Betonirakentamista Borneossa

Edellisellä kerralla Kota Kinabalussa käydessä pidin melko varmana, että ei tulisi toiste poikettua. Entisen Pohjois-Borneon eli nykyisen Malesian Sabahin osavaltion pääkaupunki on koko Aasian rumimpia. Toisen maailmansodan aikana liittoutuneet palopommittivat japanilaisten miehittämän Jesseltonin maan tasalle. Puukaupungin tuhosta asukkaat ottivat opikseen ja uusi kaupunki on sitten rakennettu varman päälle betonista. Arkkitehtuuri tuo mieleen entisen DDR.n.

Ainoa järkevä syy tulla Kota Kinabaluun olisi kiipeäminen mahtavan Kinabalu-vuoren yli 4000-metriselle huipulle. Meidän ryhmällämme oli niin huono onni, että taivas oli pilvessä koko parin päivän visiittimme ajan. Kaupunkia varjostava vuorijätti näkyi vain profiilina Sabahin lipussa. Luonnossa se olisi ollut mykistävä näky. Vuori on helppo ja suosittu kiipeilykohde. Harvemminhan vuorelle kiipeäminen sademetsästä alkaa, joten kokemuksen kerrotaan olevan melkomoinen.

Yleensä Kota Kinabaluun tullaan käytännön syistä, sillä se on Borneon jättiläissaaren pohjoispään liikenteen solmukohta. Bruneista pääsee Sabahiin käytännössä vain lautalla tai veneellä joko Labuanin saarelle tai mantereelle Lawasiin. Aikataulut arpoivat meille pikaveneen Lawasiin, josta matka jatkui pienen ruokatankkauksen jälkeen komealla mutta pysähteleväisellä bussilla Kota Kinabaluun.

Hieman epämääräisen maineen omaava Lawas sijaitsee Sarawakin osavaltiossa, ja Sabahin rajalle tullessa leimattiin taas passit. Nämä kaksi valtiota liittyivät Malesian liittovaltioon 1963 sillä ehdolla, että maahantuloasiat ne saavat edelleen hoitaa itsenäisesti.

Kalaravintoloita Kota Kinabalussa on paljon ja tavara on tuoretta. Seurueemme popsi joitakin akvaariokaloja. Kiinalaisten kovasti arvostama makean veden kala marmoritorkkuja päätyi tankista isoon wokkiin. Se sai seurakseen pari meriahventa ja kimpun seepraraidallisia jättikatkoja. Komeat kalat pantiin pyörivälle tarjottimelle pyöreän pöydän keskelle. Matkaseurueestamme taisi yli puolet syödä puikoilla.

Tein muutaman euron pirssiretken kaupungin reunalla sijaitsevaan Sabahin valtionmuseoon. Neljästä eri museosta koostuva laaja kompleksi olikin ihan käynnin arvoinen. Ammatin puolesta kiinnosti 1970-luvun borneolainen radiostudio, laitteet olivat vieraita merkkejä mutta kyllähän niillä olisi voinut ruveta entisajan analogista lähetystä tekemään.

Entinen Pohjois-Borneon rautatieyhtiö oli oikeutetusti hyvin edustettuna museossa. Borneon ainoa rautatie raivattiin 1900-luvun alussa koskemattomaan sademetsään. Helmikuussa 2011 rata avattiin vuosien korjaustöiden jälkeen taas uudestaan. Istuimme Juha Roihan kanssa maaliskuussa 2003 siirtomaatyylisen höyryjunan entisöidyssä vaunussa. Tarjoilija oli jo tuonut oluetkin eteemme. Sitten tultiin kertomaan, että temperamenttinen Vulcan-veturi ei halua lähteä tänään liikkeelle. Rahat saatiin takaisiin mutta matka höyryten viidakkoon jäi ikiajoiksi tekemättä. Uusitulla radalla kulkee nyt dieselkalusto. Sabahin museon pihalla kauniisti entisöity 1920-luvun höyryveturi Gaya herätteli haavekuvia tyylikkäästä entisen ajan matkustamisesta.

Sabahin museon opettavaisinta antia ovat osavaltion kymmenien etnisten ryhmien vaatetusta ja asumista esittelevät osastot.. Yllättävää kyllä siellä kerrottiin, että joitakin heimoja varten tuotetaan nykyaikaisin teollisin menetelmin hieman yksinkertaistaen sovellettuja kansallispukuja. Tämä on varmasti parempi vaihtoehto kuin globaalit farkut ja t-paita.

Kota Kinabalusta on aina mukava lähteä pois. Cebu Pacificin lento Manilaan oli ikävä kyllä pari tuntia myöhässä. Ryhmä alkoi olla jo aika täpinöissä, odottihan viimeisenä kohdemaana meitä harvojen kovin hyvin tuntema 4000 saaren Filippiinit.