Kielelliset kliseet vaanivat meitä alituiseen. Yleensä ne särähtävät korvaan jo sellaisinaan, mutta joskus nuo valmiiksi pureskellut ajatukset menevät aivan törkeästi poikittain käsiteltävän asian kanssa.

Näin kävi hiljan Ylen aamu-tv:ssä, kun kirjeenvaihtaja selvitti Lähi-Idän tilannetta. Toimittaja totesi, että:

Israel on melkoinen kansojen sulatusuuni.

Nimimerkkikuulijamme Tarkkaavainen Oulusta toteaa, että ”edes Yhdysvaltojen kohdalla en enää käyttäisi moista kliseetä, mutta Israelin kohdalla ko. fraasi on suorastaan kyseenalainen. Sattuu sitä ammattilaisellekin.”

Tarkkaavaisen asenne on jalo ja armahtavainen. Pahamaineisten sanojen varominen poliittisen kohteliaisuuden nimissä menee joskus aivan liian pitkälle.

Silti Aristoteleen kantapään mielestä meidän kaikkien yleissivistykseen pitäisi kuulua sen verran juutalaisen kansan historiaa, että sanan uuni käyttöä kannattaisi pohtia toisenkin kerran. Tuomioksi määräämmekin aamu-tv:n toimittajan pariksi viikoksi uudelleenkoulutusleirille aiheenaan Euroopan lähihistoria.

- - -
Aristoteles(at)yle.fi

Näin kesän keskellä on virkistävää tutkia fraasirikosta talvisista ympyröistä. Ilmiantajamme Keijo on nimittäin lähettänyt meille pitkän syytekirjelmän, joka kuuluu näin:

”Arvoisat tuomioistuimen jäsenet. Havaitsin sattumalta, että tunnettua suomalaista kansansävelmää "Talvihalla" on viime vuosisadan puolivälissä vääristelty paikoin jopa niin, että ajatus katoaa. Lapsena Tyydyin laulamaan laulua muiden mukana, vaikka en kunnon selitystä koskaan saanutkaan.”

Seuraavaksi Keijo esittelee todisteet: laulun sanat vuosisadan alusta ja sen puolivälistä. Kun alunperin laulettiin lumiviitta, härmäsukka, myöhemmin hoilattiin lumiviitta, harmaasukka. ”Miksi ihmeessä”, kysyy Keijo. ”Härmässä on särmää, mutta harmaasukka on melkein raasukka!”

Keijo jatkaa: ”Kolmannessa säkeistössä sanottiin ennen, että puhui metsät puhtahiksi, jääti järvet kantaviksi. Mutta meille opetettiin jo kansakoulussa
seuraavasti: puhui metsät puhtahiksi, jäät ja järvet kantaviksi.” Tässä alkaa Aristoteleen kantapääkin ihmetellä: metsien puhtaaksi puhuminen on vielä runollista, mutta järvien puhuminen kantaviksi on totisesti oudompaa kuin järvien jäätäminen.

Syytekirjelmä jatkuu: ”Pyydän kunnioittavasti tuomiota asiassani. En kuitenkaan vaadi korvausta vuosikymmeniä jatkuneesta henkisestä kärsimyksestäni sanoittaja Maija Konttiselta tai muilta mahdollisilta syyllisiltä.” Eikä korvausta voisi saadakaan, jollei vaatija ole itse Lumiviitta Talvi Halla, josta laulun uusi versio on levittänyt väärää tietoa. Nielkäämme me muut kärsimyksemme ja palatkaamme vanhoihin sanoihin, jahka härmäsukka taas on ajankohtainen.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Taannoiset jalkapallon EM-kisat saivat monet innokkaimmat sauhuamaan suu vaahdossa. Kuten tiedämme, sauhu eli savu on pieniä kiinteitä hiukkasia kaasussa ja vaahtoa taas muodostuu, kun nesteessä on kaasua pieninä kuplina. Isompaan kaasuyksikköön nesteessä eli kuplaan törmäsi Iltalehden urheilutoimittaja raportoidessaan Ruotsin ja Kreikan välistä ottelua. Toimittaja otsikoi juttunsa näin:

Ruotsi jyräsi Kreikan - Zlatanin kupla puhkesi.

Ottelua seurannut lukija ällistyy. Ruotsin supertähti Zlatan Ibrahimovichan teki Ruotsin voittomaalin, miten niin hänen kuplansa olisi puhjennut? Tarkoittaahan kuplan puhkeaminen sitä, että kuvitellut kyvyt osoittautuvat pienemmiksi kuin todelliset kyvyt, ja nyt mestaripelaaja Zlatanin kykyjen oli nimenomaan havaittu olevan tallella.

Vasta Aristoteleen kantapään fraasirikosyksikön kaiken nähneet tutkijat osaavat tulkata, mistä on kysymys. Kuplan puhkeaminen viittaa siihen, että Zlatan ei ollut tehnyt maaleja pitkään aikaan, mutta Kreikka-pelissä hän vihdoin teki maalin. Jos tarkkoja ollaan, tälle ilmiölle ei ole nimeä urheilumaailmassa. Kirjailijat sentään tuntevat valkoisen paperin kauhun, mutta jalkapalloilijoille vastaavanlaista termiä ei ole olemassa.

Se ei kuitenkaan oikeuta käyttämään vanhaa vakiintunutta idiomia uudessa yhteydessä ilman laajaa kansalaiskeskustelua, komiteamietintöä ja neuvoa-antavaa kansanäänestystä. Kiitämme siis ilmiantaja-kuuntelijaamme Nimetöntä ja tuomitsemme Iltalehden urheilutoimituksen otsikkomaakarit puhaltamaan saippuakuplia kunnes niiden puhkeamismekanismi on selvillä.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Taidekritiikki on vaativaa hommaa. Jos toinen on harjoitellut vaikkapa laulamista kahdeksan tuntia päivässä seitsemän vuoden ajan, ei konsertin jälkeen kannata mennä haukotellen tokaisemaan, että "olipa karmeaa kimitystä, voisitko vetäistä seuraavalla keikalla Puhelinlangat laulaa, se vasta on oikeaa musiikkia".

Liika varovaisuus voi sekin johtaa arvostelijan ojasta allikkoon. Näin kävi toukokuun lopulla Muusikko-lehden kriitikolle, kun hän arvioi Lotta Wennäkosken levyä. Arvio alkoi näin:

Levyn aloituskappale Nosztalgiaim, joka täytyy kirjoittaa kieli keskellä kämmentä, alkaa raisuilla vedoilla.

Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuin putoaa melkein tuomioistuimeltaan kuvitellessaan kriitikkoa kirjoittamassa arvosteluaan kieli keskellä kämmentä. Kiitämme ilmiantaja-kuulijaamme nimeltään Nimetön ja yhdymme tämän kysymykseen: onko arvostelijalla lipsahtanut nyt peukalo hiukan liikaa keskellä suuta?

Muusikko-lehden musiikkiarvostelija imeköön hirmuiseksi rangaistukseksi peukaloaan kesäloman ajan ja tehköön koko ajan havaintoja siitä, mitä keskellä kämmentä kulloinkin sijaitsee.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Maailmanpoliittiset kriisit eivät ole naurun asia. Yleensä nuo miljoonien ihmisten elämän pilaavat häsläykset johtuvat aivan jonninjoutavista asioista kuten hallitsijoiden keskinäisistä erimielisyyksistä, turhamaisen kunnian puolustamisesta tai rikkaan lännen öljynsaannin turvaamisesta.

Siksi olikin hätkähdyttävää lukea huhtikuussa Helsingissä ilmestyvästä Naton pää-äänenkannattajasta Helsingin Sanomista juttua siitä, miten irlantilaisprofessori Padraig O'Malley uurastaa konfliktien ratkaisemiseksi. Lehti kirjoitti näin:

Suomessa Irak-neuvotteluja vetänyt professori kertoi kätilöineensä kriisejä 35 vuotta.

Kuulijamme Seppo kirjoittaa ilmiantonsa selitysosassa, että tässä ei varmaankaan tarkoiteta sitä, että kyseinen professori olisi kätilöinyt eli omalla toiminnallaan auttanut kriisien synnyttämisessä. Samaa toivoo Aristoteleen kantapää, vaikka olisihan se hauska löytää yhteinen nimittäjä kaikkien maailman kriisipesäkkeiden takaa ja panna ukko vankilaan.

Niinpä fraasirikososastomme tuomitsee Helsingin Sanomat viikoksi yhdyskuntapalveluun lähimpään synnytyssairaalaan seuraamaan, mitä kätilöinti tarkoittaa!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Kielellä vaikuttaminen on usein piilovaikuttamista, mutta joskus se paljastaa puhujasta jotain olennaista. Näin kävi huhtikuussa, kun verkkolehti Digi Today teki juttua siitä, miten Suomi on yhteiskunnan digitalisoinnissa auttamattomasti jälkijunassa. Lehti haastatteli Tieto Enatorin johdon neuvonantajien yksikköä vetävää Bo Haraldia, joka oli sitä mieltä, että ”meidän pitäisi saada viesti läpi, että ei ole vaihtoehtoja digitalisoinnille”. Keinokin on selvä:

Haraldin mukaan on välttämätöntä käyttää "negatiivisia porkkanoita", joilla saadaan ihmiset tottumaan tehokkaampiin käytäntöihin.

Kyllä, siinä ilmeisen korkeasti palkattu asiantuntija käytti ilmausta negatiivinen porkkana antaakseen vaikutelman tieteellisestä kielenkäytöstä. Ilmaushan pohjautuu sanontaan kepistä ja porkkanasta, joista porkkana vetää aasia eteenpäin ilon kautta ja keppi taas piiskaa aasia eteenpäin pakottamisen avulla. Kuka tahansa analoginen henkilö tajuaa tästä, että keppi ja porkkana ovat tässä toistensa negaatioita, jolloin ilmaus negatiivinen porkkana osoittautuu tyhjyyttään kumisevaksi hölynpölyksi.

Aristoteleen kantapää kiittää jälleen valppaan ilmiantajaverkostonsa jäsen Nimetöntä ja langettaa Tieto Enatorin johtoryhmän neuvonantajien ryhmälle rangaistuksen juoda viikon ajan positiivista porkkanamehua!

Pasi Heikura
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Mitä vähemmän tunnemme menneisyyttä, sitä piittaamattomammin suhtaudumme sen merkitykseen meidän elämäämme. Toisaalta hieno asia on se, että mitä huonommin tunnemme menneisyyden, sen enemmän meillä on uutta opittavaa historiasta. Tällä kertaa uusia tuulahduksia historiasta välittää meille vanha ystävämme VPK. Hän kirjoittaa meille näin:

Pitkän linjan pilkunviilaajana tunnen aina vereni kuumemmaksi, kun kirjoittaja, joka muuten yrittää käydä sivistyneestä, yrittää juottaa jollekulle "karvasta kalkkia".

Hiljattain samaa ainetta tarjosi Helsingin Sanomien taloustoimittaja Juhana
Rossi Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajalle Ben Bernankelle "Näkökulma" -kolumnissaan otsikolla "Ben juo katkeran kalkin loppuun asti", kas näin:

Todennäköisesti Bernanke juo koronalennuksen katkeran kalkin viimeistä
pisaraa myöten ja toivoo, että inflaatio pysyy aisoissa.

Mitenkähän tuo mahtaa onnistua. Saattaa olla, että "kalkki" tarttuu kurkkuun jo ennen viimeistä pisaraa. "Katkeralla kalkilla" kun ei tarkoiteta mitään litkua vaan astiaa, esimerkiksi maljaa tai -pikaria, kreikaksi khalkos, latinaksi calix, esimerkiksi sellaista, mistä Sokrates otti myrkkynsä. Hän tyhjensi katkeran kalkin, ei juonut kalkkia.

Näin voi sivistynyt taloustoimittajakin aina nauttia lisäsivistyksen ilahduttavasta eliksiiristä! Rangaistukseksi fraasirikostuomioistuimemme määrää talousskribenttimme viettämään joka viikko kalkkipäivää ja tyhjentämään tällöin koko kalkkipussin!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Kirjapainotaito mullisti ihmisen elämän monella tavalla. Yksi näistä mullistuksista koski suhdettamme perimätietoon. Yli viidensadan vuoden ajan meidän ei ole enää tarvinnut opetella ulkoa isovanhempiemme ja opettajiemme viisauksia, kun olemme voineet lukea ne kirjoista.

Niinpä ymmärryksemme kansanperinteestä on ohutta ja vähäistä. Tämä käy ilmi Itä-Savon maaliskuisesta artikkelista, joka kertoi luonnonmukaisista hoidoista. Jutussa kansanperinteen taitaja Päiviö Kantola sanoi seuraavasti:

Luonnonmukaisia hoitomenetelmiä kohtaan tunnettavien ennakkoluulojen suhteen on tapahtunut kuitenkin vähitellen myös edistystä.
- Ennen kalevalaisen kansanperinteen oppi siirtyi sukurutsauksena eteenpäin. Nykyään näitä oppeja opetetaan jo monilla kursseilla.

Nimimerkki Paukkaukko ihmettelee lähettämänsä leikkeen mukana: onko luonnonmukaisia hoitoja antavien ulkomuodosta jotenkin nähtävissä sukupolvia jatkunut sukurutsa, jotta osaisi varoa.

Aristoteleen kantapään on pakko nostaa kädet pystyyn: emme voi olla täysin varmoja, miten kansanperinnettä Itä-Savossa on lopultakaan välitetty eteenpäin. Fraasirikostuomioistuimemme toivoo kuitenkin, että kyseessä ei ole erittäin arveluttava perinteenlevitysmenetelmä ja seksuaalirikos, vaan aivan tavallinen täydessä ymmärryksessä tehty fraasirikosoikeudenalainen verbaalirikos. Varmuuden vuoksi lätkäisemme Itä-Savon luontaisparantajille tuomion fraasirikoksesta ja heilutamme sellinovea, kas näin.
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Lehtien yleisönosastot on ainutlaatuinen kurkistusreikä aktiivisten kansalaisten elämänmenoon. Ja kenestä ei tulisi sopivan epäkohdan edessä sen verran aktiivinen kansalainen, että tarttuu kynään ja kirjoittaa paikalliseen tai suurempaan lehteen puistojen hölmöstä roskaamisesta, törpöistä autoilijoista tai tv-toimittajien tohelosta kielenkäytöstä.

Tunteet ovat usein pinnassa kun yleisönosastolle kirjoitetaan. Tämä saattaa johtaa lukijan kannalta haastaviin ilmauksiin. Näin kävi alkuvuodesta Iisalmen Sanomissa, kun kansalainen otti kantaa Luuniemen alueen lisärakentamiseen. Kirjoittajan tomera mielipide oli tämä:

Mahdollinen Luuniemen lisärakentaminen on totaalisti tuhoon tuomittu usean
mahalaskun tehnyt harha-askel, joka on moneen kertaan ammuttu alas
demokratian tykillä.

Kyllä: mahalaskun tehnyt harha-askel, joka on ammuttu alas demokratian tykillä. Aristoteleen kantapää ei ota kantaa Iisalmen rakennushankkeisiin, mutta ampuu fraasirikoksentorjuntatykistöllään kaikkia näin kömpelöjä kliseiden yhdistelemisiä. Mitä painavampi yleisönosastokirjoituksen asia on, sitä tärkeämpää on, että kirjoitus on laadittu niin, ettei lukijan tarvitse ohittaa sitä ymmärtämättä, tai mikä pahinta, naureskellen ilmausten kömpelyydelle.

Kiitämme siis kuulija-avustajaamme Ilmaheikkiä ilmiannosta ja jyrähdämme kaikille yleisönosastokirjoittajille: odottakaa, että tunnekuohu laskee ja lukekaa teksti läpi vielä kerran seuraavana aamuna. Ampukaa kliseet alas itse!

- - -

aristoteles(at)yle.fi

Kuten me kaikki tiedämme, huumori on hauskaa hommaa. Humoristinen ote tekee elämän iloiseksi ja kaikilla on hauskaa. Mutta huumorillakin on rajansa. Kun huumori tuottaa kanssaihmisille harmaita hiuksia, kannattaa miettiä, pitäisikö huumorinsa sittenkin vakan alla.

Malliesimerkki tällaisesta pulmatilanteesta julkaistiin oululaisessa Kalevassa alkukeväällä. Toimittaja oli siunannut juttunsa, joka käsitteli sähkömuuntajien kuorien muuttamista sellaiseksi, että jänikset ja muut eläimet eivät kuole sähkölinjoihin, tällaisella otsikolla:

Huputtajat pelastavat puputtajat.

Kalevan lukija, ystävämme herra Lauri ällistelee äänneleikin mieltä: puputtavatko puput? Tietääkseni vain jotkut pöllölajit puputtavat.

Ja aivan oikein. Maamme yleisimmän pöllön, helmipöllön soidinääni on semmoista puputusta, että jäniksen väitetään saaneen siitä nimen pupu.

Jäniksen humoristinen nimittäminen puputtajaksi on toimittajalta siis hätiköity päätös, joka pikemminkin johtaa harhaan kuin ilahduttaa. Siksi Aristoteleen kantapään fraasirikostoimitus lähettää tällä kertaa kauhua herättävän rangaistusmääräyksensä Kaleva-lehden pöllöille humoristeille!
- - -
aristoteles(at)yle.fi