Viime vuosina suomalaisissakin ryypiskelyjuhlissa, kuten vappuna, juhannuksena ja loppukesän rapujuhlissa, on alettu lainata vaikutteita suomenruotsalaisesta juhlaperinteestä. Moni perinteiseen suomalaiseen juhlintaan tottunut on yllättynyt, kun innokas isäntäväki alkaa umpisuomalaisilla kutsuilla laulattaa vieraillaan snapsilaulu helan gåria ynnä muita posket innosta hehkuen, vaikka kyseessä ei olisikaan teekkariseurue.

Kansallista itsetuntoamme hivelee muutama seikka, joka tekee suomalaisista erityisiä. Eskimotkin osaavat juoda viinaa, unkarilaiset osaavat tehdä itsemurhia, mutta vain suomalaiset juovat kahvia ja syövät banaaneita niin kuin suomalaiset.

Ja kahvin takia jokaisen suomalaisen kannattaa lukea Stewart Lee Allenin kirja Paholaisen juoma, jossa mies omalla tavallaan matkustaa kahvin matkassa Etiopiasta Jemenin ja Turkin kautta Eurooppaan, josta viimein laivalla Brasiliaan ja Yhdysvaltoihin. Kirja kertoo lukemattomia tarinoita kahvin historiasta.

Pääsiäinen sopii Mikael Agricolan juhlimisen ajankohdaksi mainiosti, onhan sana pääsiäinen hänen kehittämänsä uudissana; alunperin päsieinen. Kun monessa muussa kielessä pääsiäinen johtuu juhlan hepreankielisestä nimestä pesah, suomessa juhlitaan pääsiäistä edeltävän 40 päivän paastosta pääsemistä.

Sankarimme muistetaan uusien sanojen kehittäjänä, mutta hänellä oli myös kauneustajua kielen suhteen, kuten tämä runonpätkän käännös osoittaa:

Surullinen sydän, toistuva viha
ja harvoin iloa hakeva mieli

Näin vaalien jälkeen silmiemme eteen avautuu kiehtovan kuhiseva hallituksen muodostamisnäytelmä. Tai: anteeksi teatteriväki, voiko näytelmäksi kutsua prosessia, joka etenee kaikkea muuta kuin käsikirjoituksen mukaan, ilman ohjaajaa ja näyttelijöidenkin kannalta amatöörivoimin? Ei voi, joten nyt Aristoteleen sitaattivinkkiosasto ottaa käsiinsä Jalkapalloilijan käsikirjan ja tutkii, olisiko siitä apua uusien kansanedustajien työssä.

Kun ihminen on oman alansa huipulla, häneen kertyy viisautta, jota kannattaa muidenkin kuunnella. Taidot, jotka vaikuttavat meistä tavallisista raitintallaajista aivan mahdottomilta ovat huippuosaajalle lastenleikkiä. Niinpä meidän kannattaakin ottaa opiksi jokainen tiedonjyvänen, joka alansa ylimmän taitajan suusta putoaa.

Tällainen kultahippu ilmestyi valtakuntamme johtavassa sanomalehdessä Sapporon hiihtokisojen alla. Antti Penttisen jutussa modernien mäkimiesten mestari Janne Ahonen miettii paikallisia sääoloja realistisesti.

Luokaamme Aku Ankan munimispäivän kunniaksi silmäys viimeisimpien Akujen puhekupliin käyttökelpoisia sitaattivinkkejä löytääksemme. Voisivatko Ankan nykyseikkailut yhä tuottaa klassisia kansan suussa kulkevia sanontoja?

Numerossa kahdeksasta löytyy vauhdikas gangsteriseikkailu, jossa vilisee persoonallisia hahmoja. Vanha satama-ahtaaja pitää reviirinsä puhtaana huudahtamalla värikkäästi:

häipykää tontiltani, senkin matalamieliset mafiosot!

Johon gangsterit vastaavat samassa tyylilajissa:

lauot kovia sanoja ukonrähjä!

Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jong Ilin taannoinen syntymäpäivä sai maailman lehdistössä ansaitusti vaisuhkon vastaanoton. Miestä, joka ylläpitää piskuisen valtion kurjuutta, ei kannata kauheasti perhepiirin ulkopuolella juhlia. Ja varovasti sielläkin.

Kim Jong Il ja hänen isänsä Kim Il Sung ovat kuitenkin aiheuttaneet maassaan ainutlaatuisen runollisen ylistämisen muodon. Tuo sumeilematon, kekseliäs ja vilpitön johtajan saavutusten siunaaminen ylittää länsimaiset pyhimyslegendat ja historian aiempien diktaattorien kehumiset mennen tullen.

Kieli on paitsi kätevä tapa välittää tarpeellisia tiedonantoja, myös mainio väline kanssaihmisten pilkkaamiseen. Erityisen suosittua on aina ollut naapurikyläläisten ja muiden toiskuntalaisten pilkkaaminen. Me kaikki tunnemme Huittisten hullun miehen, mutta kuten Kirsti Mäkinen vastailmestyneessä perinpohjaisessa haukkumanimikirjassaan Lollot ja Kollot osoittaa, pilkkanimiä löytyy yllin kyllin kaikkialta maailmasta ja joka pitäjästä.

Globalisoituva aikamme nostaa kansallistunteita myös kotoisessa Suomessa. Viime sotia muistellaan ihailevammin kuin koskaan ja omaa kansallista perinnettä vaalitaan innolla. Niinpä on rohkeaa ottaa ja tarttua yhteen kaikkein rakastetuimpaan suomalaisuuden symboliin, Maamme-lauluun.

Johan Ludvig Runebergin runoilemaa Maamme-laulua pidetään maamme henkisen olemassaolon peruskivenä. Se syntyi tarpeeseen vuonna 1848, samana vuonna, kun idean itsenäisestä Suomesta sanotaan syntyneen.

Vaikka me modernit ihmiset olemmekin alituisesti hereillä ja elämme täysillä tätä hetkeä, tässä ja nyt sekä kaikki aistit terävinä, saatamme joskus vahingossa vaikuttaa poissaolevilta ja tehdä asioita, joita emme ole tarkoittaneet. Ennen, kun ihmiset olivat vajavaisempia kuin nykyään, tällainen tila oli yleisempi. Silloin sanottiin, että joku on hajamielinen tai muissa maailmoissa.