”Nobody’s child becomes everybody’s nightmare” (ei-kenenkään-lapsesta tulee kaikkien painajainen), sanoo lasten traumaattisia pahoinpitelyn ja laiminlyönnin kokemuksia selvittänyt tohtori Richard Kagan. Kukaan ei synny maailmaan valmiiksi rikollisena, vaan lapsi on kasvattajiensa armoilla.

Yhdysvalloissa psykiatri Dorothy Lewis on tutkinut henkirikoksista kuolemaantuomittujen vankien lapsuuden väkivaltakokemuksia. Asiakirjoista löytyi hätkähdyttäviä tietoja. Lähes kaikki vangit olivat todistettavasti kokeneet isiensä, äitiensä, isäpuoliensa, äitipuoliensa ja joskus myös isovanhempiensa käsissä julmaa pahoinpitelyä. Vanhemmat olivat lyöneet lapsiaan nyrkein, sähköjohdoin ja laudanpätkin. Eräs isäpuoli oli istuttanut poikaansa kuumalla levyllä. Toinen oli hakannut poikaansa vasaralla. Muutamat vangeista olivat kokeneet sukulaistensa taholta raiskauksia ja muuta seksuaalista väkivaltaa. Monet olivat laiminlyötyjä ja hyljeksittyjä syntymäperheissään.

On arvioitu, että noin kolmannes lapsena pahoinpidellyistä jatkaa ylisukupolvista väkivallan kierrettä. Perheväkivallan uhrista voi kehittyä väkivallantekijä. Riittävästi hoivaa, huolenpitoa ja rakkautta saaneista lapsista vain ani harva tekee aikuisena rikoksen tai turvautuu väkivaltaan.

Väkivallasta tai laiminlyönnistä traumatisoitunut lapsi sen sijaan voi toistaa väkivallan kokemustaan yhä uudestaan aikuisena ja pahoinpidellä joko omia lapsiaan tai muita ihmisiä. Onkin sanottu, että miljoona juutalaista olisi säästynyt, jos väkivaltaisen lapsuuden kokeneella Adolf Hitlerillä olisi ollut omia lapsia.

Pahoinpidelty lapsi oppii, että läheisimmätkin ihmiset - omat vanhemmat tai muut kasvattajat - voivat olla vaarallisia ja väkivaltaisia. Silloin lapsi ei osaa luottaa muihin ihmisiin vaan suhtautuu ympäristöönsä epäluuloisesti ja ylireagoi pieniinkin uhasta kertoviin sosiaalisiin vihjeisiin. Väkivaltaa lapsena kokenut hyökkää, ennen kuin hänen kimppuunsa hyökätään. Jos lapsi ei saa osakseen turvaa ja hyväksyntää vaan turvattomuutta ja hyljeksintää, hänestä voi tulla väkivaltainen rikoksentekijä.

Väkivaltarikosten ehkäisyssä keskeistä olisikin lapsiin kohdistuvan väkivallan ja laiminlyönnin ehkäisy. Perheväkivallan ja lapsen kaltoinkohtelun varhainen tunnistaminen esimerkiksi äitiys- ja lastenneuvoloissa olisi tärkeää.

Suomalaiset nuoret miesvangit ovat tutkimusten valossa entisiä lastensuojelun asiakasperheiden lapsia. Monissa näistä perheistä kaltoinkohtelu on jatkunut sukupolvesta toiseen. Vankien vanhemmatkin ovat lapsena kokeneet pahoinpitelyä ja laiminlyöntiä.

Tutkimassani nuoria miesvankeja edustavassa otoksessa lähes 90 % oli ollut alle 15-vuotiaana lastensuojelun piirissä. Yli puolet oli lapsena otettu huostaan. Tulokset kertoivat siitä, että rikolliselle polulle joutuneiden lasten kodeissa oli ollut runsaasti väkivaltaa, laiminlyöntiä ja hyljeksintää. Lapsia ja heidän perheitään oli pyritty auttamaan sosiaali- ja terveydenhuollossa monin eri tavoin, mutta apu oli kenties tullut liian myöhään. Toisaalta on mahdollista, että lasten tulevaisuus olisi ollut vieläkin huonompi ilman lastensuojelun väliintuloa.

Kun lapsi täyttää rikosvastuun maagiset 15 vuotta, entisestä lastensuojelun asiakkaasta tulee äkkiä rikosoikeuden asiakas. Lapsi joutuu avun piiristä rangaistusten piiriin. Ympyrä on sulkeutunut, ja uhrista on tullut tekijä.

Miten voisimme estää uudet lapsuuden kaltoinkohtelun uhrit ja katkaista väkivallan kierteen? Rikosoikeus ja rangaistuskoneisto nielevät valtavia rahasummia, joita tarvittaisiin paremminkin sosiaali- ja mielenterveystyössä. Vankimäärä kasvaa huolestuttavaa tahtia. Vankilabunkkerien rakentamisen sijasta pitäisi rakentaa lasten tulevaisuutta.

Jaana Haapasalo
Oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti