Juttuarkiston listaus

  • Pinnalla | 09.11.2012

    Nenäpäivä 2012: Rusketusraidat

    Kuuntele miltä kuulostaa PMMP:n Rusketusraidat-kappale Nenäpäivän, festarikansan ja muutaman yllätysvierailijan tapaan! YleX kiersi kesän festareita ja kymmenet festaroitsijat pääsivät tulkitsemaan a cappella -yhtye Forkin sovittamaa versiota biisistä.

  • Ennen Maailmanlopun sushibaaria – Osa 4: hyvät

    Ei ole oikeaa tai väärää tapaa yhdistää klasaria ja muita musiikkeja. Kunhan muistaa jättää ne rock-rummut pois… Parhaimmillaan orkesterisovitus tukee laulua ja tekee kappaleesta aivan uuden version.

  • Mikaelin Naiset | 08.11.2012

    Pernillan paluu parrasvaloihin

    Pernillalle tärkeässä kappaleessa on aito ja rehellinen teksti, johon laulajan on helppo samaistua. Mikael Konttisen ja Pernillan tekemä versio biisistä istuisi varmasti kesäiselle autoajelulle yhtä hyvin kuin alkuperäinenkin.

  • Ennen Maailmanlopun sushibaaria – Osa 3: pahat ja rumat

    Kun klassisen ja kevyen musiikin toisiinsa naittamisessa epäonnistutaan, tulos voi olla myös ”ruma”, eli epäonnistunut, mutta jalo kokeilu. Se voi kuitenkin olla myös ”paha”, eli kyyninen, laskelmoiva ja ikävä. Levykauppojen alelaarit ovatkin viimeisen 40 vuoden ajan täyttyneet tuotoksista, joissa lukuisat yrittäjät koettavat yhdistellä sinfoniaorkesterin soundiin ja klassisen musiikin sävelkieleen kaikkea mahdollista heavystä bluesiin.

  • Ismo Alanko & RSO: Maailmanlopun sushibaari

    RSO ja yle.fi/musiikki esittävät: Maailmanlopun sushibaari. LIVE lauantaina 10.11. klo 19. Musiikkitalossa ja osoitteessa http://yle.fi/musiikki. Tv-taltiointi konsertista loppiaisena 6.1.2013 Yle Teemalla.

  • Ennen Maailmanlopun sushibaaria – Osa 2: tahattomasti hauskat

    Klassisen musiikin muoto- ja sävelkielen käyttäminen on usein helppo oikotie näennäiseen syvällisyyteen. Usein tulokset ovat varsin epämiellyttäviä ja karmivia, mutta välillä osutaan myös tahattoman huumorin suoneen ja nauru virtaa kuin kalkkisakka Talvivaaran altaista ympäröivään luontoon.

  • Yle Live | 06.11.2012 | Toimittaja Veli Kauppinen

    Soul-diivoja kaikki tyynni?

    Vuoden 2011 Divas-konsertti keskittyi soul-musiikkiin ja tähtinä nähtiin ainakin Mary J Blige, Erykah Badu, Martha Reeves, Mavis Staples, Jennifer Hudson ja Kelly Clarkson.

    Yle Live: Soul-diivat lavalla, TV2 sunnuntaina 11. marraskuuta kello 22.40.

  • Kun Ismo putos puusta

    Ismo Alankoa voisi luonnehtia suomalaisen rock-musiikin ikoniksi. Läpimurtoyhtye Hassisen konetta ovat seuranneet mm. Sielun Veljet, Ismo Alanko Säätiö ja Ismo Alanko Teholla. 1980-luvulta alkaneelle uralle mahtuu myös monia soolo- ja monitaiteellisia projekteja.Ylen Elävästä arkistosta löytyy kattava läpileikkaus taiteilijan uran vaiheista.

  • Musamatka | 05.11.2012 | Toimittaja Sari Casal

    Samuli Kosminen: "Kotibileet Reykjavikissa ovat harvoin tylsiä"

    Samuli Kosmisen ensikosketus Islannin pääkaupunkiin Reykjavikiin tapahtui 90-luvun puolivälissä deittiohjelman palkintomatkalla. Muusikko ihastui kaupunkiin heti ja hän vierailee siellä nykyään keskimäärin kerran pari vuodessa. Reykjavik on kokoonsa nähden todella aktiivinen musakaupunki, Kosminen vakuuttaa.

  • Metal Evolution | 04.11.2012

    Metal Evolution osa 5 - Glam metal

    Metal Evolutionin viides jakso saa Nalle Östermanin muistelemaan kohtaamisiaan Andy McCoyn kanssa sekä mönkään menneitä yrityksiään saada Slashilta haastattelua. Nalle tutustuu Yle Teemalla esitettävään 11-osaiseen Metal Evolution -sarjaan ja kirjaa ajatuksensa jokaisesta jaksosta etukäteen musiikkisaitillamme. Sarjan uusintakierros alkaa Areenassa 26.1. 2013 klo 12.00.

  • Mikaelin Naiset | 01.11.2012

    Mikaelin Naiset: Vuokko Hovatta

    Vuokko Hovatta laulaa epätoivoisesta rakkaudesta. Hän ihastui valitsemaansa kappaleeseen jo 1980- ja 90-lukujen taitteessa, jolloin hän oli vaihto-opiskelijana Saksassa. Hovatan tulkitsema suomenkielinen versio tästä nuoruusvuosina tärkeäksi tulleesta laulusta kirskuu rakkauden tuskaa. Säestyksestä vastaa Mikael Konttinen.

  • Ismo Alanko & RSO – ennakkotunnelmia

    Ismo Alangon ja Radion sinfoniaorkesterin Musiikkitalon yhteiskonsertti myytiin hetkessä loppuun. Esitystä pääsee kuitenkin seuraamaan suorana lähetyksenä yle.fi/musiikki-sivustolla 10.11.2012. Alanko ja RSO esittävät parikymmentä laulua Alangon uran vaiheilta uudenlaisina taiteellisina kokonaisuuksina. Luvassa ei missään nimessä ole vesitettyjä viihdeversioita rock-kappaleista, vaan konserttia varten on tilattu orkesterisovitukset kotimaisilta nykysäveltäjiltä.

  • Ennen Maailmanlopun sushibaaria – Osa 1: tahallaan hauskat

    Klassisen ja kevyen musiikin maailmojen yhdistämistä on kokeiltu lukemattomat kerrat vaihtelevalla menestyksellä. Onnistuessaan fuusio voi tietenkin tuottaa elämää suurempia elämyksiä. Äärimmäisen karkeasti yksinkertaistaen tulokset voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: hauskoihin, hyviin ja pahoihin tai rumiin. Huumorin alle löytyy myös kaksi alakategoriaa eli tahallinen ja tahaton. Aloitamme huumorilla ja tahallisella sellaisella.

  • Matkalla Maailmanlopun sushibaariin

    Ismo Alangon vaikutusta suomalaiseen musiikkiin on vaikea yliarvioida. Säveltäjänä hänen skaalansa taipuu rallatuksista kunnianhimoisiinkin kokonaisuuksiin ja vaikeista aiheista kuten rakkaudesta tai kuolemasta kirjoittaessaan Alanko onnistuu usein väistämään kaikki kliseekarikot ja porautumaan ihmisyyden ytimeen. Ehkä levottomista jaloista johtuu, ettei Ismo Alangosta ole vielä tullut valtakunnan kaapin päällä pönöttävää ikonia, vaan hän pystyy yhä sekä ihastuttamaan että vihastuttamaan.

  • Yle Live | 30.10.2012 | Toimittaja Veli Kauppinen

    Leaving Las Vegas

    Yle Livessä nähtävä The Killers-esiintyminen taltioitiin Oslossa vain pari viikkoa ennen tuoreen Battle Born -albumin julkaisupäivää ja kyseessä on miljoonia myyneen yhtyeen kohdalla harvinaisen intiimi klubikeikka.

  • Taustapirut | 30.10.2012 | Toimittaja Sari Casal

    Milla Palovaara: "Rehellinen tekeminen uppoaa minuun"

    Milla Palovaara ajautui musiikkibisnekseen, koska musan parissa häärääminen on aina ollut hänelle luontevaa. Hän nauttii live-tapahtumista niin esiintyjänä kuin järjestäjänä. Inspiraatiota Milla ammentaa lahjakkuudesta, sitä ei voi olla komppaamatta, hän sanoo.

  • Pinnalla | 29.10.2012

    Oodi rakkaudelle ja 1990-luvulle

    Jääkylmän kapitalismin sivukujilla asuu amerikkalainen unelma. Yksi haaveilee kirjoittavansa hittibiisin, toinen pääsevänsä parrasvaloihin ja kolmas vain saavansa lantin seuraavaan kokaiiniannokseen. Jo huomenna asiat voivat olla toisin ja tie tähtiin auki. Se, mikä on totta ja mikä katujen kieltä, jää RENTissä selvittämättä. RENT on myös ensimmäisiä Broadway-musikaaleja, jossa on homoseksuaalisia päähenkilöitä.

  • Metal Evolution | 28.10.2012

    Metal Evolution osa 4 - Brittihevin uusi aalto

    Metal Evolutionin neljäs jakso saa Nalle Östermanin pohtimaan punkin ja hevin suhdetta sekä muistelemaan suomalaisen hevin "amerikkalaistumista". Nalle tutustuu Yle Teemalla esitettävään 11-osaiseen Metal Evolution -sarjaan ja kirjaa ajatuksensa jokaisesta jaksosta etukäteen musiikkisaitillamme. Sarjan jaksot ovat katsottavissa yle.fi/musiikissa jo tv-lähetystä edeltävänä päivänä. Sarjan uusintakierros alkaa Areenassa 26.1. 2013 klo 12.00.

  • Mikaelin Naiset | 25.10.2012

    Mikaelin Naiset: Kaisa Vala

    Kaisa Valan erityisen tärkeä kappale tuo mieleen hetket Oxfordissa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Kaisa esittää kappaleen julkisesti.

Yhdistele sisältöä

Kommentit (0)

Ei kommentteja.

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä