Notkeaa soulia kekseliäillä kitarakoukuilla höystettynä: McAlmont & Butler osuvat maaliin toisella levyllään.
Sielukkaita svengihelmiä 1970-luvun Karibianmereltä sukellettuna
Jamaikalaisen urkukunkun soul-reggae-instrupommi lunastaa lupauksensa ja pitää tanssijat liikkeessä.
Get Carter - before Carter gets you: brittiläisen gangsterielokuvan klassikko saa arvoisensa musiikillisen taustan.
The Pistols of Mod - The Chords tarjoaa ainoaksi jääneellä albumillaan tiukan annoksen punkmankelin läpi prässättyä modpoppia.
Hip hop -instrumentaalivelhon vetävän elokuvallinen samplesekoitus on vinyylin kierrätyksen riemuvoitto.
Rhythm and bluesin ja soulin kuumapäisen pioneerin kadonnut albumi näkee vihdoinkin päivänvalon.
Shadows-rumpalin suunnanmuutos rautalankasoundista svengaavan Lontoon sointimaailmaan.
Iloisesti Hammondilla - The Mohawks lyö tiskiin iskevää instrumentaalitykitystä, jota hip hop -tuottajat ovat ahkerasti samplanneet
1960-luvun brittiläisen soul-skenen soihdunkantaja Geno Washington And The Ram Jam Band levitti soulin ilosanomaa raivoisalla intensiteetillä ja autenttisella soundilla.
Mustavalkean imagon ja upeasti tuotetun levyn jälkeen pettyy katsellessaan 24-vuotiasta pikkutyttöä tepsuttamassa legginsseissään livenä Roskildessa.
Klassikobiisien vähemmän tunnetut alkuperäisversiot pääsevät parrasvaloihin.
Small Facesin pitkä mutta hienovarainen harppaus kohti psykedeliaa.
Sly And The Family Stonen viimeinen ässäalbumi liitää omissa sfääreissään.
Roisin rhythm & bluesin tulkitsija sukeltaa soulin ja funkin syövereihin.
Friedin esikoisalbumi on häkellyttävän hyvä levy. Biisimateriaali on ensiluokkaista, tuotanto täynnä hienoja yksityiskohtia ja – ennen kaikkea – Jonte Shortin sielukas lauluääni saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä.
”Africa’s the name, Shaft’s the game.” Musta superdekkari niputtaa orjakauppiaat svengaavan taustamusiikin tahdissa.
Afro-funkin etujoukko tekee DJ:n elämän helpoksi
Road To Freedom (Talkin’ Loud, 1991) on acid jazz -leimastaan huolimatta ennen muuta moderni soul-levy, jonka kantavana voimana on Carleen Andersonin sielukas laulu.
Mayfieldin ryhtyessä levyttämään There’s No Place Like America -albumia (Curtom, 1975) disco oli päivän hittisoundi. Se ei kuitenkaan tällä kiekolla kuulu.
Bettyn laulutapa edustaa 1970-luvun mustien naisvokalistien karheampaa laitaa: hän kirkuu, kähisee ja mouruaa lauluosuuksissaan kuin raivotautinen villikissa.
Albumin nimibiisistä It’s Just Begun on muodostunut klassikko, jota on samplatty ahkerasti hip hopin saralla
Yhtyeen nimi on viittaus Pohjois-Englannissa kukoistaneeseen Northern soul –skeneen ja sen piirissä suosittuun stimulanttiin nimeltä Dexedrine.