Levylöytö: The Chords: So Far Away

Julkaistu Su, 01/03/2009 - 07:00
  • The Chords: So Far Away -albumin kansi (Kuva: )
  • The Pistols of Mod - The Chords tarjoaa ainoaksi jääneellä albumillaan tiukan annoksen punkmankelin läpi prässättyä modpoppia.

Quadrophenia-elokuvan (1979) jälkimainingeissa kukoistukseensa nousseen mod-alakulttuurin uuden aallon esiin huuhtomaa musiikillista antia ei voi parhaalla tahdollakaan kuvata järin merkittäväksi. Suurin osa näistä toisen aallon mod-bändeistä oli vähäverisiä ja vaisuja. The Chords on tässä joukossa säännön vahvistava poikkeus, sillä bändin ainoaksi jäänyt albumi So Far Away (Polydor 1980) on brittipopin unohdettu klassikko.

Alkuvuonna 1979 Lontoossa perustettu The Chords keräsi ensimmäiset faninsa orastavan uusmod-skenen parista. Yhtyeen ura lähti kuitenkin kunnolla liikkeelle kesällä 1979 John Peelin radio-ohjelmaa varten tehdystä äänityssessiosta. Tarttuvista katupunk-ralleistaan tunnetuksi tulleen Sham 69 -bändin nokkamies Jimmy Pursey innostui The Chordsista niin rajusti, että kiinnitti yhtyeen omalle (Polydorin siipien suojissa toimineelle) levymerkilleen ja halusi tuottaa heidän levynsä.
 

Jimmy Purseyn innostuksen voi hyvin ymmärtää, sillä vaikka The Chordsin juuret olivat 1960-luvun brittipopissa ja soulissa, bändin soundissa kuului selkeästi myös punkin energia. Sounds-lehti kutsuikin artikkelissaan The Chordsia osuvasti nimellä ”The Pistols of Mod”.
 

Huolimatta hyvän vastaanoton saaneesta ensisinglestä Now It’s Gone (1979), Jimmy Pursey ja The Chords ajautuivat melko pian erimielisyyksiin siitä, mihin suuntaan bändin soundia ja imagoa pitäisi kehittää. Välirikon jälkeen The Chords havaitsi olevansa taas lähtöruudussa. Viikkokausien tyhjäkäynnin jälkeen bändi sai solmittua uuden levytyssopimuksen ja pääsi aloittamaan ensialbuminsa äänitykset.
 

Vastoinkäymisistä huolimatta So Far Away on iskevä albumi. Sen kivijalkana on tiukka, energinen yhteissoitto sekä ennen muuta hyvät, omat biisit, joiden sanoituksissa ei kaihdettu myöskään yhteiskunnallisia aiheita. Lähimpänä vertailukohtana tulee mieleen The Jam, mutta yhtymäkohdista huolimatta The Chords operoi silti selvästi omalla tontillaan. Tasavahvan albumin kohokohtiin lukeutuvat singleinäkin julkaistut Maybe Tomorrow, Something’s Missing, So Far Away sekä Breaks My Heart.
 

So Far Away sai ilmestyessään suopean vastaanoton musiikkimediassa ja myi myös kohtalaisen hyvin. Mod-bändin leima koitui The Chordsille alkuhypen jälkeen kuitenkin taakaksi. Mod-skenen noste hiipui, ja uudet virtaukset, kuten 2Tone-ska tai uusromantiikka syrjäyttivät sen median valokeilasta. Debyyttialbuminsa jälkeen The Chords teki vielä pari singleä, kunnes hajosi lopullisesti vuonna 1981.
 

Vaikka The Chordsin ura jäi lyhyeksi, tekee So Far Away -albumi yhä edelleen vaikutuksen. Kyse on klassisesta brittipopista, joka ei kalpene kuuluisimpien aikalaistensa joukossa.

Tekijä:

Levylöydöt