on yleensä kyseisen kansan kansanrunous, vaikka yksi ihminen sen olisi kokoon kyhännytkin, kuten Lönnrot Kalevalan.

Lähetämme siis jalkapuun tällä kertaa Yleradio Yhden Kultakuumeen toimitukseen, joka löytyykin tuosta aikas läheltä ja säästämme postikulut, kas näin, olkaa hyvät!
- - -
aristoteles(at)yle.fi