Amerikkalaisen soul-laulaja/lauluntekijä/tuottaja Curtis Mayfieldin (1942–1999) tuotannossa on aina yhdistynyt pettämätön hienojen melodioiden vainu sekä pureva yhteiskunnallisten epäkohtien kommentointi, jonka pohjavireenä on silti toiveikas asenne ihmiskunnan tulevaisuuteen. Siirryttyään soolouralle The Impressions -yhtyeestä vuonna 1970 hän saavutti suurimman menestyksensä Superfly-elokuvan soundtrackillä vuonna 1972.
Mayfieldin ryhtyessä levyttämään There’s No Place Like America -albumia (Curtom, 1975) disco oli päivän hittisoundi. Se ei kuitenkaan tällä kiekolla kuulu. Levyn kansi kertoo heti mistä on kysymys: taustalla on värikäs, 1940-luvun -tyylinen mainosjuliste, jossa valkoinen, onnellisen keskiluokkainen perhe autoilee tyytyväisenä hymyillen. Julisteen edessä mustat miehet ja naiset jonottavat jotakin – ruokaa, hyvinvointia tai toivoa paremmasta elämästä. Kontrasti amerikkalaisen unelman ja mustan väestön arkitodellisuuden välillä näyttäytyy räikeänä.
Levyn tempo on rauhallisen pohdiskeleva, ja kappaleiden sovitukset ovat pelkistettyjä. Keskeisinä elementteinä ovat Curtis Mayfieldin falsettilaulu, wah-wah-kitarat, sekä tehokkaan vähäeleinen rytmipohja, jota ajoittain maustavat sähköpiano, congarummut tai puhallinsektio. Avausraita Billy Jack on varoittava tarina Superflyn hengessä. When Seasons Change maalaa surumielisen näkymän siitä, miten vuodenajat vaihtuvat, mutta mikään ei vähäosaisten elämässä muutu. There’s No Place Like America ei kuitenkaan liiku yksinomaan lohduttomissa tunnelmissa. So In Love on eräs Curtis Mayfieldin hienoimpia rakkauslauluja, ja levyn päättävä Love To The People luo kaikesta huolimatta uskoa parempaan huomiseen.