Skip navigation.
Home

Viikon sitaattivihje

Silmät, nuo kukkien sijaiset ruumiissasi

|

Keväällä auringon valo saa hormonit hyrräämään, joten karskina sitaattisankarina tunnettu Aristoteleen kantapääkin herkistyy ja tempaa Viikon sitaattivinkin rakkausrunojen maailmasta. Kyllä, ei elämä ole pelkkää sanoja, sanaleikkejä ja sitaattien historiaa, elämässä on myös tunteellinen puolensa, ja tunteiden ilmaisussa sanat ovat mainio väline.

Suomalaisesta rakkausrunosta puhuttaessa emme voi ohittaa Tommy Tabermannin järkälemäistä hahmoa. Tabermann on vuodesta 1970 julkaissut lähes vuosittain kirjan, joka useimmiten on runokirja ja joka useimmiten tutkii naisen ja miehen välisiä suhteita, usein hyvinkin raikkaan intiimisti.

Urheilun syvin olemus

|

Talviolympialaiset antavat sitaattien harrastajalle runsaasti materiaalia ja samalla myös paljon haasteita. Usein luullaan, että urheilujuhla olisi pelkkää ruumiinkielen riemujuhlaa, mutta kyllä tapahtumassa on sijansa myös kielen kielellä.

Urheilijat ovat perinteisesti hiljaista porukkaa, joten jos heiltä haluaa löytää sitaatin, saa olla tarkkana. Kukapa meistä ei olisi ”väsynyt mutta onnellinen” aina nukkumaan mennessään. Kaikkihan me ”teemme parhaamme ja katsomme mihin se riittää” kun tiukka paikka tulee. Ja jokainen tietää, millaista on, kun ”kiekko ei tänään pomppinut meille”.

J.L.Runeberg ja suomalaisen miehen nopeus

|

Näin Runebergin päivän tietämillä on paikallaan kunnioittaa kansallisrunoilijamme maineikasta tuotantoa ja yrittää löytää tuore käyttökelpoinen sitaatti hänen laajasta tuotannostaan.

Runebergiä ei aina siteerata kovin tietoisesti, mutta kukapa ei olisi joskus lainannut refleksinomaisesti Maamme-laulua kommentoimalla talousuutisia lauseella ”on maamme köyhä, siksi jää”.

Melko yleinen, joskin hieman kirjallista sävyä puheeseen tuova lainaus on Vänrikki Stoolin alussa, jossa sotakirjallisuuteen innostuva ylioppilas-minä lausahtaa ”luin rivin, luin kaks´, vereni tunsin kuumemmaks”. ”Jotain ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin” on niin ikään aina ajankohtainen lainaus ja lieneepä moni meistä käyttänyt jotain variaatiota luonnehdinnasta ”ne korutont´on kertomaa” tietämättä, että puhuu vanhan vänrikin suulla.

Viikon sitaattivihje: Kvanttihyppy

|

Kun tiede ja talous yhdistävät voimansa, tuloksena ei voi olla mitään huttua! Niinpä Aristoteleen sitaattivinkki ammentaa tällä viikolla suoraan tuosta nerouden emosuonesta!

Kyseessä on sana, jota kärkkäimmät kellokkaat jo osaavat käyttää. Nyt me liitymme heidän joukkoonsa ja sanomme: kvanttihyppy.

Kvanttihyppy saattaa kuulostaa oudolta, mutta se on sen tarkoituskin! Kvanttihypyn voi tehdä niin johtamistaidossa, terveydenhuollossa kuin tulevaisuuteen, uuteen tietoisuuteen tai rakentamisen teollistamiseen. Joka tapauksessa kvanttihyppy saa kuulijat vakaviksi koska he tajuavat, että nyt ollaan suurten asioiden äärellä!

Sitaattivihje: "EVEK"

|

Amerikkalainen elämäntapa on yksi ihmiskunnan hienoimpia saavutuksia ja sen vuoksi myös suomalaiset poimivat amerikkalaisten lifestylesta parhaat palat kuin rusinat Texas-pullasta.

Kiireinen elämäntyyli on yksi amerikkalaisjenkkien tärkeimpiä keksintöjä. Ilman sitä taloudellinen tuottavuutemme olisi vain murunen nykyisestä. Kiireinen, aikaa tuhlailematon elämä edellyttää ytimekkyyttä myös kielenkäytössä.

Tästä erinomainen esimerkki ovat akronyymit, jotka ovat viime vuosikymmenen aikana rantautuneet Suomeenkin. Tiedättehän, kun amerikkalainen ilmoittaa saapuvansa paikalle mahdollisimman nopeasti, hän ei ala muotoilla virkettä ja valikoida sanoja, koska siihen kuluisi liikaa aikaa ja kuulijan ajan kuluttaminen on epäkohteliasta. Sen sijaan amerikkalaisemme sanoo ytimekkäästi, että ETA: ASAP.

Volter Kilpi -sitaatit kunniaan!

|

Aristoteleen kantapään sitaattivinkki temmeltää tällä kertaa kirjallisuuden maailmassa. Kirjat ovat täynnä ytimekkäitä viisauksia, joita älykkäät kirjailijat ovat vaivojaan säästelemättä kehitelleet vain meitä varten.

Monet meistä välttävät kirjallisia sitaatteja, koska he pelkäävät saavansa kuulijakunnassaan ei-toivotun kirjallisen ja hienostelevan vaikutelman. Tämä on ilmeinen vaara ja siksi kirjallisen sitaatin alkuperä kannattaa valita huolella.

Ylivoimaisesti suosituin kirjallisten sitaattien lähde Raamatun jälkeen on viime vuosikymmeninä ollut Väinö Linnan Tuntematon sotilas. Hyvänä kakkosena seuraa itseoikeutetusti Aleksis Kivi Seitsemän veljeksen ja muiden klassikoidensa kanssa.

"Menestysviive"

|

Suomalaiset ovat itäisen veljeskansansa japanilaisten kanssa niin mukavaa ja hyväntahtoista kanssa, että kynnys ilmaista tunteita ja etenkin kielteisiä tunteita on valtaisa. Kyllä suomalainenkin kiroilla osaa, mutta mistäpä nämä aggressiivisen väkivaltaiset suomalaisugrilaiset purkaukset johtuvat, sydämeen padotuista lausumattomista kielteisistä tunteista.

Aristoteleen kantapää saapuu nyt auttamaan kuulijoita puhumaan negatiivisista asioista. Viikon sitaattivihje koskettaa nimittäin meille kaikille tuttua epäonnistumisen käsitettä ja sen ilmaisemisen vaikeutta.

Tilaa viikon sitaattivihje kännykkääsi

|

Aristoteleen kantapää antaa viikoittain kuulijoilleen sitaattivihjeen sitaatista, jonka käyttöä kannattaa suosia ja harjoittaa, koska se sulostuttaa maailmaa ja parantaa elämänlaatua.

Palvelu maksaa 0,35 EUR/vastaanotettu viesti ja se tilataan lähettämällä tekstiviesti ARISTOTELES numeroon 17176.

Palvelun voit lopettaa lähettämällä tekstiviestin ARISTOTELES SULJE numeroon 17176. Tilaus- ja lopetusviestin lähettäminen maksaa normaalin tekstiviestin hinnan.

Palvelu toimii seuraavien operaattoreiden liittymillä: Armas, DNA, Elisa, Kolumbus, Saunalahti, Sonera, Tele Finland, Zeroforty ja Ålands Mobiltelefon

"Mikä laulaen tulee, antaa tulla vaan"

|

Viikon sitaattivihje on tällä kertaa kotoisin tamperelaiselta laulutaiteilijalta ja ajattelijalta Pauli "Pate" Mustajärveltä. Laulaja Mustajärvi tunnetaan etenkin poikamaista nuorisomusiikkia esittävän Popeda-yhtyeen tekstittäjänä ja keulakuvana.

Vieraillessaan hiljattain Arto Nybergin keskusteluohjelmassa hän ilmoitti motokseen viisauden "mikä laulaen tulee, antaa tulla vaan".

Kuten tarkkaavainen lukija huomaa, "mikä laulaen tulee, antaa tulla vaan" on muunnelma vanhasta kansanviisaudesta "mikä laulaen tulee, se viheltäen menee".

Alkuperäinen versio "mikä laulaen tulee, se viheltäen menee" on klassinen ilmaus kahdelle asialle, joilla on yhteinen opetus.

Viikon sitaattivihje

|

Aristoteleen kantapää on kuuntelijan todellinen ystävä. Annamme teille viikoittain sitaattivihjeen, joita harjoittamalla kielellinen ilmaisunne muodostuu ajan myötä värikkäämmäksi, täsmällisemmäksi ja rikkaammaksi. Näin teistä tulee väistämättä suosittu henkilö niin vapaa-ajalla kuin työpaikallannekin ja elämänne laatu paranee ratkaisevasti.

Hyvä ja yleinen tapa saavuttaa parempi elämä puhumalla on lainata viisauksia jo valmiiksi pitkälle edenneiltä hahmoilta. Monet pitkälle päässeet ihmiset ovat nähneet paljon elämää ja oppineet näkemästään suunnattomia viisauksia, joita he kertovat tavallisille kansalaisille sopivissa tilanteissa.

Syndicate content