Hae YLEstä:

Etusivu Haemme vihjeitä Kadonneet Raportit Kolumnit UKK Toimitus Palaute  

 
 
 
 

KOLUMNIT

Eikö Suomessa tehdä enää rikoksia?

Nyt se on sitten tehty: ohjelman uudistustyö - vähäksi aikaa. Paitsi että Poliisi-tv näyttää (lavasteet, grafiikat), se myös kuulostaa erilaiselta (tunnusmusiikki). Ohjelman sisältöähän olemme rukanneet uusiksi jo parin vuoden ajan. Modernisaatio on televisio-ohjelmille välttämätöntä. Sillä pidennetään ohjelman elinkaarta. Joku viisas on joskus määritellyt, että noin 20 prosenttia ohjelmasta pitäisi olla aina muutoksen alla. Naamojenkin on joskus syytä vaihtua. Itse olen ollut rikostoimittamassa tätä jo kymmenen vuotta, jona aikana nuoria kykyjä on tullut ja vanhoja mennyt.

Muistaako joku vielä, että Storgårdin Päivikin aloitteli uraansa toimituksessamme, tuolloin nimellä Saharinen? Entä "taistelupari" Piia Pasanen & Tomi Einonen? He näkyvät ruudussa säännöllisesti, eri kanavilla tosin. Moni kysyy minulta, missä Mape Morottaja on ja mitä hänelle kuuluu? Voin vastata teille, että hyvää kuuluu ja hän on kunnostautunut viime aikoina muun muassa tekemällä dokumentin Negative-yhtyeen Jonnesta.

Alkuaikoinani - varsinkin maaseudulla - poliisit luulivat, että olemme heidän kollegoitaan, siis poliiseja itsekin. En tiedä, tarkoittivatko kysyjät, että olemme niin ammattitaitoisia rikosasioissa vai epäammattitaitoisia toimittamisessa? Totuus on, että poliisin koulutus on ollut vain yhdellä toimittajistamme, hetken aikaa toimituksessa piipahtaneella Nina Juurakolla. Yksi lakimieskin on joukkoon mahtunut sekä kirjava joukko tiskijukkia laidasta laitaan. Toimittajaksi voi "pätevöityä" niin monella tapaa.

Moni on varmaan huomannut, että Poliisi-tv käsittelee nykyään muutakin kuin yksittäisiä rikoksia: murhia, pahoinpitelyitä, raiskauksia tai murtoja. Maalaamme kuvaa tästä yhteiskunnasta entistä laveammalla pensselillä, jotta sitä olisi helpompi ymmärtää. Yksittäiseen auton luvattomaan käyttöön tai käyttörikokseen on syynsä.

"En olisi työntänyt mummoa kumoon, mutta hän ei luopunut käsilaukustaan. Tarvitsen rahaa aineisiin", sanoo narkkari. Avohoitopotilasta pännii: "Yritin hoitoon, mutta eivät ottaneet. Päätin vain puukottaa seuraavaa vastaantulijaa. En ajatellut hänen läheisiään. Näin pääsen ainakin talveksi pois kadulta." Lohdutonta mutta kenties totta.

Kevään teemoja ei kannata tässä tekstissä paljastaa, jos haluamme pitää aiheet itsellämme. Sen voi sanoa, että emme edelleenkään kaihda kansainvälisiä näkökulmia, silloin kun sillä on jotain tekemistä Suomen tai suomalaisten kanssa. Hyvä esimerkki on Risto Majaniemen raportti Thaimaan tuhoalueilta. Uhrien etsintä- ja tunnistamisyksikkö tekee arvokasta työtä vaikeissa olosuhteissa.

Ensi viikolla tarkastelemme Suomea monikulttuurisena maana. Millaisia piirteitä se tuo poliisin tai oikeusistuimen työhön, kun rikoksen tekijä tai uhri tai molemmat ovat syntyperältään ulkomaalaisia? Onko Suomeen vaikea kotiutua? Haluammeko edes ymmärtää muukalaisia?

Olisi luonnotonta, jos vanhaan Poliisi-tv:seen tottuneet katsojat eivät oudoksuisi näitä uusia linjanvetoja. Rikosten selvittäminen on tärkeää työtä, joka palvelee koko yhteiskuntaa. Siinä työssä haluamme olla edelleen mukana. Emme silti voi sulkea silmiämme mediaympäristön muuttumiselta, emmekä korviamme ylhäältä päin tulevalta kannustukselta kehittää tuotetta yhä paremmaksi, nykyaikaiseksi rikosmakasiiniksi.

Vastaan vielä otsikon kysymykseen, kysymykseen, jonka niin moni teistä on meille esittänyt: kyllä tehdään ja Poliisi-tv kertoo suomalaisesta rikollisuudesta. Vihjeitäkin haetaan, jos tarvitaan.

Marko Niemi
toimitussihteeri
Poliisi-tv

 

MUUT KOLUMNIT


» TV rikosten jäljillä
» Costa del Crime
» Haittaohjelmat tiedon kalastelun välineinä
» Hyvinvointiyhteiskunta - pahoinvointiyhteiskunta. Huumeistako helpotusta?
» Varastaminen on varastamista myös tietoverkossa
» Nettipalvelujen hankinnassa on oltava tarkkana
» Ihmiskauppa ilmiönä
» Suojaudu mökkimurroilta!
» Pahoinpidellyn lapsen tie rikoksentekijäksi
» Tukea ja tietoa todistajalle
» Sytyttely kiinnostaa lapsia
» Bensavarkaus on rikos!
» Vaarallinen vankila tuottaa turvattomuutta koko yhteiskuntaan
» Rasistisiin rikoksiin puututtava entistä tehokkaammin
» Bodomista itään
» Poliisi - median uusi korkein oikeus
» Tanska on toisenlainen
» Alkoholilla oli osuutta...
» Turvallista tulevaisuutta!
» Eikö Suomessa tehdä enää rikoksia?
» Koulukiusaaminen peruskoulun yläluokilla 1994 - 2004
» PTR - yhteistyön kansainvälisiä näkymiä

POLIISIN MATKASSA

Toimittajamme vietti perjantain Juvan poliisin matkassa

» Lue lisää

RIKOKSEN JÄLJILLÄ

Katuluotsi saattelee nuoria

» Lue lisää

SILMINNÄKIJÄ

"Sehän olisi voinut olla kuka tahansa meistä"

-Kuortaneen yliajon silminnäkijä kertoo
» Lue lisää

RIKOKSEN RATKAISU

Rikostutkinta kuin palapeli - Saaran murhan tarina

» Lue lisää

NÄITKÖ RIKOKSEN?

Rikoksen silminnäkijä – ilmoittaudu!

Kerro tarinasi Poliisi-TV:lle!

» Lue lisää

POLIISI-TV AREENASSA...

Poliisi-TV näkyy viikon ajan lähetyksen jälkeen YLEn Areenassa!

Poliisi-TV on nyt myös Facebookissa!

OTA YHTEYTTÄ

Palaute ja juttuvinkit
Voit lähettää meille palautetta ja juttuvinkkejä sähköpostilla osoitteeseen poliisi.tv@yle.fi.

Poliisi-tv vastaa
Vastauksia ohjelmaan liittyviin kysymyksiin. Miksi? Miten? Milloin?
» Lue lisää

Toimitus ja yhteystiedot
Lue lisää toimituksestamme. Täältä löydät myös tarkemmat yhteystiedot.
» Lue lisää

UUTISIA YLESSÄ

 
 
 
 

» Mediasalissa lisää lähetyksiä

 

Vastaava ohjelmatoimittaja | Poliisi-TV, PL 236, 33101 Tampere | Puh. 03 - 345 6111 | Vihjenumero 0800 - 14 555 | poliisi.tv@yle.fi

© Poliisi-tv 2005. Kaikki oikeudet pidätetään, Verkkosivuston sisällön kopioiminen, jakelu tai tallentaminen on kielletty. Tuotanto Stara Media Oy.