Käsityöläisyys on suomalaisten vanha leipälaji. Maamme teollistui vasta sotien jälkeen ja jo nyt kuudenkymmenen teollistuneen vuoden jälkeen teollisuuden työpaikkoja viedään vauhdilla halvempien työvoimakustannusten maihin.

Miten vastaavat suomalaiset teollisuuden katoon? He rakentavat lisää kesämökkejä ja varustavat niistä talviasuttavia nimenomaan omin käsivoimin. Ja mitä mökillä tehdään? Savustuspönttöjä, verkonperkaustelineitä ja visakoivuisia ovenkahvoja saunaan.

Fraasirikos on silmiinpistävä sammakko. Fraasirikollinen erehdyttää lukijansa tai kuulijansa ja aiheuttaa huimausta.

Alla näet varhaisempia fraasirikosilmiantoja. Uudet ilmiannot tänne: Ilmianna fraasirikolliset täällä!

Lisää ilmiantoja löydät täältä: Arkisto 1 | Arkisto 2 | Arkisto 3 | Arkisto 4 | Arkisto 5 | Arkisto 6
Entä tuomiot? Aristoteleen kantapään fraasirikos-tuomiot löytyvät täältä.

Elämämme muuttuu koko ajan abstraktimmaksi. Suuri osa meistä ei enää tee työtään konkreettisten esineiden kuten kirves, piikkiäes tai höyrykäyttöinen pajavasara kanssa. Nykymaailmassa me suunnittelemme projekteja, priorisoimme hoitopalveluja ja allokoimme resursseja.

Suomen kielessä on tunnetusti varsin vapaamuotoinen sanajärjestys. Laittaa voimme järjestykseen moneen sanat me, ja silti lauseen tarkoitus pysyy useimmiten ymmärrettävänä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kielioppimme antaisi vapauden valita lauseeseen mitä sanoja tahansa. Vaikka elämme vapaamielisiä aikoja, kyllä sanojen valinnassa yhä pitää huolehtia siitä, että lauseeseen valitut sanat tarkoittavat sitä, mitä aiotaan.

Tämä unohtui Satakunnan Kansan toimittajalta sunnuntaina 20.5. ja seuraavana päivänä lehden pääuutissivuilla luki näin:

Yksi kielenkäyttäjän pahimpia vihollisia on liian hyvä muisti. Hyvä muisti muistaa asiat ja kielikuvat niin kuin ne ovat, mutta liian hyvä muisti muistaa asioita liikaakin.

Näin lienee käynyt Yleradio Yhden Aristoteleen kantapää –ohjelman toimittajalle, kun hän muutama viikko sitten totesi radiossa ääneen näin:

Puliukko, samoin kuin sana tuurijuoppo, tulee sanasta pulituuri.

Historian kanssa eläminen on aina ollut vaikeaa. Mitä enemmän historiaa on, sen vaikeammalta nykyisyys sen kanssa joskus tuntuu.

Tämän huomaa hyvin vaikkapa Viron ja Venäjän välisestä patsaskiistasta. Kummallakin maalla on oma historiansa ja sitä kautta oma merkityksensä Pronssisoturipatsaalle ja sen alle mahdollisesti haudatuista vainajista. Eri historiat ovat näin suurempi yhteisymmärryksen este kuin eri kielet.

Tällä viikolla Aristoteleen kantapään fraasirikostuomio tuomitaan poikkeuksellisesta hyökkäyksestä kieltämme kohtaan. Kyseessä on eräänlainen kielellisen varkauden yritys.

Toukokuun alussa Helsingin Sanomien nuorisoliite Nyt kartoitti laajalla ja hauskalla juttukokonaisuudella Euroviisukilpailuun liittyvää homoturismia. Äkkinäinen lukija ei välttämättä edes tajunnut, mitä omituista oli lehden kannen otsikoinnissa, joka kuului näin:

Iloinen Helsinki
Euroviisut tuovat Helsinkiin laumoittain homoturisteja.

Monet kotieläimemme vaativat aivan omanlaisensa käsittelyn. Sikoja ei lypsetä, lehmiä ei oteta syliin ja kissoille ei syötetä jyviä.

Kielessämme on myös paljon eläimiin liittyviä sanontoja, jotka vaativat käyttäjältään samaa tarkkuutta kuin maatalon kotieläinten hoitajilta. Kuten nyt esimerkiksi vanha riidanratkontatermi kyniä kana. Kun kahdella ihmisellä on riita jostain asiasta heillä tosiaan on kana kynittävänä eikä silloin nyljetä karhua.

Monesti käytämme sanontoja ja kielikuvia, joissa mainitaan jokin esine tai asia, jota ei enää ole olemassa oikeastaan muualla kuin kyseisessä sanonnassa. Tällöin tarvitaan hyvää muistia ja kielikorvaa, jotta sanonta menee oikein. Muussa tapauksessa niille, jotka muistavat vielä esineen tai asian, voi syntyä hassu tai peräti harhainen mielikuva tapahtumien kulusta.

Me kaikki emme voi olla arkeologian ylijumalia ja tuntea kaikki vanhat esineet kuin kotiseutumuseon elinikäinen hoitaja. Mutta jotkin vanhat esineet kuuluvat yhä siihen kuuluisaan yleissivistykseen.

Urheilu on kovaa peliä jo divisioonatasolla. Tai siellä kilpailu on kaikkein kovinta, puoliammattilaistasolla kynnys potkaista nilkkaan, koukata kylkeen tai estää poikittaisella kyynärpäällä on matalin. Kun voima ja nopeus eivät kinnerjänteissä ihan riitäkään ylivoimaiseen omaan suoritukseen, monenlaiset tunteet pulpahtavat pintaan ja jäljelle jää vastustajan pelin tai jopa pelaajan jäsenten rikkominen.

Samanlaista kykyjen loppumista kesken tapaa usein lehdistössäkin. Maaliskuun alussa Koillis-Hämeen toimittaja IP otsikoi paikallisen joukkueen menestyksestä näin: