Jimmy Castor (s. 1943) on amerikkalainen laulaja/saksofonisti/lauluntekijä, joka aloitti uransa jo varhaisteini-iässä New Yorkissa 1950-luvun puolivälissä. Hänen doowop-yhtyeensä, Jimmy Castor And The Juniorsin levytys, Castorin säveltämä I Promise To Remember oli hitti Frankie Lymon And The Teenagersin versiona vuonna 1956. Samankaltaisesta laulusoundista johtuen Castor myös lauloi Teenagersin solistina lyhytaikaisesti vuonna 1957 Frankie Lymonin jätettyä yhtyeen.
Taitavana saksofonistina Jimmy Castorilla riitti kysyntää sessiomuusikkona 1960-luvun alkupuolella. Musiikkibisneksen eturiviin Castor palasi vasta 1960-luvun puolivälissä, kun hän kasasi ympärilleen omaa nimeään kantaneen yhtyeen ja saavutti pienimuotoisen hitin vuonna 1967 biisillä Hey Leroy, Your Mama’s Calling You. Tämän jälkeen Jimmy Castor vaipui jälleen useaksi vuodeksi popmusiikin aluskasvillisuuteen. Vuonna 1971 Castor solmi levytyssopimuksen RCA:n kanssa ja alkoi työstää uutta levyä kokoonpanolla, jonka nimeksi tuli The Jimmy Castor Bunch.
Yhtyeen maaliskuussa 1972 julkaistu albumi It’s Just Begun (RCA) on Jimmy Castorin mestariteos ja siitä tuli myös hänen menestynein levynsä. Se on afro-psykedeelistä kanttansa myöten mainio kokonaisuus, jossa funk, salsa, soul ja pop sekoittuvat vastustamattomasti svengaavaksi keitokseksi. Kaiken pohjana on rumpujen ja basson muodostama hypnoottinen funk-groove, jota ärhäkät fuzz-kitarat, saksofoniriffit ja monikerroksiset perkussio-osuudet maustavat kipakasti. Levyltä lohkaistu hittisingle Troglodyte (Cave Man) on hyvä esimerkki tästä. Biisissä Castor kartoittaa kieli poskessa kivikauden miehen lemmenseikkailuja tiukan funk-poljennon päällä.
Huumoristisen otteen vastapainoksi albumi sisältää myös tiukkaa yhteiskunnallista kommentointia mm. kappaleissa L.T.D. (Life, Truth & Death) tai You Better Be Good (Or The Devil Gon’ Getcha). Albumin nimibiisistä It’s Just Begun on muodostunut klassikko, jota on samplatty ahkerasti hip hopin saralla (esimerkiksi Jungle Brothersin On The Run ja Eric B. & Rakimin Musical Massacre rakentuvat tuon samplen pohjalle). Vaihtelua kokonaisuuteen tuovat soulahtava My Brightest Day sekä päivitetty versio Castorin doowop-hitistä I Promise To Remember. Kaiken kaikkiaan mahtilevy, joka saa puujalkaisimman köntyksenkin suuntaamaan välittömästi kohti tanssilattiaa.