Fried: Fried

Julkaistu Su, 27/07/2008 - 06:00
  • Fried: Fried (Kuva: )
  • Friedin esikoisalbumi on häkellyttävän hyvä levy. Biisimateriaali on ensiluokkaista, tuotanto täynnä hienoja yksityiskohtia ja – ennen kaikkea – Jonte Shortin sielukas lauluääni saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä.

Viime vuosina on julkaistu paljon levyjä, jotka ovat pyrkineet tuomaan vanhan koulukunnan soulia tähän päivään. Harva on kuitenkaan onnistunut siinä niin hyvin kuin brittiläisen David Steelen luotsaama Fried, jonka debyyttialbumi Fried (London, 2004) on ehdottomasti 2000-luvun soulin aatelia.

David Steele on hankkinut kannuksensa yhtyeissä The Beat ja Fine Young Cannibals. FYC:n hajottua 1990-luvun alkupuolella Steele aloitti uuden laulajan etsinnän. Hänen tavoitteenaan oli löytää Aretha Franklinin veroinen kyky omia biisejään tulkitsemaan. Sopiva vokalisti löytyi vasta vuonna 2001, kun Steele yhytti New Orleansissa nuoren gospel-laulaja Jonte Shortin. Kaksikko ryhtyi työstämään Steelen pöytälaatikkoon kertynyttä materiaalia.

Friedin esikoisalbumi on häkellyttävän hyvä levy. Biisimateriaali on ensiluokkaista, tuotanto täynnä hienoja yksityiskohtia ja koukkuja ja – ennen kaikkea – Jonte Shortin sielukas lauluääni saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä. Tasavahvan albumin huippukohtia ovat iskevä avausbiisi When You Get Out Of Jail, jossa Wu-Tang Clanin RZA hoitaa rap-osuuden, majesteettinen Things Change sekä sykähdyttävillä gospel-taustalauluilla kuorrutettu Whatever I Choose I Loose.

Albumi keräsi ilmestyessään kehuja kriitikoilta, mutta sai muuten suorastaan rikollisen vähän huomiota mm. levy-yhtiöön liittyvien ongelmien takia. Sen päivitetty versio julkaistiin uudelleen vuonna 2007 nimellä Things Change (RCA). Mainio albumi sekin, mutta jotenkin alkuperäinen kokonaisuus ja biisijärjestys on napakampi. Tätä levyä ei kannata ohittaa.

Tekijä:

Levylöydöt