Syyn ja seurauksen suhde on ikiaikainen sanalaskujen ja viisauksien aihe. Eikä aivan ilman syytä, näemmehän joka päivä ympärillämme kanssakansalaisiamme, jotka näyttävät olevan täysin tietämättömiä monien umpihoopojen tekojensa seurauksista. Ja he katselevat meitä todennäköisesti aivan samoin miettein.

Sananlaskuistakaan ei aina ole erehdyksiä estämään, jokaisen sukupolven täytyy ilmeisesti tehdä omat virheensä oppiakseen jotain tällä maallisella taipaleellaan. Ja yksi keskeinen erehdysten tekemisen osa-alue on vanhat viisaudet, jotka käsittelevät tekoja ja niiden seurauksia. Ystävämme Setä Tuomola Turusta kuuli tammikuussa, miten Tuomas Enbuske haastatteli radiossa tulevaisuudentutkijaa, joka innostui asiastaan niin, että päästi suustaan seuraavan viisauden:

Sitä niittää mitä kyntää.

Kuten me kaikki peltojen antimia päivittäin nauttivat kansalaiset tiedämme, kyntämisessä viljelymaata kuohkeutetaan kääntämällä sitä auran siivillä vako kerrallaan ylösalaisin, jotta maa olisi otollisempaa siementen itämiselle. Niittäminen taas liittyy sadonkorjuuseen, jossa kerätään tulos siitä, mitä on kylvetty, kun on kynnetty.

On ymmärrettävää, että tulevaisuudentutkija unohtaa menneisyyden ja nykyisyyden termit tulevaa tihrustellessaan. Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuin epäilee kuitenkin että sellainen tulevaisuus, jossa jo kyntäminen antaa sadon siemenen, on kauempana kuin kaukana, ja tuomitsee tulevaisuudentutkijan loppupäiväksi kyntöhommiin auran varteen härjän taakse, hop hop!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Aika on aikaa, tulevaisuus muuttuu koko ajan nykyisyydeksi ja valuu sitten saman tien muistoihimme menneisyytenä. Kielen ja ilmausten kannalta kaikki aika ei kuitenkaan ole samanarvoista: monet ilmaukset on varattu vain tietynlaisen ajan ilmaisemiseen ja muissa yhteyksissä ne särisevät, harhauttavat ja ovat kulmikkaita.

Ystävämme Eero valittaa meille yhdestä tällaisesta ilmiöstä. Kyseessä on etenkin urheiluselostajien puheenparteen juurtunut omituinen tapa viitata menneeseen aikaan.

”Melko usein olen viime aikoina kuullut joidenkin radiotoimittajien käyttävän nurinkurisesti ilmaisua lähiaikoina. Esimerkiksi näin:

Lähiaikoina naishiihtäjämme ovat onnistuneet erinomaisesti.

Tietenkin pitäisi sanoa viime aikoina tai lähimenneisyydessä. Lähiaikoina tarkoittaa tulevaa ja viime mennyttä.”

Viikon sitaattivinkkinä onkin se, että kun puhumme menneisyydestä, älkäämme sekoittako siihen tulevaisuuden termejä kuten lähiaikoina, vaan sanotaan jämäkästi viime aikoina!

Kiitämme Eeroa lähettämällä hänelle viikon kirjallisuuspalkinnon, joka on tälläkin kertaa uutuuttaan hohkaava arvoteos nimeltään Aristoteleen kantapää — fraasirikos ei kannata. Kiehtovia lukuhetkiä!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Monet suomea äidinkielenään puhuvat ihmiset pitävät suomea helppona kielenä: sen kun sanoo, mitä meinaa ja se on siinä. Tällaiset ihmiset eivät ole koskaan laatineet sanomalehteen otsikkoa monimutkaisia asioita käsittelevään uutisjuttuun. Vasta silloin huomaa, miten kielemme sisältämät miljoonat mahdollisuudet sisältävät saman verran mahdollisuuksia erehdyksiin. Niin kuin nyt se Savon Sanomien otsikko helmikuun lopulla, joka kertoi seuraavaa:

Poliisille takapuolen näytöstä 120 euroa.

Ilmiantajaystävämme Toini kirjoittaa, että ”Tässäkö poliiseille uusi rahan ansaitsemiskeino tiukassa taloudellisessa tilanteessa?” Mutta otsikon jälkeen toiveikas lukija pettyy. Kyseessä onkin tapahtumasarja, jossa joensuulainen mies näytti ahteriaan poliisille ja tämän loukkaavaksi tulkitun eleen vuoksi hänet tuomittiin maksamaan sakkoja.

Ehkä selkeämmän sanajärjestyksen välttelyn syynä oli kirjoittajan savolainen syntyperä tai sitten tapahtumaketjun poikkeuksellisuus, mutta kiehtovia visioita otsikosta joka tapauksessa Savon Sanomien tilaajille avautui vain hiukan yli 200 eurolla vuodessa.

– – –

aristoteles(at)yle.fi

Hyvät siskot!
Teatteri on hauska harrastus mutta sairas ammatti. Tätä mieltä on moni teatterialaa tunteva – ja siltikin, siltikin siinä teatterissa on jotain, joka saa ihmiset rakastamaan työtään! Näyttelijän työ mielletäänkin usein intohimo- tai kutsumusammatiksi, jossa on ihan eri säännöt kuin muissa, maallisemmissa ja tylsemmissä töissä.

Mutta tietenkään näin ei ole. Teatteri on työpaikka siinä missä joku muukin. Teatterit ovat myös siinä mielessä tyypillisiä suomalaisia työpaikkoja, että niissä koetaan räikeää seksuaalista häirintää. Teattereissa ongelmista ei kuitenkaan puhuta, vaan jostain syystä nimenomaan teatteri halutaan väen vängällä nähdä mukamas erityisen tasa-arvoisena ja solidaarisena työpaikkana. Kuitenkin jokainen nuori naisnäyttelijä tietää, mistä teatterin seksuaalisessa häirinnässä on kyse.

Useimmiten seksuaalisen häirinnän, ahdistelun ja jopa väkivallan kohteeksi joutuu teatterissa nuori, vasta taloon tullut naisnäyttelijä. Pöyristyttävintä on, että häirinnän ja ahdistelun kulttuuri voi olla aivan julkista, jolloin kollegat eivät puutu ahdistelijoiden toimiin millään tavalla, vaan pahimmassa tapauksessa jopa ihannoivat sitä. ”Se nyt on semmoinen”, sanotaan vanhasta irstailijasta, joka käpälöi kulisseissa ja työntää suutelukohtauksessa kielen nuoren uhrinsa kurkkuun tämän toistuvista kielloista huolimatta. Toinen yleinen selitys on, että ”Taiteilijat on taiteilijoita!”

Pomolle voi olla teatterissa paha mennä valittamaan seksuaalisesta häirinnästä, sillä usein pahimpia ahdistelijoita ovat juuri teattereiden johtajat, joista suuri enemmistö on miehiä. Heillä, samoin kuin ohjaajilla, on seksuaaliseen häirintään loistavat mahdollisuudet, sillä juuri he päättävät siitä, millaisia rooleja näyttelijät saavat, ja ylipäätään, onko jollekin tietylle näyttelijälle edes töitä.

Seksuaalisen häirinnän yleisyys teatterissa heijastaa naisten heikkoa asemaa suomalaisen teatterin kentällä ylipäätään. Sen näkee siitä, että vaikka alalle hakeutuu naisia huomattavasti enemmän kuin miehiä, ammattiteattereissa miehet ovat silti ohjaajissa ja johtajissa enemmistönä. Kiinnostavaa on myös, millaisia tekijöitä alalta nousee ja nostetaan nuoren neron asemaan. Teatterijeesukset ovat aina miehiä. Jos nainen ylipäätään pääsee ohjaamaan, hän ohjaa usein lastennäytelmän tai pienen budjetin esityksen sivunäyttämöllä. Leea Klemola on poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Hyvät siskot! Kun seuraavan kerran menette teatteriin, huomatkaa, että menette myös työpaikalle. Siellä työntekijällä on oikeus saada tehdä työtä ilman, että tulee seksuaalisesti häirityksi tai muutoin kiusatuksi. Vaatikaamme siis, hyvät siskot, tasa-arvoista työkulttuuria myös teattereihin, joista monia sitä paitsi pidetään yllä meidänkin verorahoillamme!

Nuorten työelämää myllertää kasvava työttömyys, huoltosuhteen suuri muutos
ja järjestäytyneen ammattiyhdistyslikkeen suhtautuminen pätkittyneeseen
työelämään.

Markku Heikkinen keskittyy tiistaina suorassa lähetyksessään nuorten työelämän
haasteisiin. Syvän taantuman vallassa nuorten työttömyys on viime syksystä
lähtien kasvanut huolestuttavasti. Alle 25-vuotiaiden työttömyys on
noussut Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksen perusteella
vuoden 2008 vastaavaan tasoon nähden noin 41 prosentilla. Tämä vaikuttaa
nuorten ihmisten sijouttumiseen työmarkkinoille pidemmälläkin
tähtäimellä.

Kolmenkymmenen vuoden kuluttua Suomessa on puoli miljoonaa eri tavoin
voivaa vanhusta ja eläkeläistä enemmän kuin nyt. Väestön vanheneminen ja
harmaantuminen muuttaa huoltosuhdetta rajusti ja haastaa nuorten
ikäpolvien sitoutumisen ns. sukupolvisopimukseen.

"Paskaduunista barrikaadeille – Prekariaatin julistus" on Anna-Reetta
Korhosen, Jukka Peltokosken ja Miika Saukkosen pamfletti, joka julkaistaan
27.4.2009. Kirja kertoo työelämän kokemuksista yhteiskunnassa, jossa
sosiaalijärjestelmä etsii uusia uria ja jossa kuluttamista pidetään
suuressa huudossa. Panfletti kuvaa myös aikaamme, jota luonnehtii voimakas
itsellisyyden vaade ja unelma persoonallisesta työstä.

Vieraina ovat tietokirjailija, kansalaisaktivisti Anna-Reetta Korhonen, SAK:n työehtoasiantuntija Nikolas Elomaa ja Markku Tenkamaa, Koulupalvelun päällikkö Taloudellisesta Tiedotustoimistosta

Mitä voisi olla sillanrakennus eri sukupolvien välillä nuorten työelämän
ja koulutuksen kysymyksissä? Miten nuoret selviävät huoltosuhteen
taakasta? Kuka ajaa pätkätyöläisten, vuorottelevan työvoiman
etuja? Syntyykö ay-liikkeen liepeille nyt uutta vipinää?

(YLE Radio 1 tiistaina 21.4.2009 klo 9.05 - 10.00)

Mieltä jäi vaivaamaan keskustelu kielillä puhumisesta. Miten todistetusti voidaan todeta jotain sellaista, mitä ei voi mitenkään käsittää? Miten voidaan todistaa, että henkilö hurmostilassa puhuu kieltä, jota hän ei osaa puhua? Riittääkö siihen kirkkaat silmät ja rehellinen olemus: ”EI, en minä ole koskaan opiskellut latinaa!”. Vai onko aivoilla todella mahdollisuus kollektiiviseen yhteistoimintaan tavalla, mistä meillä ei ole harmainta hajuakaan?

Jotta tekoäly voitaisiin synnyttää, täytyy tietää miten oikeaäly syntyy. Tietämyksemme aivojen toiminnasta on kuitenkin surkean vähäinen. Erilaisilla kuvantamismenetelmillä ja vähän ronskeimmilla toimilla on saada selville mitä aivoalueita milloinkin käytetään ja siinä se tietämys sitten onkin. Harmaa mössö kuplii ja synnyttää mitä oudoimpia päätelmiä.

Mitä hyötyä keinomielien synnyttämisestä loppujen lopuksi on? Jos tekoäly olisi yhtä vajavainen kuin ihmisäly, en suosittelisi kenellekään ko. projektin aloittamista. Jos se taas olisi huomattavasti parempi, voisi seuraava istuva presidentti olla liesituuletin. Mitähän tällainen pressa korostaisi? Siistejä helloja?

Heikki Niskanen

Emil Porkolan riemastuttavat Amerikanmuistelot jatkuvat. Tämä mainio kertoja seilasi nuorena miehenä Amerikkaan ja kertoili vuonna 1957 Niilo Ihamäelle elostaan ja kokemuksistaan suuressa lännessä. Pääsemme nyt seuraamaan kuinka Emil selvisi kiperästä tilanteesta johon viime kerralla jäi: makuuhuoneesta piti päästä äkkiä karkaamaan ikkunan kautta ja pihalla odotti vahtikoira...

Ilmari Kiannon muisteloista olemme myös saaneet nauttia jo aiemmissakin ohjelmissa. Tässä muisteloiden neljännessä osassa Kianto kertoo otsikolla "Papinpoika sotilasuralla". Kiantoa houkutteli sekä papinliperit että vänrikin tähti. Pappeus oli tuttua isän puolelta, mutta sotilasurassa nuori Kianto koki suorastaan runollista houkuttelevuutta. Sotilasura käynnistyi Oulussa neljännessä tark´ampuja pataljoonassa vapaaehtoisena. Komppanian päällikköä kutsuttiin "parraksi", ja kovaa oli kuri armeijassa tuohon aikaan.

Kolmas tarinamme vie meidät tällä kertaa Satakuntaan. Niilo Ihamäki johdattaa taas entisten elämäntapojen pariin, tällä kertaa isäntä Edwin Mäkelä muistelee vuonna 1964 elämänmenoa Satakunnassa entisinä aikoina. Taloissa oli silloin vielä useita renkejä ja piikoja, jotka ahkerasti harrastivat normaalitöiden lisäksi myös puhdetöitä. Käsityötaidot kannattivat, hyvä ja kätevä renki pääsi parempiin tienesteihin, rahan lisäksi luontaisetuihin kuului viinaksia ja saappaita. Vapaatakin sai syksyllä pitää ihan kokonaisen viikon.

(YLE Radio 1 maanantaina 20.4.2009 klo 9.05 - 10.00)

Elikkä kun sä alat haastattelemaan kielen tutkiaa niin, sun täytyy muistaa että sen kanssa kannattaa ruveta puhua nuorten tosi huonosta kieli taidosta.

Nyky nuoret ei niinku enää tavallaan arvosta omaa äidin kieltä vaan ne puhuu mitä sattuu.

Sari Maamies tekee työtä suomenkielen tutkiana kotimaisten kielten tutkimus keskuksessa ja se tietää aika hyvin näitä asioita.

Miten sun mielestä suomenkielellä menee?
Heitä kommentilla!

Elämäni kansanmusiikkijärjestöjyränä
Pakina: Päivi Ylönen-Viiri

Kun tulin Suomen Kansanmusiikkiliittoon kurssisihteeriksi pariksi
kuukaudeksi vuonna 1987 Oriveden kansanmusiikkikursseja tekemään, en
tiennyt suomalaisesta kansanmusiikista paljoakaan. Mitä nyt olin kotona
isäni soittoa kuullut, ja punakantisesta Pelimannisävelmiä-kirjasta itse
vähän soitellut harmonilla. Työn lomassa halusin kuunnella toimistosta
löytämiäni kansanmusiikkikasetteja ja lp-levyjä. Ja silloin se
herääminen tapahtui. Olin innoissani kuulemastani. Äänitteitä ei
tuolloin ollut vielä kovin paljon, mutta sävelmät ikiaikojen alusta
matkanneina toimivat uusina sovituksina tai perinteisinä tulkintoina.
Pelimannius jo sinänsä oli erittäin kiehtova asia. Mitä monipuolista
osaamista heissä olikaan. Markkinointi pääaineena Helsingin
Kauppakorkeakoulusta juuri valmistuneena olin päättänyt ryhtyä
tuotepäälliköksi yritysmaailmaan, ura järjestössä ei silloin ollut
suunnitelmissa mutta löysin itseni kuitenkin seuraavan vuoden alusta
Suomen Kansanmusiikkiliiton toiminnanjohtajan paikalta.

Järjestötyön ihanuus ja kurjuus liittyy paljon siihen, että
työntekijöitä ja rahaa on vähän, työtä on paljon. Sitä on sitten
tsupparista kutsuvieraaseen ja kaikkea siltä väliltä. Huomasin olevani
festivaalijärjestäjä, kurssien järjestäjä, lehtimies, valokuvaaja,
mainosmyyjä, graafinen suunnittelija, kotisivujen bittinikkari,
talousnero, kansainvälisten asioiden hoitaja ja kaupan myyjä sekä
sihteeri. Viime Samuelin Poloneesin aikaan maaliskuun puolella
rakensimme jopa omaa parkkipaikkaa lippusiimoilla keskelle Helsingin
Kauppatoria. Se oli hauskin ja selkein työ pitkään aikaan.

Uusia haasteita riittää. Kansanmusiikin esille saaminen suurelle
yleisölle tuntuu tänä päivänä yhä tärkeämmältä. Medioihin noustaan
yleensä tapahtumien kautta. Mutta nyt minusta tuntuu vahvasti siltä,
että suuri median ja yleisön herääminen yleisestikin kansanmusiikin
hienouteen on ihan nurkan takana. Kotimaisen kansanmusiikin
soittajajoukko on niin laaja ja mielenkiintoinen, että siitä ammentaisi
vaikka minkälaisen ohjelman televisioon kerran viikossa useammallekin
kanavalle. Jos löytyisi riittävän valistuneita televisiotuottajia ja
kanavapomoja, niin tältä alalta löytyisi uusia ideoita
ohjelmaformaateiksi. Persoonallisia pelimanneja ja kansanmusiikin
ammattilaisia riittää esiteltäväksi. Kansanmusiikki on myös erityisen
taipuisaa erilaisten ohjelmien musiikiksi. YLE Teema kuvaa jo nyt
keväällä ja kesällä kansanmusiikkisarjaa eri tapahtumissa. Sarja tulee
ulos ensi vuonna. Tulkaa muut perässä. Radiossakin kansanmusiikkia
olisi mukava kuulla muulloinkin kuin tällä kanavalla näin
tiistai-iltaisin. Soitettavaa riittää, sillä kauhukseni huomasin viime
vuonna että Suomen Kansanmusiikkiliitossa on myytävänä nyt noin
seitsemänsataa erilaista kansanmusiikkilevyä!

Iso harppaus on viime vuosina tapahtunut myös kansanmusiikkitarjonnan
määrässä. Pääkaupunkiseudulla on nykyisin yllättävän paljon
kansanmusiikkikonsertteja. Kansanmusiikkiliiton kiertueet alentavat
kynnystä yhtyeiden tilaamiseksi omalle paikkakunnalle. Konsertteja ja
klubeja on nykyään järjestämässä yhä suurempi tekijäjoukko eri puolilla
Suomea. Mitä enemmän kansanmusiikki näkyy ja soi, sitä paremmin se voi!

Mitä minulle on soittajana käynyt näiden kahdenkymmenen vuoden aikana
Suomen Kansanmusiikkiliitossa? No, minut haastoi eräs aina vekkuli
maailmanmatkaaja-pelimanni Jaakko Heikkinen itse järjestämälleni
kaksirivisen alkeiskurssille Orivedelle. Soitto vei mukanaan, ja nykyään
kuulun ylpeänä Helsingin kaksirivisklubiin muiden aikuisena soittamisen
aloittaneiden kanssa.

Päivi Ylönen-Viiri
Suomen Kansanmusiikkiliiton toiminnanjohtaja pelimanni

Hallitusta vastustavat mielenosoittajat lopettivat tiistaina kolme viikkoa kestäneet mellakat Bangkokissa. Suomalaiset ovat tottuneet Thaimaahan mukavana lomakohteena, mutta onko pidättyväisten ja kohteliaiden thaimaalaisten demokratia sittenkään vakaalla pohjalla.

Thaimaata lamauttava poliittinen kriisi keskittyy syrjäytetyn pääministerin Thaksin Shinawatran ympärille. Punapaitainen mielenosoittajaliike haluaa valtaan Thaksinin linjoilla olevan seuraajan; keltapaitainen liike puolestaan syrjäytti samoilla keinoilla edellisen hallituksen, jota se piti liian myönteisenä Thaksinille.

Monelle suomalaiselle Thaimaa on rakas lomakohde. Vuosi vuodelta suurempi joukko suomalaisia pakenee talven kylmyyttä tähän lämpimään, ystävällisten ihmisten edulliseen maahan. Matkoilta palanneet kertovat aina siitä kuinka ystävällisiä ja palvelualttiita paikalliset ovat. Uutiskuvissa on nyt kuitenkin - taas kerran - välittynyt kuva aivan toisenlaisesta maasta. Mikä saa thaimaalaiset kaduille mieltä osoittamaan? Mitä kaikkea mutta tämä maa onkaan kuin Pattayan turistiranta? Miksi kukaan Suomessa asuva syntyperäinen Thaimaalainen ei halua tulla täälläkään julkisesti arvostelemaan maan kuningasta?

Thaimaan tilanteeseen paneudutaan torstaiaamuna Tuomaksen johdolla. Studiossa vieraina Aasian ystävät ry:n puheenjohtaja Tove Selin, Ulkoasiainministeriön Aasian ja Oseanian osaston lähetystöneuvos Matti Junnila ja Ylen toimittaja Sari Taussi.

(YLE Radio 1 torstaina 16.4.2009 klo 9.05 - 10.00)