yle.fi



Sunnuntai: Dei namber eitt

Julkaistu Ma, 11/05/2009 - 20:47
  • Waldo's People punaisella matolla (Kuva: Aila Havia-Venäläinen)
  • Yli viikko jo mennyt. Kaikki toistelevat täällä päätään puistaen, että mihin nämä päivät ovat menneet, eikä kukaan muista mitä eilen oikein tuli tehtyä. Paitsi, että ohjaaja Rami ja kuvaaja Kari eivät varmaan päivää yöstä erottaisi, jos olisimme täällä keskellä kaamosta, niin paljon he tekevät töitä sekä nettiin että televisioon. Eli tämänkin blogin syvin tarkoitus on pitää meidät kartalla.

Eilisaamu pyhitettiin muutamalle lepotunnille, joiden jälkeen osa meistä lähti kaupungille ja Waldot lähtivät edustamaan iltapäivälehden toimittajan kanssa. Otimme lennosta taksin ja viisi ihmistä ahtautui mustaan hävittäjään, joka ampaisi kiitoradalle. ”HANAA!” tuumi kuski ja siinä sitten miljoonakaupungin asvalttia painettiin sata lasissa. Ja vähän yli.

Pääsimme sentään perille, mutta hähhäää, yritti huijata, tuo venäjän mies ja pyysi meiltä 800 ruplaa. Maksoimme 500 ja siinäkin varmaan oli liikaa. Mutta olimme hengissä, eikä ulkomaanmatka olisi mitään, jos ei kerran yritettäisi vetää välistä. Ei meistä parista muusta yleläisestä mitään, mutta kyydissä olivat sentään kommentaattorit Jaana, Peltsi ja Hietamäen Jorma. Ihmiset olivat sunnuntaikävelyllä sankoin joukoin ja Jaana sai pidellä marakattia. Kumpikin näytti innostuneelta.

Illalla olivat vuorossa avajaiset, ja Eurodome oli tulvillaan viisukermaa. Waldot ottivat punaisen maton haltuun suvereenisti ja ilta kului rattoisasti tv-kameroiden ja salamavalojen säihkyessä. Kun Venäjä oli voittanut lätkäkullan, oli meno melko äänekästä: autojen torvet soivat ja ihmiset rynnivät kadulle. Maailmanmestaruus on iloinen asia.

Kirjoittaja toimii YLEn euroviisudelegaation tiedotuspäällikkönä

Menneet Moskovan valot