yle.fi



Moskova 2009

Waldo's People - biographie

Waldo's People est prêt pour Moscou avec l'énorme tube de dance "Lose Control".

Britannian euroviisu on "My time"

Brittiviisun on sanoittanut amerikkalainen Diane Warren.

Suuri ja mahtava euroviisulava

Tunnelmat Moskovasta ensimmäisen treenikierroksen jälkeen.

Waldo's People tähtää finaaliin

Tämän vuoden Euroviisujen virallisia avajaisia vietetään tänään Moskovassa. Itse kisoja varten on harjoiteltu jo reilun viikon ajan. Harjoitusten ohessa Suomen edustaja Waldo’s People on jaksanut markkinoida itseään aktiivisesti.

Kolmas kerta toden sanoo Unkarille

Zoltán Ádok Unkarin kolmas ehdokas Moskovan Euroviisuihin.

Toisesta semifinaalista jatkoon selvinneet

Ennakkosuosikit Norja, Kreikka ja Ukraina (kuvassa) selvittivät tiensä lauantaiseen viisufinaaliin. Kymmenen finaalipaikkaa jaettiin puhelinäänestyksen ja asiantuntijaraatien antamien äänien perusteella.

Rockyhtye Reginasta Bosnia-Hertsegovinan viisuedustaja

Edustuskappaleen nimi on "Bistra voda".

Islannin kakkoserän kappaleet kuunneltavissa

Kaksi parasta jatkaa finaaliin.

Elvis-imitaattorista pop-oopperaan

Arviot Belgian, Valko-Venäjän ja Ruotsin euroviisuista.

Lehti: Patricia Kaasin euroviisu on "S'il fallait le faire"

Ranskan euroviisun virallinen julkistus tapahtuu 9. helmikuuta.

Viisuartistit Askon haastattelussa

Mitkä ovat Kreikan, Romanian, Maltan ja Portugalin viisuedustajien tunnelmat? YLEn Asko Murtomäki haastatteli viisutähtiä perjantaina Moskovassa.

Viisi maata valitsee edustusviisunsa tänä iltana

Luvassa euroviisukarsintojen superlauantai.

Yhdeksän voittajasuosikkia

Radio Suomen viisukommentaattorit Jorma Hietamäki ja Sanna Kojo jatkavat voittajaehdokkaiden puimista. "Kerronko mielestäni hyviä vai miten minä lottaisin näissä kisoissa," Jorma aloittaa pohdintansa. Hänen ensimmäinen voittajaehdokkaansa on Islanti, siinä missä Sanna aloittaa Ranskalla.

Myös Liettuan osallistuminen Euroviisuihin vaakalaudalla

Talouskriisi saattaa romuttaa myös Liettuan euroviisusuunnitelmat.

Georgian kappale ei kelpaa Euroviisuihin

Georgia ei saa esittää Euroviisuissa kappalettaan, jonka on katsottu piikittelevän Venäjän pääministeriä Vladimir Putinia.

Perdre contrôle

Traduction en français.

Edessä euroviisukarsintojen superviikonloppu

Semifinaaliarvonta Moskovassa perjantaina 30. tammikuuta klo 14.

Tiistai: Dei namber trii

Ja taas aamupalalle. Tarjolla on enemmän kuin mummovainaan seitsemän sorttia tuoreista ananaksenlohkoista makkaravalikoiman, juustotarjottimen ja leipäpöydän kautta mysli-muro-kurpitsansiemen(!)valikoimaan ja sieltä perinteiselle muna-pekoniakselille.

Chiarasta kolmannen kerran Maltan euroviisuedustaja

Myös Kyproksen edustaja valittiin lauantai-iltana.

Viisujännitys nousee, tänään vuorossa ensimmäiset pukuharjoitukset

Waldo's People ja muut ensimmäisen semifinaalin esiintyjät astuvat tänään ensimmäistä kertaa lavalle suuren yleisön eteen. Semifinaalin pukuharjoitukset vedetään läpi aivan samoin kuin huominen semifinaali, lukuunottamatta äänestystä.

Moskovan Euroviisujen hinta 35 miljoonaa dollaria

Moskovassa järjestettävä vuoden 2009 Eurovision laulukilpailu maksaa järjestäjille yli 35 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria eli lähes 30 miljoonaa euroa, uutisoi Russia Today -verkkosivusto.

Riittääkö Bulgarian edustajan laulutaito Euroviisuihin?

BNT tekee lopullisen päätöksen Euroviisuihin osallistumisesta 10. maaliskuuta.

Voittaako Ranska kaikkien aikojen Euroviisut?

Tänä iltana Euroviisujen spektaakkelimainen finaali.

Kuuntele näytteet Norjan karsinnan kappaleista

Norjan karsinta pyörähtää käyntiin 24. tammikuuta.

Waldo's Peoplen euroviisu rikkoi miljoonan katsojan rajan netissä

Suomea toukokuussa Moskovan Euroviisuissa edustavan Waldo's Peoplen Lose Control -kappaleen video on kerännyt YouTubessa jo yli miljoona katsojaa.

Katso Suomen esikatseluvideo

Waldo's Peoplen video "Lose Control".

Patricia Kaas häikäisi harjoituksissa

Terveiset Olympiyski-areenalta!

"S'il fallait le faire" virallisesti Ranskan euroviisu

Patricia Kaasin euroviisu esiteltiin Ranskan televisiossa.

Islanti lehdistökeskuksen ykkössuosikki

Euroviisujen lehdistökeskuksessa pidetään perinteisesti oma äänestys semifinaalien maiden kesken. Tämän vuoden ensimmäisen semin äänestys on päättynyt, ja siinä Suomi sijoittui lopulta ensimmäisen semin sijalle 9. Voittajaksi toimittajat ovat äänestäneet Islannin.

Ensimmäisen alkuerän artistit julkistettu Norjassa

Seitsemän artistia valmiina Melodi Grand Prix 2009 -karsintaan.

Ukrainan edustajaksi Svetlana Loboda

Myös Serbian ja Slovakian edustajat Moskovan Euroviisuihin on valittu!

Kuuntele Romanian viisuehdokkaat

TVR on valinnut 24 sävelmää Romanian euroviisukarsintaan.

Waldo's People kilpailee Moskovassa numerolla 15

Euroviisujen esiintymisjärjestykset on arvottu Moskovassa.

Semifinaalimaat jaettu arvontakoreihin

Suomi samassa arvontakorissa muiden Pohjoismaiden ja Viron kanssa.

Keskiviikko: Dei namber forr

Tänään oli luppopäivä! Ihanaa! Sehän merkitsi sitä, että jengi alkoi viimeistellä soundeja ja koreografiaa, lukea työsähköpostejaan, buukata haastiksia, jakaa Waldo’s People propagandaa lehdistökeskuksessa, kuulla viimeiset kuulumiset kisapaikalla ja kirjoitella blogeja vasta aamuyhdeltätoista.

Myös Kátya Tompos vetäytyi edustustehtävästä

Unkarin kolmas euroviisuedustaja valitaan lähipäivinä.

Kuka pääsee jatkoon, tässä YLEn viisutiimin veikkaukset

YLEn viisutiimi on kuunnellut ja katsellut esityksiä Moskovassa jo päivien ajan, ja tässä on heidän omat veikkauksensa finaalipaikan saajista. Kaikkien listoilta löytyy viisi samaa maata: Turkki, Islanti, Suomi, Malta ja Bosnia-Herzegovina (kuvassa).

Jälleen edessä kiireinen karsintaviikonloppu

Viikonlopun aikana valitaan neljän maan edustuskappaleet Moskovan Euroviisuihin.

Euroviisufinaalilla yli 122 miljoonaa katsojaa

Katsojaluvut nousivat myös Suomessa.

Georgia vetäytyy Euroviisuista

Georgia on ilmoittanut vetäytyvänsä Eurovision laulukilpailusta, koska maan valitsemaa laulua ei hyväksytty kilpailuun.

Euroviisujen verkkoäänestys alkanut Portugalissa

Kuuntele Portugalin euroviisuehdokkaat.

Waldo's People korkkasi viisulavan Moskovassa

Suomea Euroviisuissa edustava Waldo's People on päässyt kokeilemaan esiintymislavaa Moskovassa. Kokoonpanon ensimmäinen harjoitus Olympiyski Indoor Arenalla oli maanantaina päivällä.

Kátya Tompos valittu Unkarin edustajaksi - kuuntele kappale

Edustuskappaleen nimi on "Magányos csónak".

Lauantai: Dei namber seven

Voiton päivä! Vaikka ei siltä tunnu, kun kello soittaa seitsemältä. Eilen illalla maahan saapuneet Jaana ja Peltsi otettiin messin ja eikun ohjuksia bongailemaan.

"We don't wanna put in" voitti Georgiassa - katso esitys

Sakis Rouvas saa mukaansa Moskovaan kappaleen "This is our night".

YLEn viisutiimin jäsenet ennustivat keskimäärin kahdeksan finalistia oikein

YLEn viisutiimi onnistui hyvin semifinaaliveikkauksissaan: Heikoin tulos oli seitsemän ja paras yhdeksän oikein. Kukaan ei siis onnistunut veikkaamaan kaikkia maita oikein. Kaikkien listoilta löytyneet viisi maata - Turkki, Islanti (kuvassa), Suomi, Malta ja Bosnia-Herzegovina - selvisivät finaaliin.

Kuuntele Moldovan euroviisuehdokkaat

Moldovan karsinta käydään helmikuussa.

Moskovan Euroviisuissa tehtiin puhelinäänestysennätys

Euroviisujen semifinaaleissa ja finaalissa rekisteröitiin yhteensä yli 10,6 miljoonaa puhelin- ja tekstiviestiääntä.

Israel valitsi Noan ja Mira Awadin Euroviisuihin

Juutalainen ja palestiinalainen arabikristitty edustavat Israelia.

БИОГРАФИЯ ГРУППЫ WALDO’S PEOPLE

Группа Waldo's People готова выступить на конкурсе в Москве со своей экстремальной песней "Lose Control".

Patricia Kaasin valinta Ranskan euroviisuedustajaksi vahvistettu

France Télévisions vahvisti Kaasin valinnan.

Viisikymppiset Euroviisut elävät vetreitä vuosia

Moskovan Euroviisuissa on nähdään niin slaavilaista kaihoa kuin pop-oopperaa. Uuden pistelaskujärjestelmän toivotaan vähentävän naapureiden suosimista.

Israelin euroviisuksi ehdolla neljä kappaletta

Kuuntele Israelin euroviisut.

Euroviisufanit ja toimittajat karttavat Venäjää

Euroviisujen ensimmäinen semifinaali kisataan tiistaina Moskovassa. Mukana on myös Suomen edustaja Waldo’s People kappaleella Lose Control. Tänä vuonna monet viisufanit ja toimittajat ovat jättäneet kisat väliin järjestäjämaa Venäjän takia.

Moskovasta virallisesti Euroviisujen isäntäkaupunki

Euroviisujen järjestäminen maksaa Moskovan kaupungille 35 miljoonaa euroa.

Waldo's People - biography

Waldo's People ready for Moscow with the ultimate dance song "Lose Control".

Espanjan karsinnassa jäljellä 50 laulua

Melody, Soraya ja Santa Fe verkkoäänestyksen suosituimmat.

Jari Sillanpää ilmoittaa Suomen pisteet euroviisufinaalissa

Jari Sillanpää ilmoittaa Suomen pisteet suorassa kansainvälisessä vuoden 2009 Eurovision laulukilpailun finaalilähetyksessä lauantaina 16. toukokuuta.

Arash säveltänyt Azerbaidžanin euroviisun

Kappaleen nimi on "Always".

"Voittajan ennustaminen on vaikeaa"

"Yksikään kappaleista ei nouse esityksellään, melodialtaan eikä rakenteeltaan sellaiseksi, että se heti kuulostaisi jotenkin ylivoimaiselta tai sykähdyttävältä," arvioi Jorma Hietamäki tämän vuoden kisabiisejä YLE Radio Suomen kisastudiossa.

Aleksander Rybak murskaavan ylivoimaiseen voittoon Norjassa

"Fairytale" nousi Moskovan Euroviisujen ennakkosuosikiksi!

Toisen semifinaalin voittajat ja häviäjät

Joukossa niin varmoja jatkoonmenijöitä kuin yllättäjiäkin.

43 maata mukana Moskovan Euroviisuissa

Latvia sittenkin mukana Euroviisuissa. Slovakia tekee paluun Euroviisuihin.

Katso euroviisujen esikatseluvideot

Vuoden 2009 euroviisut esikatselussa. Videot katsottavissa myös kännykällä osoitteessa yle.mobi.

Euroviisujen superlauantain tulossatoa - katso voittoesitykset

Ison-Britannian, Romanian ja Tanskan edustajat valittu!

Ailan ja Terhin albumista

Suomen delegaation tiedotuspäällikkö Aila Havia-Venäläinen ja delegaation päällikkö Terhi Norvasto avaavat meille valokuva-albuminsa. Kuvat ovat ensimmäisten Moskovan päivien aikana otettuja.

Kenestä Kroatian edustaja?

Kroatian edustaja valitaan helmikuun lopulla.

Viisuartistit Askon haastattelussa, osa 3

Mitkä ovat Saksan ja Unkarin viisuedustajien tunnelmat ennen varsinaisia viisukoitoksia? YLEn Asko Murtomäki haastatteli viisutähtiä Moskovassa viisuviikon aluksi.

Latvia jää pois Moskovan Euroviisuista

Talouskriisin koetteleman Latvian hallitus leikkasi LTV:n budjetista 3,5 miljoonaa euroa.

Lose Control

Original English lyrics

Islannissa karsitaan viimeiset finalistit lauantaina

Islannin karsinta huipentuu 14. helmikuuta pidettävään finaaliin.

Maanantai: Dei number tu, eli harjoitukset ja lehdistötilaisuus

Ravitsevan ja monipuolisen aamiaisen jälkeen joukkomme siirtyi kohtalaisen sujuvasti kilpa-areenalle. Ensimmäiset harjoitukset edessä. Veri importat dei. Pukuhuone osoittautui inasen pieneksi, vaan mikä tärkeintä: siellä oli vettä ja tuoremehua.

Viisut on nyt virallisesti avattu

Vaikka Euroviisuartistit ovat jo harjoitelleet viikon Moskovassa, avattiin vuoden 2009 viisut virallisesti vasta eilen illalla. Avajaistapahtuma on perinteisesti paikka, jossa kaikki artistit pyrkivät kääntämään paikalla olevan lehdistön huomion puoleensa.

Kisakonkarit pitävät Moskovan viisuja onnistuneina

Moskovan Euroviisuja on luonnehdittu suurimmiksi koskaan, mutta miten kisajärjestelyt ovat menneet? Ville Vedenpää tapasi kaksi kokenutta viisukävijää, joiden mielestä tämänvuotiset viisut ovat olleet erittäin onnistuneet.

Islannin karsinta starttaa lauantaina - kuuntele 1. erän ehdokkaat

Neljästä kappaleesta kaksi etenee finaaliin.

Aysel Teymourzadeh edustaa Azerbaidzania Moskovassa

19-vuotias r&b-laulajatar nousi täydestä tuntemattomuudesta Azerbaidzanin euroviisuedustajaksi.

Suomi voitti SVT:n esikatselut

Suomen lisäksi Bosnia-Hertsegovina ja Turkki mahtuivat kärkikolmikkoon.

Draamaa Alankomaiden ja Slovenian karsinnoissa - katso voittoesitykset

Yleisön ja asiantuntijoiden mielipiteet menivät ristiin.

Tutustu Karoliinaan

Karoliinalla on iso rooli Waldo's People -bändissä. Tumma laulajatar on odottanut Moskovan matkaa malttamattomasti jo pitkään!

Naisartistit juhlivat superlauantain euroviisukarsinnoissa

Viisi maata valitsi edustajansa Moskovan Euroviisuihin.

Waldo’s People lataa viime hetken energiaa viisuesitykseen

Euroviisujen ensimmäinen semifinaali käydään illalla Moskovassa. Suomen edustaja Waldo’s People lähtee kisaan odottavan jännittyneenä hyvin vedetyn viimeisen kenraaliharjoituksen jälkeen.

Georgia sittenkin Euroviisuihin

Georgia pyörsi päätöksensä boikotoida Moskovan Euroviisuja.

Anastasya Prihodkosta isäntämaan viisuedustaja

Viroa edustaa Moskovassa Urban Symphony.

Ruotsi tarjoaa pop-oopperaa Moskovassa

Melodifestivalen-finaalin äänestyksestä muodostui huikea jännitysnäytelmä (kuva: Alain Douit / EBU).

Puolan karsinta kutistui 10 laulun väliseksi kilpailuksi

Kaksi laulua hylätty sääntörikkomuksen takia.

Artistit Euroclubin avajaisissa

Kun päivän harjoitukset ovat ohi, kohtaavat viisuesiintyjät, fanit ja toimittajat toisensa Euroclubilla. YLEn viisuasiantuntija Asko Murtomäki lähti Euroclubin avajaispäivänä 5.5.2009 kyselemään artistien tunnelmia.

Alex Swings Oscar Sings edustaa Saksaa Moskovassa

Saksan edustuskappale ensiesitetään 21. helmikuuta.

Ensimmäisessa semifinaalissa tiukka kisa finaalipaikoista

Ensimmäinen pukuharjoitus on takana. Istuin itse paikan päällä ja kirjasin ylös ensikommentit esityksistä ja lauluista. Tässä ovat siis omat mielipiteeni ensimmäisen semifinaalin kisaajista.

Moskova 2009

Norja juhli voittoa Moskovassa järjestetyissä Euroviisuissa. Tsekkaa tulokset!

Viiden maan euroviisuedustajat valitaan viikonloppuna

Venäjän ja Viron karsinnat käydään lauantai-iltana.

Norjalle murskavoitto Euroviisuissa

Euroviisut järjestetään ensi vuonna Norjassa: maan euroviisuedustaja Alexander Rybak Fairytale-kappaleellaan otti murskavoiton Moskovan kisoissa. Maa sai kaikkiaan 387 pistettä ja peittosi mennen tullen Lordin kolmen vuoden takaisen piste-ennätyksen.

Ronan Keating sävelsi kappaleen Tanskan karsintaan

DR julkisti Tanskan euroviisufinalistit.