Vuonna 1973 ensi-iltansa saanut elokuva Shaft In Africa (suomalaiselta nimeltään Shaft Ja orjakauppa) on klassisen blaxploitaatio-trilogian kolmas osa. Siinä missä kaksi ensimmäistä osaa Shaft (1971) ja Shaft’s Big Score (1972) tapahtuvat New Yorkin kaduilla, liikkuu kolmas osa kansainvälisemmässä miljöössä Pariisista Afrikkaan ja takaisin. Piinkova musta yksityisetsivä John Shaft (Richard Roundtree) saa tehtäväkseen lähteä Afrikkaan tekemään selvää jälkeä orjakauppaa pyörittävistä rikollisista.
Elokuvan musiikista huolehti Johnny Pate (s. 1923), joka oli keskeisiä hahmoja Chicagon soul-skenessä ja aiemmin mm. tuottanut ja sovittanut useita Curtis Mayfieldin ja The Impressionsin hittejä. Vaikka Isaac Hayesin ykkösosaan säveltämä Shaft-tunnari on kaikkein tunnetuin biisi elokuvatrilogian musiikista, on Shaft In Africa (Decca, 1973) kokonaisuutena paras elokuvasarjan soundtrackeista.
Heti ensimmäinen kappale vie mennessään: You Can’t Even Walk In the Park on vahvasti etenevä action-tunnari, jonka orkestraalinen wah-wah-funk luo tiukan svengin imun. Elokuvan pääteemana on Four Topsin esittämä uhmakas soul-kipale Are You Man Enough, josta albumilta löytyykin kolme erilaista versiota. Shaft In Africa (Addis) -biisin perkussiivinen funk tiukkoine torviriffeineen on kuin luotu break beatiksi. Tämän on huomannut mm. Jay-Z, joka samplasi sitä biisissään Show Me What You Got.
Paria pakollista täyteballadia lukúunottamatta Shaft In Africa -albumin muutkin raidat ovat täyttä tavaraa, ja levy toimii mainiosti pelkkänä kuuntelukokemuksena. Blaxploitaatio-leffat poikivat muutakin erinomaista musiikkia, mutta Shaft In African soundtrack on kiistatta eräs genren kirkkaimmista helmistä.