Kovat ajat vaativat kovaa kieltä. Keskustapuolueen puheenjohtajan Matti Vanhasen yllättävä ilmoitus jättää puheenjohtajuus ensi kesänä on saanut kiihkeyden valtaan myös muut kuin etelän median sopulilaumat.

Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti tammikuussa puolueen vaikeista valinnoista lehden ja puolueen perinteet kauniisti huomioon ottaen otsikolla Laukan vaara näin:

Paula Lehtomäen vetäytyminen ja viime viikkoina aktivoituneen kansanedustajakuusikon kriittiset kannanotot ovat oireita aivovuodosta, joka voi uhata, mikäli keskustan hevoselle syötetään liikaa menneisyyden kauraa ja laitetaan turhan paksut laput silmille.


Tämä saattaa olla silkkaa hölynpölyä katuja tallaaville juurensa unohtaneille city-ihmisille, mutta me poliittisen kielen osaajat nyökkäilemme tietävän näköisesti: menneisyyden kauran ja turhan paksujen silmälappujen kanssa kannattaa olla varovainen!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Terveydenhuollossa kuohuu. Omalääkärikokeilun lisäksi olemme saaneet todistaa yllättävää valelääkärikokeilua. Lääketieteellisistä kokeista tunnemme termin lumelääke, mutta lumelääkäreistä ei sentään näiden pseudolekurien kohdalla ole puhuttu.

Ystävämme Johanna on ollut oikea lääkäri jo vuodesta 2004. Hän lähestyi meitä kielenhoidollisissa merkeissä:

Ihmetyttää, miksi on pitänyt keksiä ihan uusi sana kuvaamaan huijareita, jotka ovat harjoittaneet lääkärin tointa ilman asianmukaista pätevyyttä.
Puoskareita on ollut maailman sivu - eikö olisi syytä palauttaa tämä mainio sana takaisin käyttöön?

Johannan diagnoosi on aivan oikea, puoskareitahan nuo potilaittensa hengillä leikkineet valhesäkit ovat! Vaihdetaan siis valelääkärit puoskareihin ja jos tämä ei tehoa, niin tulkaa parin viikon kuluttua uudestaan!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Käytämme viestinnässä kahta merkkijärjestelmää: latinalaisia kirjaimia ja arabialaisia numeroita. Koska kirjaimet ovat aina epätarkempia kuin numerot, meillä on joskus halu lainata numeroiden maailmasta ja matematiikasta tarkkuutta lisääviä elementtejä.

Tämän on huomannut ystävämme matematiikan emerituslehtori Heikki:

Minua häiritsee sanonnan "mahdoton yhtälö" käyttäminen sellaisissa yhteyksissä, joihin ei matemaattinen käsite yhtälö millään tavalla liity. Juuri äsken uutisissakin sanottiin, että ”Haitissa potilaiden hoito on mahdoton yhtälö”. Matematiikassa ei ole mahdottomia yhtälöitä, on vain ratkeavia ja ratkeamattomia yhtälöitä.

Näistä esioletuksista saamme aikaan seuraavanlaisen helpon kaavan:

Jos asiayhteys x ei liity mitenkään matematiikkaan, älä käytä sen yhteydessä yhtälöä y.

MOT – mikä oli todistettava!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Vaatimattomuus kaunistaa, sanotaan ja tänään todistamme erästä käytännön esimerkkiä, joka vahvistaa tuon upean sanonnan paikkansapitävyyttä. Aristoteleen kantapää saa laadukkailta kuulijoiltaan postia joka kerran, kun ohjelmassa käytetään sanaa suureellinen. Aina joku tarkkakorva muistaa muistuttaa, että oikea muoto on suurellinen, kahdella e-kirjaimella suureellinen viittaa fysiikan suureisiin.

Ja aivan oikein, näinhän sanakirja sanoo. Mutta onneksi Aristoteleen kantapään pompöösi kielikorva ei ole suureellisensa kanssa yksin. Samaa mieltä on kielikorvan kotiväki.

Ja kun teemme modernin pikaäänestyksen internetin Google-hakurobotin avulla, muoto suureellinen voittaa 7 130 maininnalla suurellisen 2 570 osumaa vastaan. Kiinnostavaa on se, että hakukoneyhtiön käännösrobotin mielestä kummallakin muodolla on oma englanninkielinen vastineensa: suurellinen on pretentious ja suureellinen grandiose, kumpikin jotakuinkin samaa liioittelevuutta merkitseviä englannin sanoja.

Tilanne on tuttu: kielitoimiston korrekti muoto vastaan enemmistön käyttämä väärä muoto. Salomonin tuomio olkoon siis: välttäkäämme pompöösiä loistokkuutta ja harrastakaamme vaatimattomuutta, niin emme mene metsään!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Maailmamme on yhä eriytyneempi. Ulkoistamme yhä enemmän omasta sivistyksestämme ulkopuolisille palveluille ja omasta muististamme aivojemme ulkopuolisille laitteille. Ei ihme, että samalla kun ihmisten muistihäiriöt ovat yleisempiä kuin koskaan, kaikkien tietoteknisten laitteittemme muistikapasiteetti on suurempi kuin milloinkaan. On vain ajan kysymys, milloin kokonaisnäkemyksen puute aiheuttaa kriisin.

Saimme kuulijaltamme Vesalta kirjeen, joka osoittaa, että kriisi on jo täällä. Vesa kirjoittaa meille yhdestä sanasta, jonka käyttö menee pieleen alituisesti vain siksi, että kukaan ei enää pelaa shakkia, mutta haluaa kuitenkin käyttää shakkitermiä. Tämä termi on pattitilanne. Vesa kirjoittaa:

”Patti-tilanne on shakkipelin tilanne johon peli päättyy, päättyy lopullisesti eikä voi jatkua. Mielestäni ei pitäisi sanoa esimerkiksi TUPO-neuvottelujen olevan pattitilanteessa, jos neuvotteluja vielä jatketaan joskus.”

Miten sitten pitäisi sanoa? Jos sanaa pattitilanne haluaa käyttää, pitää sanoa, että neuvottelut päättyivät pattitilanteeseen. Tämä on niin selvää puhetta, että Aristoteleen kantapää on aivan matti siitä, että Vesa saa ilmiantopalkinnoksi upean tietokirjan Aristoteleen kantapää – fraasirikos ei kannata, touché!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Ollin pakinoiden kielellisen irrottelun takana oli intohimoinen asenne suomen kieleen. Monet Ollin pakinoista ottivat kantaa aikansa kielellisiin kysymyksiin, uudissanoihin ja oikeakielisyyspohdintoihin.

Uudissanat kiinnostivat kielenvääntelijää. Sana uutisoida on alunperin Ollin pakinoiden hupi-ilmauksesta uudisoida arkikieleen vakiintunut sana. Samalla tavalla normaaliksi on muodostunut sanan huomioida siirtyminen huomioiden tekemisestä merkitsemään huomioon ottamista. Tämä oli aikoinaan hyvin paheksuttu asia ja sai Ollinkin pakinoimaan aiheesta. Vuoden 1953 pakinassaan Olli antaa huomioimiselle periksi. Hän lisää:

Vuoroaan jää (...) odottamaan sellaiset (ilmaukset) kuin ottaa vaarin: vaarioida.

No mutta! Vaarioida! Siinäpä oiva uudissana moderniin suomalaissuuhun! Ottakaamme vaari Ollin vuosien takaisesta ehdotuksesta ja alkakaamme kaikki joukolla vaarioida kun on aika tarttua tilaisuuteen ja ottaa vaari!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Vaikka Väinö Linnan Tuntematon sotilas on yhä yksi siteeratuimpia romaaneitamme, on turha luulla, että muista suomalaisista romaaneista ei siteerattavaa löytyisi. Itse asiassa on jopa kirjailijoita, joiden ilmaisu keskittyy sorvaamaan henkilöiden repliikit puhtaaksihiotuiksi aforismeiksi tai sloganeiksi. Joskus niistä tehdään teatteriversioita, joissa näyttelijät laukovat näitä totuuksia toistensa ohi tuijottaen samalla yleisöä.

Mutta löytyy nykykirjallisuudesta kultakimpaleitakin, jotka ovat valmiita valloittamaan koko suomea puhuvan kansan vertausvaraston. Yksi näistä löytyy Petri Tammisen surullisenhauskasta kirjasta Enon opetukset. Kirja pyörii sen ympärillä, milloin ihminen on menestyvä. Päähenkilö pitää enoaan menestyvänä miehenä, vaikka tämä on tavallaan pelkkä juoppo. Menestymiseen liittyy rääväsuisen enon sattuva kuvaus ihmisistä, jotka eivät ole menestyjiä:

Vaikka ihmiset ei päätä mistään. Saatana oman elämänsä Minardi-kuljettajia kaikki, perässä ajellaan.

Niin, Minardi-talli. Sympaattinen italialaistalli, joka kilpaili Formula 1 –sarjassa kaksikymmentä vuotta ilman yhtään paalupaikkaa, palkintosijoitusta tai voittoa. Kahden vuosikymmenen aikana talli saavutti 21 pistesijaa ja yhteensä 38 pistettä. Kukapa meistä tavallisista tallaajista voisi olla samaistumatta Minardi-tallin menestykseen? Ei muuta kuin kovaan käyttöön!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

YK:n lasten oikeuksien julistus ei ole pelkkää juhlavaa tekstiä. Se on ensimmäinen kansainvälinen juridisesti sitova alle 18-vuotiaiden oikeudet määrittelevä asiakirja. Sopimusta pidetään YK:n yksimielisimmin ja nopeimmin hyväksyttynä ihmisoikeusasiakirjana ja jotain syvällistä maailman menosta kertoo se, että sopimuksen ulkopuolella on ainoastaan kaksi maata, Somalia ja Yhdysvallat.

Lasten oikeuksien sopimuksessa on 60 artiklaa ja kolme lisäpöytäkirjaa. Lisäpöytäkirjat kieltävät alle 18-vuotiaiden osallistumisen sotatoimiin ja kriminalisoivat lapsikaupan, lapsiprostituution ja lapsipornografian.

Muutenkin sopimuksen sävy on se, että pahimmin lapsia uhkaava asia on aikuiset, mikä tietysti pitää paikkansa. Mutta on sopimuksessa valoisakin kohtansa:

Tämän yleissopimuksen sopimusvaltiot (...) tunnustavat, että lapsen tulisi persoonallisuutensa täysipainoisen ja sopusointuisen kehityksen vuoksi kasvaa perheessä onnellisuuden, rakkauden ja ymmärtämyksen ilmapiirissä (...)

Siinähän se on: YK:n asiakirjan pykälä, jossa kaikki maailman lapsiperheet sitoutuvat olemaan onnellisia! Ja oikeassahan sopimus on: mukavintahan lasten on kasvaa onnellisessa ympäristössä, ja myös aikuisten lapsia kasvattaa! Tarvitaanko enää muita sopimuksia? Ei tarvita, joten olkaamme siitä onnelliset!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Kovaksikeitetty salapoliisiromaani on tyylilaji, jossa adjektiiveja kartetaan ja toimintaa painotetaan nasevaksi karsitulla ilmaisulla. Tällainen tyyli ei sovi joka paikkaan, mutta joskus törmää tilanteeseen, joissa kirjoittajan olisi toivonut seuraavan Dashiell Hammettin ja Ernest Hemingwayn linjaa ja pidättäytyvän laatusanoista kokonaan, kun ei kerran niitä osaa käyttää. Kuulijamme Pirjo törmäsi tällaiseen heinäkuun lopulla, kun Helsingissä ilmestyvä Helsingin Sanomat kirjoitti uusien asuntojen hinnoista näin:

Nuorten asuntojen hinta nousi Helsingissä.

Ei, kyseessä eivät ole nuorille ihmisille tarkoitetut asunnot, vaan suhteellisen hiljattain valmistuneet asunnot. Sanaa nuori on siis käytetty viittaamaan asunnon uutuuteen.

Ei tarvitse olla vanha kettu tietääkseen, että eihän näin voi sanoa! Nuorihan on tietenkin elävän olion – kuten ihmisen tai karjan – tai kehittyvän ilmiön – kuten vaikka luonnonmuodostelman tai teollisuudenalan – ominaisuus. Niinpä viini, vuorijono ja jopa asuntokanta voivat olla nuoria, mutta yksittäiset asunnot ovat joko uusia tai vanhoja. Poikkeuksen muodostavat tietenkin virkeät ja aktiiviset seniorikansalaiset, jotka eivät enää voi olla ikänsä puolesta nuoria, mutta ovat silti ikinuoria!

Kuulijamme Pirjo taas tuntee nuortuvansa lukiessaan viikon palkintokirjaa, joka on tietenkin informaation kolossi: Aristoteleen kantapää – fraasirikos ei kannata!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Yksi kielenkäytön poliittisen korrektiuden merkkejä on halu kutsua maailman kansoja niiden oikeilla nimillä. Koska meillä on nykyään enemmän tietoa maailman asukkaista, miksemme olisi kohteliaita ja toisaalta myös tarkkoja. Eri kansojen kutsumanimien tarkistaminen lisää yleensä myös tietoa kyseisistä kansoista, joten samalla kun opimme olemaan korrekteja, saatamme oppia maailmasta jotain uutta.

Ovatko siis eskimot eskimoita, vai onko kyseessä imperialistinen siirtomaatermi? Ensinnäkin on muistettava, että eskimoita asuu eri paikoissa ja he puhuvat eri kieliä. Grönlannissa ja Kanadassa eskimot puhuvat vain inuitti-kieliä, Alaskassa sekä jupik- että inuitti-kieliä ja Siperiassa vain jupik-kieliä. Toiseksi on huomattava, että sana eskimo ei ole eskimoiden omaa kieltä vaan algonquin-intiaanien antama nimitys ja tarkoittaa alunperin ”vierasta kieltä puhuvaa”.

Eskimologi Ernest S. Burch Jr:n mukaan jokaisella eskimoryhmällä on jokin sana itselleen. Toiset eskimot käyttävät itsestään sanaa inuiitti, joka tulee grönlanninkielen ihmistä tarkoittavan sanan inuk monikkomuodosta inuit. Mutta kaikkia maailman eskimoita tarkoittavaa sanaa ei eskimoilla ole; hajallaan asuneet ryhmät eivät ole tienneet, että heidän kaltaisiaan asuu koko kalottialueella. Niinpä mikä tahansa kaikkia eskimoita tarkoittava sana on keinotekoinen. Burch suosittaakin käyttöön satojen vuosien aikana vakiintunutta sanaa eskimo.

Huh, kerrankin ei tarvinnut opetella huonon omantunnon kannustamana uutta sanaa, kuten vaikka eskaleutti, jupiget tai naukaninijupikit!
– – –
aristoteles(at)yle.fi