Maailma oli aivan toisenlainen runsaat 40 vuotta sitten. Kirjailija Mauri Sariola tienasi vielä tuohon aikaan leipänsä valtakunnan suurimman päivälehden rikostoimittajana. Sariolan kirjoituksissa näkyy kirjailijan rento kirjoituskäsi.

"...poliisin surmaamiseen syyllistyneen Hartikaisen naamio paljastui. Läsnä olevat saattoivat todeta jo kasvoista, että hän ei ollut rikollisissa toimissaan ensikertalainen. H. osoittautui melko kapeaharteiseksi, kooltaan pieneksi ja luihun näköiseksi. Hänen silmistään kuvastui pettymys..." Näin uutisoitiin poliisin murhasta epäillyn pidätys 1958.

Syyttömyysolettama oli tuohon aikaan monille tuntematon käsite, ja lopuiltakin se unohtui aika ajoin. Näytöksi syyllisyydestä riitti se, että poliisi oli pidättänyt jonkun.

Se mitä aikoinaan tehtiin ja jätettiin tekemättä, tulee eteemme tänäkin päivänä. Viitisen kilometriä Bodomista itään, Espoon käräjäoikeudessa Kilossa, on yritetty selvittää sukupolvellemme jo traumaksi muodostunutta tapahtumasarjaa.

Ihastelu rikosteknisten tutkimusmenetelmien kehittymisestä uudella vuosituhannella saattaa olla turhaa, kun 1960 annetut eväät ovat niin kehnot. Nykypäivän mittapuun - ja huomaa, nykypäivän mittapuun - mukaan tutkinta Bodominjärvellä oli surkeaa.

Ulkopuoliset pääsivät temmeltämään rikospaikalla lähes mielin määrin, jo tunnetut verijälki- ja kuitututkimusmenetelmät oli syystä tai toisesta unohdettu kokonaan ja murhaajaa jahtaavalla poliisilla oli laput silmillä kuin kaviouraa ravaavalla hevosella.

Tuon ajan lehtiuutiset kertovat kapeasta näkökulmasta monissa muissakin henkirikostutkinnoissa. Lähiseudulta haravoitiin esiin kaikki mahdolliset irtolaiset ja hiipparin näköiset. Poliisi etsi vain syyllistä, toisin kuin nykyään, jolloin selvitetään, mitä on tapahtunut - ja siinä ohessa selviää syyllinenkin.

Rikosjuttujen todistelu on usein myös henkilötodistelua. Mitä ihmiset voivat muistaa vuosikymmenten takaisesta asiasta, vaikka se olisi kuinka dramaattinen? Voiko järkytys pahimmillaan vaikeuttaa yksityiskohtien mieleen painumista?

Bodomin todistajat joutuivat vaikean tehtävän eteen. Heidän pitäisi 45 vuotta myöhemmin muistaa sellaista, mitä he eivät välttämättä muistaneet edes ensimmäisissä kuulusteluissaan viikko, pari surmien jälkeen.

Ajan riento on raju. Hätkähdin oikeudenistunnosta poistuessani, kun radiossa ajettiin hetkeä aiemmin salissa nauhoitettua syytetyn kuulustelua. Kuulijat saivat kuulla autenttisin sanoin erään 63-vuotiaan suomalaismiehen vastaukset sukupuolikokemuksistaan, ehkäisyvälineistään ja tietoisuutensa nuoruuden tyttöystävänsä kuukautisista. Tarvitseeko sananvapauden ja reaaliaikaisuuden nimissä paljastaa yksityiselämän kaikki syöverit - vaikka kuinka olisi kyse yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta?

Jos toimittajilta vielä 1960-luvulla unohtui syyttömyysolettama, sen suhteen asiat ovat ainakin nykyään paremmin. En muista nähneeni Bodom-oikeudenkäynnistä lehtijuttua tai tv-ohjelmaa, joka olisi ollut leimaava. Vanha oikeusperiaate on iskostunut selkäytimeen: syytetty on syytön kunnes toisin todistetaan.

Mika Mölsä
erikoistoimittaja
Ilta-Sanomat