Adnan bin Saidin maailmansota

Harjannetta peittävä metsä oli taajaa mutta nuorta. Kaikki kasvillisuus paloi rinteiltä helmikuussa 1942. Harjua hallitsevan Oopiumikukkulan huipulla seisoi yhä komea siirtomaatyylinen rakennus. Ihmeen kaupalla se vain vaurioitui taistelussa, jonka maailma unohti. Mutta minä näköjään en.

Mikä minut toi syrjäisen Pasir Panjangin harjun juurelle läntisessä Singaporessa? Fyysisesti bussi 143, jolle ystävällinen turvamies minut neuvoi Harbourfrontin maanalaisen asemalla. Mutta oikeasti sattuma, kun Singaporen nähtävyyksiä etukäteen tutkiessa törmäsin yhteen maailman sotamuseoiden pienimmistä, tai niin ainakin ymmärsin. Ja sotahistorian tuntemattomimpaan eeppiseen last standiin, tai niin sallin itseni kuvitella. Ilokseni olin lopulta väärässä.

Bukit Chandulla eli Oopiumikukkulalla piti käydä vain merkityksetön pikku kärhämä, brittiarmeijan viimeinen viivyttävä ele voitonnälkäisen Japanin keisarillisen armeijan Krysanteemidivisioonan edetessä Singaporeen. Brittiupseerien mielessä taistelu oli hävitty jo etukäteen.

Taistelu todella hävittiin ja taistelijat uhrattiin häikäilemättä. Mutta se hävittiin tavalla, jolla tuli olemaan kestävää merkitystä tulevien Malesian ja Singaporen valtioiden asukkaiden itsetunnolle ja itsenäisyyshalulle. Siksi kiipesin päiväntasaajan paahtavassa auringossa ylös jyrkälle harjulle kiemurtavaa pikkutietä.  

Sana taustasta. Brittiläisen Imperiumin Malakan siirtomaan paikalliset hallitsijat kärttivät vuosikymmeniä, että maassa olevien vieraiden joukkojen sijasta Britannian pitäisi kouluttaa paikallisia malaijeja armeijaansa. Britit eivät uskoneet, että malaijeilla olisi ensimmäisiäkään edellytyksiä oppia edes sotilaskuria.

1930-luvulla perustettiin vähän kuin säälistä ja ihan kokeeksi ensin komppania, jota laajennettiin kyllä aika pian rykmentin vahvuiseksi. 1. Malaijirykmentin miehet voitiin valita tarkkaan halukkaista, sillä se oli ammattiyksikkö ja palkka oli parhaita, mitä malaiji niissä oloissa saattoi toivoa. Yksikön miehistä löytyi mm. erinomaisia tarkka-ampujia.

Brittien omahyväiset käsitykset itäaasialaisten sotilastaidoista kostautuivat, kun Japani eteni tammikuussa 1942 hyvän etukäteissuunnittelun ansiosta vauhdilla läpi Malakan niemimaan. Singaporen strateginen satama odotti pääpalkintona. Japanilaisille sotilaille Singaporen valtaus oli välttämättömyys, sillä huolto oli katkeamassa ja valloittajilla alkoi olla suorastaan nälkä.

On vaikea välttää vaikutelmaa, että Malakan niemelle ei lähetetty aivan brittiläisen upseeriston terävintä päätä puolustusta suunnittelemaan. Britit olivat varmoja, että japanilaiset hyökkäävät maasillan kautta eikä Singaporen salmen yli. Japanilaiset tietysti tekivät molemmat ja yllättivät gin- ja tonicherrat taas.

Panssarit ja tykitkin mukanaan salmen yli tuoneet japanilaiset lähestyivät vauhdilla Alexandran varikko- ja polttoainevarastoaluetta. Sen valtaus olisi shakki ja matti. Välissä oli enää vain kapea Singaporen etelärantaa reunustava harjualue, joka sattui olemaan puolustukselle ihanteellista maastoa. Jos vain olisi ollut kykyä ja harkintaa.

Harjulla juuri käyneenä en pysty käsittämään, miten britit kykenivät fyysisesti olemaan niin totaalisen törppöjä, etteivät ymmärtäneet perustaa sinne kunnon puolustusta. Malaijiyksiköt heitettiin harjulle ja ammusten annettiin loppua, vaikka täpötäydet ammusvarastot olivat selän takana kilometrin tai parin päässä. Australialainen tykkipatteri olisi kyennyt tukemaan harjun puolustajia, mutta määrättiin säästämään ammukset. Ne jäivät sitten japanilaisten sotasaaliiksi. 

Maailmassa on vähän paikkoja, joissa komppania määrätietoisia miehiä pystyisi pidättelemään kokonaista divisioonaa. Vaikka Bukit Chandun rinteet ovat nyt metsittyneet, kymmenien metrien jyrkkä rinne kertoo, että tässä olisi sellainen paikka.

Ystävällinen huivipäinen malaijirouva rahasti 1. Malaijirykmentin komentopaikkana toimineen talon porstuassa noin euron pääsymaksun. Rouva tuli mukaan sisälle ja paimensi muut museossa olijat - heitä oli enemmän kuin odotin - yläkertaan katsomaan elokuvaa. Sepä olikin rykmentin eloonjääneiden kertomuksia hyödyntävä multimediaesitys, joka herätti tehokkaasti mieliin vuoden 1942 alun tilanteet ja tunteet. Veikkaan, että juttua ei näytetä japanilaisille turisteille, mutta he ovat tunnetusti itsekin taitavia välttämään tällaisia paikkoja.

Jäin esityksen jälkeen seuraamaan Memories of Bukit Chandu-museossa nuoren kiinalaisnaisen ja hänen malaijimiehensä keskustelua oppaan kanssa kiinalaisten joukkomurhista, joita Japanin salainen poliisi Kempeitai toteutti vallatussa Singaporessa. Tai Syonan-Tossa, kuten miehittäjät saarikaupungin ristivät.

Mutta ennen kuin etnisiin puhdistuksiin päästäisiin, japanilaisten oli edettävä tuon yhden ainoan harjun yli. Japanilaiset pudottivat lentolehtisiä, joissa malaijisotilaita käskettiin antautumaan pahemman välttämiseksi. He olivat siis yhtä ennakkoluuloisia kuin britit, ja pitivät malaijeja heittopusseina. 13 000 miehen Krysanteemidivisioonalla oli varovasti sanoen musertava ylivoima,

Japanilaisten päähyökkäys rinteellä suuntautui juuri Bukit Chanduun, jota puolusti yksi ainoa vajaalukuinen komppania. Komento oli siirtynyt brittikapteenin kaaduttua haavoittuneelle aliluutnantti Adnan bin Saidille. Hänen johdollaan jäljellä olevat miehet päättivät, että he eivät peräänny eivätkä antaudu - ts. he tekisivät last standin. Mikä sai heidät niin tekemään, sitä ei kai kukaan osaa oikein selittää. Britannia ei heistä ainakaan välittänyt. Jos he halusivat todistaa jotain, he kyllä tekivät sen, mutta kalliisti.

Kolmen päivän taistelun aikana huolto katkesi täysin. Ammusten loputtua taistelua jatkettiin pistimin, joita japanilaisetkin lähitaistelussa käyttivät. 

Japanilaisten murtauduttua läpi aliluutnantti Adnanin ruumis ripustettiin ylösalaisin puuhun. Toisten mukaan hän oli jo kaatunut, toisten mukaan vaikeasti haavoittunut mutta yhä hengissä.

Seuraavana päivänä kenraali Percival luovutti Singaporen Japanin keisarikunnalle. Asukkaille alkoi kolmen ja puolen vuoden helvetti. 

Aliluutnantti Adnan on nykyään pienimuotoinen kansallissankari sekä Malesiassa että Singaporessa. Elokuviakin on tehty. Sotasankareita näillä mailla ei ole paljoa, mutta taistelussa itsenäisyydestä sellaisista on aina ollut apua. Yleensä hilpeät koululaiset univormuissaan hiljenivät Bukit Chandun museossa.

1. Malaijirykmentti on edelleen olemassa, nyt Malesian kuninkaallisen armeijan valioyksikkönä nimeltä Kuninkaallinen Malaijirykmentti.  

Britit ja japanilaiset ovat tervetulleita Singaporen tasavaltaan - turisteina.